Kilpirauhasarvot

Edellisestä päivityksestä jälleen aikaa. Kävin työterveyslääkärin luona, joka ei selvästikään ostanut ajatusta kilpirauhasen vajaatoiminnasta, muttei tietenkään sanonut vastaankaan, kun endokrinologi oli lääkityksen aloittanut.

Elokuusta asti olin siis kärsinyt jonkin sortin lisälyönneistä ihan kiusaksi asti. Tähän sain puhuttua itselleni 24-h holter -seurannan. No siellähän niitä oli "kohtalaisesti junktionaalisia lisälyöntejä". Eli siis ei varsinaisesti kammio- eikä eteisperäisiä vaan siitä väliltä. Mutta käytännössä vaarattomia eli ei lisätoimenpiteitä. Propralia voisi syödä oireenmukaisena hoitona, jos siltä tuntuu. Purkki Propraliahan minulla on ollut kaapissa pidempään, mutten ole siihen kajonnut, enkä kajonnut nytkään. Mikä positiivista nyt on mennyt muutama päivä lähes ilman rytmihäiriötuntemuksia. Josko ne häviävät?

Endokrinologin puhelinaika tuli ja meni. Sovittiin että nostetaan tyroksiiniannos 50µg:sta 100µg:aan siten että ensin mennään kuukausi 75µg:lla. Kävin myös vaihteeksi verikokeissa juuri ennen tuota annosnostoa. TSH oli laskenut 1,5:een. Näin kai sopii odottaakin. T4V sen sijaa yllätti.. positiivisesti ja negatiivisesti. Se nimittäin oli 13,2 viitealueella 11-23 eli selkeästi alimmassa kolmanneksessa ja takana siis 6 viikkoa tyroksiinia pienellä annoksella. Jos tuo vuosi sitten oli 20,1.. niin muutos huonompaan on selkeä. Tuo vahvisti uskoani siitä että tässä ollaan oikeilla jäljillä.


Kontrolloitiin myös D-vitamiini. Tämäkin oli hieman hassu. Vuosi sitten ilman mitään purkkivitamiinia arvoni oli 39 (viitealue siis 30-250, tuo alaraja on siis siellä riisitautisuuden alarajalla. Labravastauksen mukaan vitamiinilisän alaraja on 50 ja suositelta arvo on yli 80). Tuon jälkeen olen siis syönyt D-vitamiinilisää purkista 10-20µg päivässä. Kesäkuussa tuo arvo oli noussut 59:ään eli vaikutti olevan oikealla uralla. Kesän jälkeen nostin tuon päiväannoksen 30µg:aan ja oletin että nyt oltaisiin lähellä suositeltavia lukemia. Mutta ähäs! arvo oli 49. Ensi viikolla olen menossa uudelle lääkärille, jonka pitäisi olla haka näissä asioissa.


Työterveyslääkärin kommentti oli huvittava. Ihmetteli hänkin tuota arvojen kehitystä ja totesi että voisiko olla jotain imeytymisongelmaa. Ja jatkoi että "jos on, niin ei kai se ihmekään jos on huono olo". Niin no, eikö se ahdituksesta, masennuksesta, hyperventilaatiosta, jännitysniskasta ja hermoston toimintahäiriöstä johdukaan? Ei vaan, hän on ollut todella ymmärtäväinen koko ajan. Pisteet hänelle, vaikkei nyt ole diagnosointimielessä hirvittävästi pystynytkään auttamaan, muttei toisaalta ole mitään ajatuksiani täysin tyrmännytkään.

Tuosta imeytymishäiriöstä sen verran että ilmeisesti keliakia ei voi olla kyseessä, koska sekä gastroskopia että vasta-ainekoe on antanut negatiivisen tuloksen. No, katsotaan mitä lääkäri tuumaa keskiviikkona.





 

Missä mennään

Tosiaan syys- ja lokakuu kärvistelty eteenpäin. Melkoista olojen vuoristorataahan tämä on ollut.

Syyskuussa iski jokin vatsapöpö, joka sai tulehdusarvotkin nousemaan, joten se ei sentään mennyt masennuksen/ahdistuksen ja jännitysniskan piikkiin. Arvot korjaantuivat, mutta veto oli täysin pois vielä seuraavan viikonkin.

Tämän episodin jälkeen päädyin vihdoin endokrinologin puheille, joka määräsi oireiden perusteella thyroksiinilääkityksen. Tämä yllätti minut täysin, koska itse olin siinä uskossa että arvojeni perusteella kilpirauhasen vajaatoiminta on poissuljettu.

Arvojahan on mittailtu seuraavasti:
Lokakuu 2010: TSH 1,34 ja T4V 20
Joulukuu 2010: T3V 4,5 (viitealue 3,5-6,5) ja TPOAb + TSHRab negatiiviset
Syyskuu 2011: TSH 1,90

Viime vuoden lokakuun mittauksissahan kävi niin että olin tullut edellisenä päivänä Jenkeistä, joten kroppa ei varman tiennyt mittausaamuna vuorokaudenajoista yhtään mitään vaikka kello aamua näyttikin.


Joka tapauksessa nyt on thyroksiinia syöty 50 µg:n päiväannoksella. Olo on varovaisen optimistinen. Syketasoni on noussut sieltä 50-60 alueelta seitsemänkymmenen paikkeille, mikä tuntuu paremmin minulle sopivalta. Lisäksi enää ei pyörrytä seisomaan noustessa, mikä sekin on ihan mukavaa. Ei tämä olo terveeltä tunnu, mutta uskaltaisinko sanoa että paremmalta kuin pitkään aikaan. Pää on edelleen melko sumussa ja lisälyöntejä riittää. Ajoittain tuntuu siltä että nuo lisälyönnit kun saisi pois, niin olo olisi ajoittain jopa melkein hyvä.


Ensi viikolla käyn työterveyslääkärin juttusilla, josko saisi nuo arvot mittailtua. Kahden viikon päästä on endokrinologin soittoaika, jolloin päätetään annoksen nostamisesta.


Että näin. Olisihan se mukavaa, jos nämä oireet parantuisivat tällä lääkityksellä. Nyt kun kaikki energia ei kulu voinnin seurantaan ja hetkestä toiseen selviämiseen, on ollut aikaa miettiä hieman kulunutta vuotta. Täytyy myöntää että rankkaahan se on ollut. Jotenkin on sellainen olo että haluaisi jotenkin purkaa kaiken tapahtuneen jonkun kanssa.

Kilpirauhanen

Sepä se.

Kesäloma ja töihin paluu aka. kahden kuukauden kuulumiset

On jäänyt kirjoittelu tänne vähemmälle. Jotenkin tarve vähenee, jos olo paranee. Toisaalta asiaan vaikuttaa sekin että liitän mielessäni tänne kirjoittamisen sairastamiseen ja jos haluan yrittää unhohtaa ongelmani, pysyn myös mielelläni pois täältä.

Joka tapauksessa edellisessä päivityksessä kerroin että aloitettiin uusi lääkekokeilu. Lääkkeen nimi on Rivatril ja kuuluu siis bentsoihin. Tuota käytetään mm. lasten epilepsialääkkeenä. Internetistä tutkimalla saa kuvan että tuo olisi jossain määrin vahva bentso, mutta mene ja tiedä. Aloitettiin siis pillerillä (0,5mg) päivässä ja jossain kohtaa nostettiin kahteen pilleriin päivässä.

Kumma juttu. Olo parani. Ei nyt terveeksi, mutta elettäväksi. Eli ilmeisesti tosiaan tämä hermoston/elimistön ylireagointi ainakin pahentaa tilannettani ja sitä rauhoittavilla lääkkeillä saadaan hallittua. Toisaalta edelleenkin itselläni on sellainen kuva että jokin ylläpitävä voima jossain taustalla on, joka estää tervehtymisen.

Nyt olen ajamassa alas ao. lääkitystä. Olo huononi. Päänsärky, levottomuus sekä uutena ominaisuutena jatkuvat lisälyönnit. Kirjoittelen näistä vieroituskuvioista vielä lisää. Tällä hetkellä seurailen mielenkiinnolla kroppani reaktioita ja toivon parempaa.


Olen käynyt myös uudella fysioterapeutilla, joka tuntui löytävän niskasta ja selästä kummallisuuksia mm. toispuoleisen lihasjänteyden. Tätä on nyt murjottu viikottain parempaan kuntoon. Jotenkin tuntuu että apua olisi hieman. Olon muutoksista on vaikea sanoa mitään varmaa, koska samaan aikaan ajoittuu myös nämä lääkemuutokset. Näistä rankajutuistakin enemmän myöhemmin.

Neurologiaa ja fysioterapiaa

Nyt on neurologi nähty. Eikä tämä mitenkään neurologiselta sairaudelta kuulosta. Hyvä niin. Keskusteltiin pitkä pätkä autonomisen hermoston häiriöistä ja siitä mitä sille pitäisi tehdä. Otettiin yksi uusi lääke sepramin rinnalle kokeiluun rentouttamaan miestä. Sitten seurataan. Pakko olla toiveikas että tähän löytyy ratkaisu, kunhan vain saadaan lääkitys kohdilleen.

Lisäksi jos kyseessä ovat edes osin niskaperäiset oireet, niin eiköhän senkin pitäisi hiljalleen parantua, kun niitä syviä lihaksia jaksan jumpata. Huomenna menen käymään toisen OMT-fysioterapeutin luona. Hänen pitäisi olla jonkin sortin niskaspesialisti. Katsotaan mitä tuleman pitää.

Jatka matkaasi lähtöruutuun

On se kumma että tuo työtereyslääkäri onnistuu aina saamaan minutkin optimistiseksi. Pisteet siitä.

lmeisesti olemme tällä hetkellä konsensuksessa siitä että oireitani selittää niskan ja kaularangan alueen ongelmat mm. yliliikkuvuus ja virheasennot. Lisäksi mukana on autonomisen hermoston temppuilua, joka selittäisi sykevaihtelut. Sitten vielä nämä jonkinasteiset paniikkioireet. 

Niskan ja yläkropan lihaksia treenamalla tästä miehestä pitäisi kuulemma toimiva jälleen saada. Meinaa vaan loppua tosiaan usko kesken.

Menen ensi viikolla vielä eräälle toiselle fysioterapeutille ihmeteltäväksi. Tietysti meikäläisen tuurilla tuo kaveri toteaa että ei ole rankaperäistä. Ja sitten taas ihmetellään.

Kesä ja kärpäset

Enpä ole tännekään jaksanut kirjoitella, kun ei ole ollut oikein mitään uutta. Huonovointisuus jatkuu. Työterveyden puolesta erikoislääkärit on nyt käsitelty eli käytännössä sillä saralla tutkimukset ovat tässä. Diagnoosina on autonomisen hermoston toimintahäiriö sekä jonkinasteiset paniikkikohtaukset. Hoitona SSRI-lääkitys.


Muutamaa asiaa en silti ymmärrä. Jos tosiaan tämä pyörryttävä tunne johtuu paniikkikohtauksen yhteydessä tapahtuvasta hyperventiloinnista, niin olenko huomaamattani tänäänkin hyperventiloinut koko päivän. En usko. Fysioterapeuttikaan ei tällaista havainnut tapahtuvan, kun tänään sielläkin kävin.


Alkaahan tässä olemaan hermot riekaleina tämän huonon voinnin ja töissäjaksamisen kanssa, joten kai tuollaisen pienen paniikinkin ymmärrän. Sitä tosin en ymmärrä, mikä sai tämän kaiken alkamaan yli vuosi takaperin. Ei silloin ollut mitään laukaisevaa tekijää, eikä kukaan lääkärikään mitään paniikkia tunnistanut. On helppo tulkita nykytilanne paniikin aiheuttamaksi, mutta minua ainakin askarruttaa tuo kaiken alku.


Kolmannekseen paniikkikohtaukseen kuulunee adrenaliinin erityksen lisääntyminen. Tuonhan pitäisi nostaa sykettä. Minulla sattuu kuitenkin olemaan asiat niin että olon ollessa huonoimmillaan syke on matalimmillaan. En oikein saa näitäkään asioita asettumaan samaan yhtälöön.


Näine ajatuksineni olen nyt hieman hukassa, koska minun on vaikea uskoa oireideni johtuvan paniikista ja ahdistuksesta. Ymmärtääkseni tuo olisi kuitenkin se parantumisen ensimmäinen vaihe, jos kyse todella on tuosta.


Ideat on loppu. Odotan kesälomaa.



 

Pientä pohdintaa ja suunnitelmia

Olen luonnolisesti miettinyt tilannettani monelta kantilta. Totuushan on se että mitään elimellistä vikaa tai edes mitään epäilyttävää ei ole löytynyt, joten ymmärrän hyvin että tilanne viittaa psyyken ja hermoston puolelle. Minun mieleni ei tätä tahdo uskoa, koska se kuvittelee että olen mieleltäni vahva yksilö, eivätkä psyyken sairaudet voi koskea minua. Loogiseen ajatteluun pyrkivänä uskon tietysti itsekin, kunhan olen riittävän varma siitä että mistään muusta ei voi olla kysymys. Nyt tilanne on kuitenkin edelleen se että uskoni ei ole riittävän vahva.

Niinpä olen päätynyt seuraavaan toimintasuunnitelmaan. 
1. Pyrin pääsemään psykiatrin konsultaation, kuten edellä jo kirjoitin. 
2. Lisäksi toinen fysiatrin konsultaatio lienee paikallaan, koska edellinen diagnosoi oireeni niskaperäiseksi lähinnä lähetettä lukemalla. Tästä saisi vahvistuksen sille että niskaakin kannattaa hoitaa tai sitten vaihtoehtoisesti sen voi lopettaa tarpeettomana.
3. Neurologin konsultaatio hälventäisi lieviä pelkojani siitä että tämä ongelma olisi sittenkin neurologista pohjaa. Tiedän että ei siellä hirvittävästi ns. normaaleja vaihtoehtoja ole, mutta toisaalta on olemassa suuri määrä harvinaisia sairauksia, joiden puolelle jotkin oireeni voisivat täsmätä. En itsekään pidä tätä todennäköisenä, mutta tuntuu siltä että mieleni vaatii tätä uskoakseen.

Mielestäni tuo kardiologin konsultaatio meni sinänsä pieleen että oma vointini oli juuri sillä hetkellä niin huono että annoin hänen viedä minua kuin litran mittaa. Eli alkaa diagnosoimaan hermostollista häiriötä ja keskittyen sitten siihen. Kun itse olisin halunnut keskustella sydän- ja verenkiertoelimistöperäisistä mahdollisuuksista ja sulkea näitä perustellen pois. Näin minunkin olisi ollut helpompi uskoa esitettyyn diagnoosiin. Nyt tuo perusteluvaihe jäi kokonaan pois ja minun näkökulmastani hypättiin suoraan diagnoosiin. Toki lääkäri mielessään on käynyt tuon perustelun, mutta kun oma mieleni haluaisi tietää myös, miten lopputulokseen päädyttiin. Olen huomannut että tämä on seikka, joka useasti lääkäreissä minua häiritsee ja jää vaivaamaan. Potilaalle ei kerrota, kuinka diagnoosiin on päädytty; se vain ilmoitetaan totuutena.

Tähän sitä on tultu

Hermoston toimintahäiriö ja paniikkioireita. Näin sanoi kardiologi. Seuraavaksi vielä korvalääkäri, mutta ei siitä mitään seuraa. Sitten täytynee pyytää psykiatrin konsultaatiota. Kahdesta syystä:

1. Mikäli sieltäkin tulee samanmoinen tuomio, niin kai se on uskottava. Saapahan ainakain oletettavan ammattilaisen ohjeet, miten tämä selätetään.

2. Mikäli ao. ammattilainen onkin sitä mieltä että ym. diagnoosit eivät ole oikeita, on ainakin jotain kättä pidempää, millä soroa eteenpäin. 

Ei sittenkään niskaa?

Sää muuttui surkeammaksi ja samalla myös mieli. Tällä hetkellä minulta on lähes totaalisesti mennyt usko siihen että oireiluni olisi ainakaan pelkästään niskaperäistä. Miksikö?
1. Olen nyt käynyt 1,5 kuukautta OMT-fysioterpiassa ja tehnyt kotiharjoitteet kiitettävällä ahkeruudella, mutta mitään vaikutusta tällä ei tunnu olevan.
2. Ao. fysioterapeutti ei ole löytänyt niskastani tai hartioistani mitään varsinaisesti jumissa olevaa kohtaa tai muutakaan paikkaa, jota manipulaatiolla voisi hoitaa.
3. Edelleen minua vaivaa leposykkeen "tarpeeton" lasku "turhan" alas. Tämä ei ole todennäköinen niskaoire eli jotain muutakin on käynnissä.
4. Minulla ei ole niska varsinaisesti kipeä, enkä koe minkäänlaista tarvetta syödä tulehduskipulääkkeitä.
5. Vointini heikkenee eli huimaus/pyörryttävä tunne voimistuu rasituksessa tai esimerkiksi saunassa. Tämänkään ei pitäisi olla tyypillistä niskajumille.

Päädyin tähän pessimistiseen ajatelmaan, kun eilen jouduin poistumaan työpaikalta huonon voinnin vuoksi. Taas tuntui siltä että minä hetkenä hyvänsä yläkerta pimenee.


Seuraavaksi vuorossa on siis toinen kierros kardiologi- ja korvalääkärikonsultaatioita. En hirvittävästi ole ladannut toiveita näitä kohtaan. Kai sitä lähinnä odotan jonkinlaista ihmeparantumista tai sitten sitä että oireet pahenisivat siinä määrin että jostain olisi pakko löytää se syyllinen.

Eteislisälyönti ja muuta mukavaa

Onpas kaksijakoinen olo. Ei juurikaan huimausta tai heittoa päässä. Terävä olo. Toisaalta rinnassa tuntuu kummallista puristelua. Kävin tämän vuoksi lääkärissä, kun sykekin taas tänään putosi kahdesti viiteenkymmeneen oltuaan mukavasti 65-70 -tietämissä.

No, normaalit rutiinit eli kuuntelut ja verenpaineen mittailut ja sitten käymään EKG:ssä. Tällä kertaa filmille tallentui eteislisälyönti, jota sitten kummasteltiin lääkärin kanssa kotvanen. Vaaratonhan se on. Saattaa olla että tuollainen aiheuttaa tuntemani puristelun. Jos tämä pitää paikkansa, sitten noita lisäreitä tulee kohtalaisen usein.

Määräsi yhdenlaista betasalpaajaa kokeiltavaksi. En tiedä otanko, koska kuitenkin laskevat sykettä ja siihen sykelaskuun liittyy se häiritsevin oire eli jonkinlainen kevytpäisyyden tunne. No, seurataan ja ihmetellään. Maanantaina puhelinaika omalle lääkärille, jolloin pitää miettiä jatkoja. Toisaalta tutkittuhan tuo on ultraääntä myöten, joten ei pitäisi suurempaa vaaraa olla. Mutta ei tämä tunnekaan kovin mukava ole. Mutta kivaa on se että juuri nyt ei huimaa vaikka rinnasta kivisteleekin. Kovin on kivistä tämä sairastelu.

Tilanteen pohdintaa

Olen tässä yrittänyt pohtia onko oloni paranemaan päin vai pysyykö tilanne keskimäätin paikallaan. On nimittäin tosi että jos olo ei hiljalleen näytä minkäänlaisen paranemisen merkkejä, on tuota niska-hermodiagnoosia mietittävä uudelleen.

Olen viime syksystä alkaen pitänyt eräänlaista oirepäiväkirjaa, johon olen arvioinut vointiani asteikolla 0-5. Nollan ollessa paras ja viitosen huonoin arvio. Jokaisesta päivästä yksi arvio ja jokaisesta yöstä/nukahtamisesta yksi. Alkuun arviointiasteikko oli itseasiassa 1-5, mutta huomasin käyttäväni ykköstä vaikkei olo aivan normaalin terveeltä tuntunutkaan. Niinpä laajensin asteikon jatkumaan nollaan saakka. Jonkinlainen suuntaa-antava sanallinen kuvaus eri lukemille olisi kutakuinkin seuraava:
0 - terve
1 - hyvä olo
2 - kohtalainen olo
3 - huono olo
4 - kamala olo
5 - sietämätön olo


Tämän hetken päivävointi on selkeästi keskiarvon huonommalla puolella eli viikon keskiarvo on lähempänä kolmosta kuin kakkosta, eikä näytä siitä muuttuvan. Tälle tasolle se siis putosi pääsiäisen/vapun todella huonojen päivien jälkeen.


Ennen tuota huononemisjaksoa vointi yleensä parani aina silloin tällöin kakkosen tienoille ja allekin. Toisaalta nyt tuntuu että suhtaudun tällä hetkellä arvioihini huomattavasti kriittisemmin / pessimistisemmin kuin joskus aiemmin. Ykköstä en ole päivävoinnista itselleni kirjannut kuin viimeksi ennen pääsiäistä. 


Positiivista kerrottavaa on unipuolella. Viime viikon parista huonosta yöstä huolimatta keskiarvo lähentelee historian parhaita lukemia.


Pitäisi siis saada jotain positiivista trendiä tuolle päivävoinnille että uskoisin olevani paranemassa. Muutoin mieleen on hiipämässä epäily siitä että näinköhän tällä niskan kuntouttamisella on mitään vaikutusta mihinkään.

Jotenkin tilannetta helpottaisi jonkinlainen positiivinen diagnoosi niskaongelmasta eikä tällainen "kun mitään muutakaan ei löydy....". Tämän tunnustaa lääkärinikin. Epätietoisuus on epämukavaa.    

Ensimmäisen vuoden statistiikka

Siitä on nyt tasan vuosi aikaa, kun vointini alkoi suistua raiteiltaan. Viime vuonna kesäkuun 5. menin viimeisen kerran nukkumaan tietämättä huimauksista ja huonoista voinneista. Se oli sunnuntai kesäkuun 6., kun hakeuduin päivystykseen huimauksen vuoksi. 


Yritin ihan kuriositeetin vuoksi laskea montako kertaa olen tavannut lääkärin. Lopputulos oli 38 erinäistä vastaanottokäyntiä ja 25 eri lääkäriä. Jos jätetään päivystyskäynnit pois lopputulos on 28 käyntiä ja 16 lääkäriä, joista erikoislääkärin vastaanottoja seuraavasti:
- neurologi x 3
- sisätautilääkäri x 7
- fysiatri x 1
- silmälääkäri x 2
- korva- ja kurkkulääkäri x 1
- kardiologi x 1

Vähän hyvää, vähän huonoa ja hiukan kamalaa

Täytyy antaa pisteet tälle vaivakokonaisuudelle ainakin yhdestä asiasta: se osaa yllättää negatiivisesti aina mitä loistavimmilla hetkillä.

Kirjoittelinkin tässä kirjoituksen otsikolla "sykkeestä", joka oli varsin positiivishenkinen. No, tiesihän sen mitä siitä seuraa. Palataan tähän kohta.

Viime viikonloppu edusti paluuta normaalielämään. Vietin lauantai-iltaa kaveriporukassa ja oli ihan mukavaa. Ei nyt voi sanoa että vointi olisi ollut aivan normaali, mutta aika ajoin ei paljoa puuttunutkaan. Ajelin myös autolla muutaman sadan kilometrin matkan, eikä tuntunut ollenkaan huonolta. Eilen kotiin palattuani oli siis ihan mukava olo. 

Tänään, maanantaina, aamukin oli ihan mukiin menevä. Sitä normaalia viime päivien vointia. Iltapäivällä iski heikotus kuin hyvän voinnin ja fiiliksen manaamana. Leposyke konttorituolissa istuen oli alta viidenkymmenen ja olo sen mukainen. Seisovassa asennossa ei aivan noussut kuuteenkymmeneen. Se täytyy sanoa että oletettavasti tämä mirtatsapiini tosiaan tasoittaa oloa, koska pysyin kohtalaisen rauhallisena vaikka mieli teki... niin teki mieli tehdä mitä? Mielessä pyöri jälleen lääkärissä käynti, mutta mitä se auttaisi. Niin, ei mitään. Sen verran leikkasi järki että kävin tt-lääkäriaseman labrassa otattamassa EKG:n, koska sellainen edellisellä tt-lääkärikerralla päätettiin ottaa. Syke siinä oli 50. Tämä tosin melkein suoraan kävelystä makuulle heitettynä. Täytynee pyytää lääkäriä soittelemaan huomenna.. tuskin siinä mitään kummallista näkyy. Oletan.

Joka tapauksessa työpäivä päättyi siihen. Labran kautta kotiin ihmettelemään. Illan syke on vaeltanut alueella 55-70. Nyt näyttäisi olevan 68 eli ns. normaali. Olo ei ole täysin seestynyt, muttei yhtä pahakaan kuin iltapäivällä. 

Mitä päättelemme tästä. No, olo ei kokonaan selity matalalla sykkeellä, koska se ei normalisoidu (minun nykyhetken mittapuun mukaankaan) sykkeen noustessa. Toisaalta iltapäivällä heikotuksen ja matalan sykkeen välillä oli mielestäni selvä positiivinen korrelaatio. Heikotus nimittäin on nyt kadonnut. Jäljellä on lähinnä lievä levottomuus ja "perushuippaus".

Optimisti odottaisi huomiselta parempaa.

Hermoston toimintahäiriö

Olen tässä sairastelun jatkuessa törmännyt useammallakin keskusteluforumilla otsikon mukaiseen tilaan. Mielenkiintoista on että suomeksi googlaamalla ei käytännössä löydy mitään lääketieteellistä sivustoa kertomaan aiheesta. Englanniksi löytyy termi dysautonomia, jolla löytyykin jo hiukan enemmän lihaa luiden ympärille.

Silti useat kertovat että heillä on tällainen diagnosoitu. Osin olen pitänyt kummallisena sitä että itse olen juossut lääkärin jos toisenkin luona, eikä kukaan ole tällaista minulle ehdottanut vaikka oireet voisivat kieltämättä tällaiseenkin tilaan viitata. Kysyin eräältä neurologilta että voisivatko oireeni johtua jostain hermostollisesta häiriöstä. Hänen vastauksensa oli että eivät.

Nyt tosin tilanne muuttui, koska uusi omalääkärini oli sitä mieltä että esimerkiksi tuo leposykevaihteluni voisi johtua siitä että jokin mahdollisesti niskassani ärsyttää sympaattista hermostoa siten että siitä seuraa tuo vaihtelu. Eli kahdeksan kuukauden jälkeen kohtaan ensimmäisen lääkärin, joka on sitä mieltä että on mahdollista että kaikki oireeni liittyvätkin yhteen.

Pidän tätä uskottavampana kuin sitä että oireeni olisivat erillisistä lähteistä lähtöisin. 

Minun kohdallani siis hoidetaan niskaa siinä toivossa ja uskossa että siellä on jotain hoidettavaa, joka voisi auttaa minua pääsemään takaisin normaaliin olotilaan. 

Lisäksi syön Mirtatsapiinia nyt siis kahdesta syystä. Toinen on se että se selvästi auttaa nukkumista ja toinen on se että sen pitäisi auttaa myös hermostoa palautumaan normaaliin toimintamalliin.

Sykkeestä

Yksi kummastelemista oireistani on siis ollut leposyke, joka on saattanut vaihdella 45 ja 85 välillä. Tähän liittyen minua on häirinnyt voimakkas syketuntemus erityisesti nukahtaessa. 

Nyt on sanottava että tuntuu siltä että tässä on tapahtumassa muutos. Yleisesti ottaen leposykkeeni pysyttelee 60-75 välissä, mikä kuulostaa paljon normaalimmalta kuin se noin 50. Eikä tähän liittyvää zombie-oloakaan ole esiintynyt. Positiivista sinänsä. Ehkä siis kyseessä on tosiaankin ohimenevä häiriö. Siltä on tosin ottanut jo 8 kuukautta mennä ohi, mutta pitkästä ajasta sitä lääkäri puhuikin. Ehkä se tästä. Tosin sanottava että ei tällä ole vaikutusta kokonaisvointiin eli eipä oireet todellakaan ole tuosta sykkeestä johtuneet. Jep.

Sinänsä hyvä ja huono. Meni vain tuon sydämen syynäämiseen muutama kuukausi talvella, jolloin unohtui tuo niskaongelma kokonaan.

Voimakas sykekään ei ole juuri nukkumista häirinnyt viime aikoina. Johtuuko tämä sitten Mirtatsapiinin käytöstä vai muusta. En tiedä. Mutta kuten sanottu, se että nukun paremmin on jo pieni voitto sinänsä.

Viime viikon voinnista

Taasen näemmä viikko vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten laitetaanpa tarinaa.

Olo on jotenkin positiivisempi kuin viikko takaperin, vaikka takana on varsin vaihteleva viikko. Jopa kummallisestikin on mennyt niin että joka toinen päivä on parempi ja joka toinen päivä huonompi.

Huonompi päivä on tarkoittanut vointia, jota voisi kuvailla lieväksi päänsäryksi, lieväksi "epävakaudeksi" tai huimaukseksi sekä ajoittain kiihtyväksi ahdistuksen tunteeksi, jonka tulkitsen olevan seurausta jostain tuntemuksesta, joka laukaisee pelon.

Parempi päivä on tarkoittanut vointia, jolloin ym. oireet ovat pääsääntöisesti lievemmät eikä ahdistumista esiinny. Ajoittain näinä päiväni olo on ollut hämmästyttävänkin kevyt ja mukava. Mutta vain ajoittain. Valitettavasti.

Näin on menty ja töissä on käyty täysi viikko.

Nukkuminen on ollut yllättävän hyvää. Todennäköisesti Mirtatsapiinin ansiota tuo. Tosin aamuisin väsyttää aivan liikaa. Vaikka suhtaudunkin varsin negatiivisesti masennuslääkkeen syömiseen, en ole tuota juurikaan ajatellut, koska olen ollut tyytyväinen siitä että nukkumaan mennessä lähes varmasti tietää nukahtavansa ilman pyörimistä, hikoilua ja säpsähtelyä.

Mitä tästä siis pitäisi ajatella. Päällimmäisin ajatus edelleenkin on se että kunpa olisi terve olo. Voisi suunnitella tulevaisuutta ja tekemisiään aivan eri tavalla. Nyt on hiukan epävarma kaiken suhteen kun ei koskaan tiedä minkälainen vointi suunnitellun askareen kohdalle osuu. Varsinkin kun edelleen on hyvässä muistissa nuo pääsiäisen ja vapun kohdalle osuneet "kauhuviikot". 

Edelleen olen epävarmalla mielellä myös tämän niskadiagnoosin kanssa. Nuo edellisessä päivityksessä mainitut asiat kummittelevat edelleen mielessä. Jospa ensi viikon lääkärikäynti laittaisi mieltä näiltä osin hieman parempaan järjestykseen. 

Onneksi on sentään kesä. Aurinkoinen päivä nostaa jo sinänsä mielialaa. Tänään aamulla sattui olemaan hyvä olo aamulla ja aamukahvia parvekkeella juodessa melkein onnistuin unohtamaan vallitsevat vaivat. Ei sitä tunnetta pitkään kestänyt, mutta tällä pienelläkin positiivisuuden annoksella jaksaa taas paremmin eteenpäin.

Päivitystä

Onpahan taas taivallettu edellisestä päivityksestä.

Faktisesti olen edelleen samassa pisteessä. Olo on huono, mutta varmasti en tiedä mistään mitään. Viime aikoina olen takonut päähäni useamaltakin lääkäriltä kuulemani mantran. Se kuuluu siten että tämän on pakko olla niskaperäistä, koska kaikki muu on suljettu pois. 

Haluaisin uskoa tuohon.

Jotkut lääketieteen ammattilaiset ovat ehdottaneet tämän olevan psyykkistä. En usko tähän kokonaan. Ainakin olen vakuuttunut siitä että minulla on todellisia oireita. Stressi niistä saattaa voimistaa joitain oireista, mutta psyyke ei ole syyllinen. Ei sitten kirveelläkään.

Mitä siis oikeasti ajattelen.

Ensinnäkin toivon että tämä on niskaperäistä ja siitä voi päästä eroon. Tätä toivoa ja uskoa hieman heikensi käyntini fysioterapeutin luona. Rankani tienoilta ei löytynyt mitään merkittävää hoidettavissa olevaa ongelmaa. Jonkin verran yliliikkuvuutta ja jonkin verran tiukkuutta aivan rangan yläpään tienoilla. Voiko tämä tosiaan aiheuttaa tällaisia oireita, jotka käytännössä vievät toimintakyvyn?

Toisekseen epäilen edelleen aika ajoin menieren tautia tai jotain muuta korvaperäistä vaihtoehtoa. Korvalääkäri oli tosin sitä mieltä että tämä ei vaikuta korvaperäiseltä. Tosin hänen lausunnossaan mieleeni on jäänyt kummittelemaan yksi sana. Siinä lukee "ei ensisijaisesti vaikuta korvaperäiseltä". 

Kolmannekseen en ole saanut mielestäni pois MS-taudin mahdollisuutta. Tätä vastaan puhuu toki se että pääni on magneettikuvattu normaalein löydöksin. Mutta kummallisia oireita on kasapäin, joista suuri osa löytyy MS-taudin oirekirjastosta. Lisäksi olen sivistänyt itseäni niin paljon että tiedän että on mahdollista että MS-tautia sairastavan henkilön pään MRI on normaali. Tämä tosin on harvinaista (<5%). Toisaalta jos lotossa voiton todennäköisyys olisi samaa luokkaa, lottoaisin varmasti. Tosin maalaisjärkeni sanoo että koska yksi oireistani on huimaus, tämä juontuisi aivoissa olevista ongelmista. Toisaalta maalaisjärki ei aina ole se paras näissä asioissa...

Tällaisia aatoksia siis tällä erää. Teen fysioterapeutin määrämiä harjoitteita. Ensi viikolla uudestaan hänen vastaanotolleen. Sitä seuraavalla viikolla tt-lääkäri, jolle aion kertoa nuo em. ajatukseni ja katsoa mitä siitä seuraa. Psykiatrin konsultaatio?

Nukahtamislääkkeet osa 2

Nyt on ollut nukkuminen todella heikkoa viime öinä. Tänään raahauduin lääkärille pyytämään oikeaa nukahtamislääkettä. Se edellinen oli siis Mirtatsapiinia, joka ei ole varsinainen nukahtamislääke vaan suuremmassa määrin käytettynä masennuslääke, mutta jolla on pienempinä määrinä unettavia vaikutuksia.

Tuo Mirtatsapiini siis tuntui aiheuttavan väsymystä, mutta ei helpottanut nukahtamista.

Nyt on luvassa pilleri nimeltä Stella. Tuon lisäksi 6mg:n Sirdalun depot-kapseli. Jo on kumma jos ei uni tule. Ja jos ei tule en uskalla kuvitella millainen kauhuelokuva yöstä tulee.. 

Viime yönä tuli siis nukuttua ehkä kaksi tuntia todella huonosti, joten nyt 18:45 väsyttää aika lailla. Ajattelin tässä vielä pyöriä hereillä kahdeksaan saakka ja sitten heittää pillerit naamaan. Katsotaan kuinka käy.


18:45 tällä hetkellä siis väsyttää, mutta tunne on samanlainen kuin eilenkin. Jos yritän nukahtaa siitä ei tule yhtään mitään. Seuraa vain säpsähtelyä ja hikoilua. Ajattelen että pitäisikö siltikin yrittää nukahtaa ilman unilääkettä. Ottaisi vain tuon Sirdaludin ja katsoisi, mitä tapahtuu. Vielä on aikaa mietiskellä. Lähinnä siis arveluttaa se että jos sitä ei nukahdakaan vaan jää valveuneen moneksi tunniksi. Ei kovin houkutteleva ajatus. 

19:20 Sirdalud syöty. Otan unilääkettä perään, jos tähän ei nukahda. Ajattelin koittaa lukea itseni uneen. On se Dan Brown sen verran tylsä kirjoittaja :)  Eivätpä ole juuri nuo 2mg Sirdaludit väsyttäneet, mutta tässä onkin ytyä kolme kertaa niin paljon. Tosin imeytyy hitaammin / vaikuttaa pidempään, koska on tuollainen depot-kapseli.

19:50 yliarvostettua tämän nopea väsyttävä vaikutus. Ainakaan puolessa tunnissa ei tunnu missään.

20:20 juu ei. Ei tällä Sirdaludilla unta tule. Ehkä raukea olo korkeintaan. Nappaampa Stellan naamariin ja lähdetään katsomaan.




...

10:10 Noin. Kyllä se nukahtamislääke nukahdutti. Nukahdin melko nopeasti. Puoli kymmeneltä heräsin puhelimeen, jonka laitoin äänettömälle. Uni jatkui kivuttomasti. Heräsin kuuden jälkeen, jolloin olin tovin hereillä, mutta nukahdin uudelleen noin pariksi tunnniksi. Sitten torkahdellut aina tähän saakka.


Eli hyvin nukutti. Ainakin, jos univajeesta ja nukkumisvaikeuksista kärsii, niin tällä kokekumksella aion ottaa toistekin. Toivottavasti tämä olotila tänään olisi muutoinkin parempi, nyt kun on levännyt.
 

Paniikkihäiriö?

En kyllä uskoisi että minua voisi tällainen vaivata, mutta toisaalta tietyt faktat siihenkin suuntaan viittaavat. En tosin usko että tämä vaiva kokoanisuudessaan olisi paniikkihäiriöperäistä, mutta olisinko kehittänyt mokoman tähän oheen?

Tämä perustuu siihen että olen nyt parina päivänä kokenut seuraavaa. Sykkeeni laskee alas, mikä hermostuttaa. Pieni fyysinen rasitus, kuten muutaman kerrosvälin nouseminen portaita pitkin, aiheuttaa sykkeen ja verenpaineen nousun sekä pahan huimauksen. Lukuarvoina siis leposykkeeni on aluksi noin 50 ja tuossa "kohtauksessa" rasituksen jälkeen 100-120 ja verenpaine luokkaa 190/100. Periaatteessa kuulostaa mahdolliselta paniikkikohtaukselta. Pelottavalta tuo ainakin tuntui, kun ensimmäista kertaa viime viikolla iski. Tuosta olo on aina sitten tasoittunut lepäilemällä hiljalleen.

Ellei kyseessä ole paniikkihäiriö tai jotain muuta vastaavaa, on löytynyt jälleen uusi oire jostain muusta..

Eniten tässä pelottaa se että nyt viime viikon kurjan olon keskellä alkaa tosiaan tuntua siltä että en edes tunnista itseäni enää.  

Gastroskopiasta tutkimuksena

Kävin siis tällaisessakin tutkimuksessa. 

Yleisestihän tätä pidetään varsin epämukavana operatioona. Hommahan tapahtuu niin että ensin puudutetaan kurkunpää suihkutettavalla puudutusaineella. Tämän jälkeen mennään kyljelleen makoilemaan ja lääkäri pujottaa tähystysputken ruokatorvea pitkin aina mahalaukkuun ja pohjukaissuoleen saakka. Siellä sitten katsellaan hetken aikaa ja otetaan näytepaloja limakalvoilta. 

Tuo näytepalojen ottaminen tapahtuu käytännössä siten että tähystysputken sisään tungetaan toinen ohuempi putki, joka sitten tulee ulos tähystysputken alapäästä ja nappaa limakalvosta palan.

Miltä se sitten tuntuu. Ajatuksenahan noin 7 milliä halkaisijaltaan olevan mustan putken nieleminen tuntuu lähestulkoon mahdottomalta. Tutkittavana siis makasin kyljelläni ja hampaideni väliin laitettiin holkki, jonka läpi tähystysputki kulki. Ohjeeksi lääkäri antoi sen että keskittyisin hengittämiseen, joka siis onnistuu ns. normaalisti suun tai nenän kautta. Pahoinvoinnin varalle ohje oli vetää keuhkot täyteen ilmaa ja pidättää hengitystä hetken ajan.

Alku tuntui hankalalta. Kun putki alkoi työntyä ruokatorveeni vaistomainen kakominen alkoi. Sinne se kuitenkin upposi torveni vastusteluista huolimatta. Putken ollessa perillä kakominen oli jo loppunut, eikä tuntunut olleenkaan niin pahalta kuin kuvittelin. Putki ei sinänsä tuntunut mahassa juurikaan miltään. Ehkä pieniä tuntemuksia, kun lääkäri liikutteli sitä ympäriinsä. Näytteen otot eivät tuntuneet myöskään miltään. En sano että olisi mukavaa olla putki mahassa, mutta kyllä sen noin 5 minuuttia sitä kestää, kunhan alun järkytyksestä selviää.

Tutkimuksen jälkeen ohjeeksi tuli olla syömättä ja juomatta vielä yksi tunti, jotta kurkunpään puudutus katoaa. Ennen tutkimusta piti siis olla syömättä kuusi ja juomatta neljä tuntia. Periaatteessa ohjeeksi tuli myös välttää kuumia juomia ja ruokia tutkimuspäivänä. Tämä ymmärtääkseni näytteenottojen vuoksi. Tuosta näytteenotosta jää siis nuppineulanpään kokoinen reikä limakalvoon, joka saattaisi ärtyä. Itse kuitenkin otin jo alkuillasta kupin kahvia, eikä sillä mitään vaikutuksia ollut.

Ei siis mikään mukava tutkimus, mutta jos vatsassa jotain epäillään olevan, ei sitä kannata tekemättä jättää. Kyllä sen kestää. 

Itselläni ei mitään pahempaa löytynyt. Pieni palleatyrä ja erittäin lievä ruokatorven tulehdus.

Rankaperäistä?

Viime kesäkuussa kun ongelmani alkoivat, ensimmäinen diagnoosi oli jännistysniska. Lihasrelaksanteilla ynnä särkylääkkeillähän se silloin tuntui myös ohi menevän.

Tosin kun ongelma palasi elokuussa, sama ei enää tuntunutkaan auttavan. Eikä myöskään fysioterapia. Lisäksi kuvaan tulivat mukaan nämä sydänongelmat.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että tuo rankaperäisyys on ainoa käteen jäävä vaihtoehto. Silloin on hieman surullista se että lokakuusta lähtien tutkimukset ovat olleet täysin hakoteillä eikä varsinaisen ongelman selvittäminen ole edennyt mihinkään. Eipä asioiden poissulku tietysti ole pahitteeksi, mutta ei se toisaalta edistä paranemistakaan minkään vertaa.

Olettaisin että seuraava askel eteenpäin on fysiatrin konsultointi. Tätä aion ainakin pyytää. Mielenkiintoista tässä on se että lääkäristä riippuen kaularankaröntgen kuvani ovat aiheuttaneet reaktioita laidasta laitaan. Eli yksi katsoo että kuluma on lähes "kamala" ja toinen katsoo että niska on kunnossa. Pitäisi varmaan saada ammattilaisen mielipide...

Pahenevaa vointia

Aivan kuin olisin kokenut tämän aikaisemminkin. Viime viikolla olo oli kohtalaisen hyvä - olin optimistinen. Lauantaikin valkeni mukavasti. Join aamukahvia parvekkeella ja iloitsin kevään saapumisesta.

Jotenkin sen kahvin ja aamupalan jälkeen olo alkoi jälleen tuntumaan kehnommalta. Se kumma tunne, joka hiipii ensin taustalle ja sitten valtaa koko miehen. Päästä heittää, eikä ole oikein kunnolla yhtä ympäristön kanssa. Lähdin kuitenkin autoilemaan kohti kauppaa, mutta matkalla liikennevaloissa totesin että nyt todella mustenee silmissä. Siihenpä sitten bussipysäkille vetämään henkeä ja hikoilemaan kylmää hikeä. Palasin kotiin ja kävin vain lähikaupassa.


Tämä oli jälleen pitkästä aikaa hetki, jolloin mietin päivystysvierailua, mutta kotiin palattuani totesin että ei siitä mitään hyötyä olisi, koska voin aivan hyvin itsekin tehdä saman päätelmän kuin päivystävä lääkärikin. Kun senkin tiedän että verikokeista ei mitään löydy, niin parempi pysyä kotona. Nyt vain se silmissä sumeneminen oli todellinen lähes pyörtymiskokemus, eikä vain päässä heittämistä.

Jotenkin sompailin lauantain ja sunnuntaina päätin lähteä äänestämään ja kävelylle. Äänestyspaikalla iski sama silmät sumentava elämys. 

Illalla ei nukkuminen onnistunut. Vanha perinteinen ongelma palasi. Eli nukahdan-säpsähdän ja sydän hakkaa ja hikoiluttaa. Kuuden jälkeen taisin nukahtaa pariksi tunniksi. Aamulla ei ollut toivoakaan töihin menosta eli saikulla ollaan.

Huomenna on ilmeisesti mentävä lääkärin puheille, jos työkunto ei ilmesty takaisin. Notta, näin täällä. Ei paista päivä risukasaan.

Diagnoosi- ja hoitoyrityksiä, osa 2

Eli se toinen diagnoosiyritys oli se korvalääkäräri.

Lyhyesti sanottuna ei tuottanut tulosta. Huimaukseni ei vaikuta korvaperäiseltä. Teki kyllä kasan testejä ja lukeutuu sinänsä ns. positiivisiin lääkärikokemuksiin. Mutta lopputulos oli jälleen se puhdas nolla. Kävin myös kuulotestissä, joka sekään ei paljastanut mitään uutta. Ylä-äänien osalta kuulo hiukan heikentynyt sekä lievää alenemaa myös muualla, joka hankaloittanee kuuloani hälyssä. Tämä on muistaaksni todettu jo aiemmin.

Ei aihetta jatkotutkimuksille sillä saralla.

Nyt alan siis oikeasti olla siinä tilanteessa että kaikki erikoislääkärit on rampattu läpi ja mitään vihiä mistään ei ole löytynyt. Pitäisikö olla siis tyytyväinen että minulla ei ole mitään sairautta.. paha sanoa. Elämän laatuni on joka tapauksessa romahtanut ja olen vähintään hieman peloissani työkuntoni puolesta. Parin viikon päästä on siis edessä seuraava tapaaminen työteveyslääkärini kanssa. Tämä lienee se ns. viimeinen oljenkorsi, jonka jälkeen en tiedä miten jaksaa jatkaa eteenpäin. 

Tarkoitan lähinnä tätä töissä rämpimistä. Eli jatkuvaa alisuorittamista, joka paistaa jo läpi. Minun pitäisi taasen viettää aikaa Intiassa, mutta jotenkin olen onnistunut tätä välttelemään, koska ei oikeasti tunnu siltä että haluaisin lähteä. Tänäänkin oli aluksi hyvä olo, mutta se kääntyi pian huonoksi. Lähdin käymään autolla kaupassa, mutta matkalla tuli niin heittävä tunne että jouduin melkein pysähtymään. Kaupassa käynti jäi väliin ja palasin kotiin. Loppupäivä onkin mennyt jälleen yötä odotellessa. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan... 

Diagnoosi- ja hoitoyrityksiä osa 1

Kävin siis viime viikolla sekä sisätauti- että korvalääkärin puheilla. 

Sisätautipuolella siis todeettiin että helikobakteeritulehdusta ei ole ja b-vitamiinitasot ovat kunnossa. Eli nämä diagnoosipolut tyssäsivät siihen.

Sitten päästinkin itse asiaan eli vastaamaan kysymykseen: entäs sitten? Henkistä uupumusta ehdotteli hän, joskin totesi että en vaikuta masentuneelta eli sitä hän ei epäile. Hänen tulkintansa minusta siis on se että olen psyykkisesti väsynyt ja lisäksi minulla on mahdollisesti erinäisiä fyysisiä toimintahäiriöitä, jotka saattavat olla perua jostain tulehduksesta tmv. 

Hoidoksi hän määräsi Efexor -nimistä lääkettä, jonka vaikutuksista tietysti kyselin ja vastaus oli että ei aiheuta sivuvaikutuksia, eikä riippuvuutta. Netistä asiaa tutkin sekä keskustelupalstoilta että lääkkeen pakkausselosteesta. Huomasin että paljon on keskustelua varsinkin käytön lopettamisen hankaluudesta. Pakkausseloste tiesi kertoa että hyvin yleiset (enemmän kuin 1/10) haittavaikutukset ovat juuri niitä samoja oireita, joista yritän päästä eroon. Totesin että tätä en aivan purematta niele. Tai ainakin keskustelen asiasta työtereyslääkärini kanssa, jolle oli aika odottamassa.

Positiivista oli että työterveyslääkärini oli kanssani samaa mieltä että Efexor on ehkä hieman "raju" lääke tähän kohtaan varsinkin kun mitään masennusta ei ole diagnosoitu. Sanoi että voin olla ottamattakin ja palataan asiaan myöhemmin. 

Lisäksi sain lähetteen gastroskopiaan, jonka perusteella voidaan laittaa tai olla laittamatta rasti vatsapohjaisten syiden päälle lopullisesti. Positiivista tämäkin. Eipä jää puolitiehen. Sinne olen siis menossa viikon päästä. Tuosta pitää ilmeisesti patologisia tuloksia odotella parikin viikkoa, jonka jälkeen palaan asiaan työterveyslääkärini kanssa ja pohdimme löytyisikö vielä jotain tutkittavaa.

Tämän jälkeen on vissiin ryhdyttävä kokeilemaan noita iloisuuspillereitä, vaikken niiden tehoon oikein uskokaan, koska koen edelleen että oireeni ovat melko puhtaasti fyysisiä. Huoh, jotenkin en uskonut tämän päätyvän tähän, mutta tässä sitä ollaan. Masennuslääkeresepti kourassa, ilman diagnoosia mistään. Tästähän voisi vaikka masentua :)

Missä mennään?

Taasen on aikaa kulunut edellisestä päivityksestä. Mitään ratkaisevaa ei kuitenkaan ole tapahtunut. 

Jos aloitetaan voinnista, se on suunnilleen sitä samaa, mitä ennenkin. Aaltoilevaa. Sain Aasian reissulta ilmeisesti jonkin vatsapöpön, jonka kanssa meni reilu viikko. Tai ainakin oletan että se oli tuo vatsaongelma, joka piti kunnon heikkona paluuni jälkeisinä päivinä. Varsinaisesti tuo äityi vasta viikon paluuni jälkeen, jolloin vatsaan ei jäänyt mitään ja kuume huiteli 39 päällä. No, siitä kuitenkin toivuin itsekseni ja olo palautui tähän jo tutuksi tulleeseen limbotilaan. 

Oikeastaan viime päivät ovat olleet taas hivenen keskimääräistä paremmat, mutta itse asiassa juurikin nyt on jälleen arveluttava aivosumu iskenyt. Olen nukkunut myös viime yöt paremmin. En siis ole säpsähdellyt nukahtamishetkellä, enkä heräillyt pahoinvointiin. On ollut varovaisen optimistinen olo taas vaihteeksi, mutta eiköhän se tästä nyt taas normalisoidu. Valitettavasti. Yksi syy optimistisuuteen on ollut se että sykkeeni pysyi pitkään pääsääntöisesti lähempänä 70:tä. Tänään ollaan taas jumputeltu 50-60 haarukassa, enkä pääse yli siitä ajatuksesta, että tuo sykkeen lasku kulkee käsi kädessä heikon olon kanssa.

Lääkäririntamalla on tapahtunut jotain. Eli kävin korvalääkärissä, joka oli vahvasti sitä mieltä että huimaukseni ei ole korvaperäistä. Eli rasti sen mahdollisuuden päälle. Sisätautilääkärini heitti pyyhkeen kehään ja päätyi lopputulokseen, jossa ei varsinaista diagnoosia ole ja jossa todetaan että elimistön tietokone nyt vain on sekaisin. Määräsi masennuslääkettä "piristykseksi". En ole aloittanut. Työterveyslääkäri vaihtui jälleen, joten menin tervehtimään. Yllätyksekseni hän oli valmis vielä kerran katsomaan, josko jotain keksittäisiin. Eli hän lupautui tekemään yhteenvedon minusta! Vaikutti siis oikeasti kiinnostuneelta. En ole kovin toiveikas sen suhteen että mitään löytyy, mutta saanpahan jonkun muunkin mielipiteen kokonaistilastani. Nyt on ollut hieman yksinäinen olo, kun on keskenään yrittänyt miettiä kokonaisuutta. No, katsotaan mitä siitä syntyy..


Eli näin. Samaa kurjuutta vaikka kevät on tulossa. Saisi kyllä jo puolestani loppua ennen kuin loppuu kärsivällisyys..

 

Matka takana, elämä edessä(?)

Olen siis palannut takaisin Suomen kamaralle. Matka meni jokseenkin kaksijakoisesti. Toisaalta selvisin ilman suurempia ongelmia, mutta toisaalta olo oli koko ajan kehnohko. Lähtöpäivänäni en tuntenut oloani ollenkaan terveeksi, joten kävin vielä lääkärin vastaanotolla kuulemassa ammattilaisen mielipiteen. Tämän tein siitäkin syystä että jos jotain matkallani tapahtuisi, olisi helpompi selvitellä asiaa vakuutusyhtiön kanssa, kun on lääkärin lausunto siitä että matkustamisen estäviä seikkoja ei ole.

Niinpä siis lähdin matkaan, joka suuntautui Aasiaan. Lentoni olin järjestänyt siten että ensin lensin Keski-Eurooppaan, josta sitten kohteeseeni. Tuo ensimmäinen lentopätkä alkoi kamalasti. Päässäni pyöri ja hikoilin kuin kinkku uunissa. Mihinkäs sitä lentokoneessa karkuun pääsee. Eli istuin paikallani ja kärsin. "Kohtaus" meni ohi hiljalleen ja pidempi lento sujuikin jo ihan mukiin menevästi. Sain jopa nukuttua kohtalaisesti.

Perillä oli sitten erilaisia päiviä. Parempia ja huonompia. Pahimmillaan pahoinvointia ja sekavuuden tunnetta. Sekavuuden tunteella tarkoitan tilaa, jossa mm. kaikki äänet tuntuvat sekoittuvan yhdeksi metelipuuroksi ja olo tuntuu muutenkin huimaavalta. Nuo metelipuurot nieleskelin kuitenkin ilman hätääntymistä ja ne menivät muutaman tunnin kuluessa aina ohi. Pahoinvointiin tuntui auttavan pahoinvointilääke, jota söinkin kuin leipää.

Palasin siis kotiin pari päivää takaperin ja nyt harjoittelen jälleen arkeen palaamista. Siltä samaltahan tämä tuntuu kuin on tuntunut jo viimeiset kuukaudet. Päässä vippaa koko ajan vähäsen, eivätkä hommat tunnu sujuvan...

Kuten kirjoitin, tuntemukset ovat kaksijakoiset. Toisaalta pidin lomaa hyvänä, koska pääsin eroon töistäni ja ikävästä tunteesta, joka on seurausta tehottomasti tehdystä työstä. En siis pysty tekemään työtäni lähellekään niin hyvin kuin haluaisin tämän tilani takia. Kuten uumoilinkin on huomattavasti mukavampi potea kehnoa oloa hiekkarannalla kuin päätteen ääressä. Toisaalta taas olisin toivonut että olisin tuntenut oloni terveemmäksi eli nauttinut lomastani enemmän. Nyt osa lomastani meni kieltämättä olotilani seurailuun ja sillä stressailuun.

Kohta menoksi

Nyt on lomalle lähtöön aikaa kaksi päivää ja rapiat. 

Olo on ollut taas tänään vaihteeksi huonompi varsin positiivisen viikonlopun jälkeen. Aamupäivällä oikeasti mietin että mitä pitäisi tehdä. Mutta kun ei tämä tästä mihinkään oikein tunnu muuttuvan, niin kai sitä voi lähteä. En sinällään sitä perilläoloa pelkää, koska rannalla lököttely varmasti onnistunee vaikka vointi on vähän kehnompikin. Enemmän jännittävät nuo pitkät lennot.

No, kokeilemalla selviää.

Odottavan aika on pitkä

Tässä nyt siis odotellaan erilaisia asioita tapahtuvaksi.

Yhtäältä odotan lähetettä, jotta pääsen korvalääkärille. Tämä ei sinänsä ole kovin jännittävää, koska en oikein usko siltä suunnalta mitään vikaa löytyvän, mutta onhan se hyvä että sekin tutkitaan. Saisi sen hoidettua pois alta, niin oma työterveyslääkärikään ei voisi siihen vedoten pitkittää muiden selvittelyjen tekemistä.

Toisaalta odotan sitä että saan sisätautipuolen selvittelyt eteenpäin. Siihenhän nyt menee aikaa, kun ensin pitää syödä tämä happosalpaajakuuri loppuun, odottaa kaksi viikkoa, käydä labrassa, odottaa viikkoa ja mennä lääkärille. Etenkään, kun en oikein usko tämänkään johtavan mihinkään. Tosin yleisesti ottaen voi olla että tuolta ruoansulatuksesta saattaa jotain löytyäkin, mutta tuskin kyseessä on mahakatarri. Sen verran epäsäännöllisen rauhatonta tuo mahan toiminta on viimekuukausina ollut.

Kolmannekseen odotan pääsyä lomalle, jonne olen vakavissani lähdössä esitetyistä huolista huolimatta. Se että pääsen kauaksi pois töistä tuntuu liian houkuttelevalta jättää toteuttamatta. Viikon päästä pitäisi olla laukut pakattuna ja kolmen viikon päästä takaisin kotomaassa. Odotan itse asiassa kumpaakin. Ensimmäistä puhtaasta lomanodotuksesta ja jälkimmäistä terveyshuolieni vuoksi. 

Oletan että reissu menee suuremmitta ongelmitta ja pääsen hyvillä mielin takaisin kotiin. Sitten onkin kohtapuoleen edessä tuo odotuksen kohde numero kaksi. Odotuksen kohde numero yksi saisi puolestani toteutua ennen tuota lomaa, mutta saapa nähdä. Alkaa aika loppumaan kesken.

Yleisesti ottaen fiilikset ovat olleet paremmat vaikka olo onkin vetämätön. Ei ole tullut sellaista suurempaa paniikkia/huolestumiskohtausta vaan olen pystynyt käsittelemään oireitani vähemmän neuroottisesti. Minusta tämä johtuu siitä että pahempaa huimausta ei ole esiintynyt. Joku tietysti voisi sanoa että se on toisin päin eli koska en ole pelännyt oireitani, ei ole huimannutkaan. Itse uskon asian olevan toisinpäin. Ei huimausta, parempi fillis.

Salilla pystyn käymään, mikä vaikuttaa minuun erittäin positiivisesti. Sekä fyysisesti että henkisesti. Jos iltapäivällä on töissä surkean heikko olo, salin jälkeen tilanne saattaa olla toinen. Ikään kuin liikunta saisi elimistön takaisin sille kuuluvaan vireystilaan.

Näillä tässä mennään kohti lomaa. 

Loma, mikä ihana tekosyy

Kaksi viikkoa ja lomalle. Yksin Aasiaan kahdeksi viikkoa. Pelottaa.

Vai pelottaako? Tämä päivä on ollut yksi hyvä koetinkivi. On ollut huono olo, mutta olen melko hyvin onnistunut sen ohittamaan. No, työt eivät oikein onnistuneet, mutta eipä niiden lomalla tarvikaan. Sama kai se lepäilenkö kotona vai palmun alla.

Toinen pointti, joka puhuu pelkoa vastaan on se tosiasia että missään vaiheessa en ole saanut mitään hoitoa ongelmiini, vaan aina se on mennyt jollain aikavälillä ohi. Yleensä pahin tilanne on kestänyt vain tunteja tai yön yli. Sitten on ollut muutaman päivän tukalampia putkia, mutta niidenkin aikana on ollut parempia hetkiä. Eli lähinnä loman laatu voi kärsiä, mutta ei siitä mitään vakavaa pitäisi seurata.

Syy miksi todella haluaisin tuon lomani nyt toteuttaa on se että uskoisin maiseman vaihtamisen myös auttamaan asiaa. Etenkin jos vähääkään uskon siihen että osa tästä alkaa olemaan myös psyykkistä alkuperää.

Miksi tuo sitten arveluttaa. No tietysti se että oireenihan voivat pahentua tai pitkittyä. Tällöin tietysti pitäisi hakeutua hoitoon, mutta lomakohteessani ovat laadukkaat sairaalat harvassa tai ainakin kaukana.

Toinen mieltäni arveluttava seikka on se että vaikka oireeni pysyisivätkin nykyisellään, niin tällaisenkin päivän osuessa kohdalle, en ole varma kestääkö pääni sen. Tarkoitan siis sitä että kotosalla ollessa voi aina jossain määrin turvautua ajatuksen tasolla siihen että sairaanhoitoa on saatavilla, jos sitä todella sattuu tarvitsemaan. En osaa sanoa kuinka paljon tämä tieto auttaa selviämään. Toisin sanoen epäilen että matkallani tieto siitä että sairaanhoitoa ei samalla tavalla olekaan saatavilla saattaisi aiheuttaa jonkinlaisen ahdistusreaktion, joka lienee ainakin osittain ollut näiden ns. kriisieni takana.

Aika näyttää kuinka käy. Tällä hetkellä olen kaikesta huolimatta lähdössä. 

Miksi täällä aina käy näin..?

Niin, miksi?

Lauantaina oli hyvä olo ja tulevaisuus valoisa. Sunnuntaina siivosin asuntoni pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä. Oli energiaa ja halua tehdä ja touhuta.

Sunnuntai-iltana alkoi tajuntaani hiipiä pieni heikon olon tunne. Sitä on vaikea kuvata, mitä se on, mutta kyllä sen huomaa, eikä se edelleenkään ole mielestäni henkistä laatua. Lievä pahoinvointi ja yleisheikko olo. Siinä se suunnilleen on. 

Sunnuntaina pidin päätökseni enkä sykettäni mitannut. Olin siis viikkoa aiemmin päättänyt näin. Eli en mittaa sykettäni ja yritän unohtaa sen kokonaan. Hiukan tästä tosin lipsuin, mutta sykkeen tarkkailuni oli silloinkin lähinnä toteavaa. Eli en ollut sormi valtimolla kerran tunnissa. 

Maanantaina olin töissä ja yritin pitäytyä positiivisissa ajatuksissa ja omalla päätökselläni olla terve. Ei siitä vain mitään tullut. Ahdistava heikko tunne valtasi mielen iltapäivällä. Pidin kuitenkin pääni sinänsä että tein työni, joita oli hieman kasaantunut ja menin töiden jälkeen salille, jossa tein omasta mielestäni aivan hyvän treenin. Sitten kotiin. Olo oli salin jälkeen parempi, kuten yleensäkin. 

Viime yö oli sitten taas huonoin pitkään aikaan. En oikein tahtonut saada unta vaan pyörin sängyssä. Sydän tuntui taas aktiivisemmalta pitkään aikaan mitä tulee kummallasiin lyöntikomboihin. Aamulla olin väsynyt, mutta en saanut kuitenkaan unta. Valvoin viimeiset kaksi tuntia ennen kellon soittoa.. puolittain odottaen sitä ja puolittain peläten sitä. En vain halunnut nousta ylös. 

Töihin oli kuitenkin mentävä ja edelleen yritin jatkaa optimistilinjalla eli kyllä tämä tästä. Tämä on taas jokin ohimenevä vaihe, eikä kestä kuin vuorokauden. Aamupäivä menikin hyvin ja melko pitkälle iltapäivään saakka selvisin melko mukavasti. Salillekin oli tarkoitus taas mennä. Sitten heikkous iski jälleen samanlaisena kuin muutama viikko takaperin.. tässä kohtaa mittasin sykkeenikin ja siellähän se oli hiukan päälle 45. Jalkoja paleli ja kädet tärisivät. Näppäimistöllä kirjoittamisesta ei meinannut tulle mitään. 

Piti lähteä hieman kesken kotiin. Sali sai jäädä. Olin aikeissa käydä kotona ja painella taasen päivystykseen päivittelemään tätä vointia. Kotiin päästyäni ajattelin asiaa uudelleen ja totesin että ei siitä päivystyskäynnistä mitään hyötyä olisi, koska tilanne on sama kuin ennenkin. Ei ole mitään akuuttia hoitoa vaativaa ongelmaa. Leposyke 45 on normaali. Etenkin kun ei se siellä mitattuna tietenkään aivan noin matala olisi. Ja potilaan kertomaahan ei uskota. Oletetaan että syke on väärin mitattu. Mikä siinäkin voi mennä pieleen, kun osaa seurata kellon sekunti viisaria ja laskea?


Eli kotona olen edelleenkin ja täällä ajattelin pysyä. Ajoissa nukkumaan. Vaikka väkipakolla unta palloon ja aamulla töihin. Ei tästä muuten mitään tule, jos tälle sairaudentunteelle antaa vallan. Syke on nyt näemmä 57 ja olo on jossain määrin parempi kuin aiemmin. Näin se tuntuu menevänkin. Syke alle 55 ja olo alkaa tuntumaan heikolta. 


Olen tässä edelleen miettinyt tätä sairauden tunnetta. Eli miksi minusta tuntuu jo nyt siltä että nukkuminen ei onnistu. On siis rauhaton olo. Voiko tämä tosiaan olla henkistä? En voi sitäkään poissulkea. Mutta en oikein viitsi ottaa lääkärissä puheeksikaan, kun menee pian koko homma psyykkiseksi ongelmaksi. Siihen en sentään usko.

Miltä musta tuntuu?

Tänään on ollut hyvä päivä. 

Aivan kuin olisin kokemassa paranemista. Viime päivinä olen yrittänyt miettiä, mikä tämä kokoanaisuus voisi olla, olettaen että se on nyt menossa pois. Olen päätynyt seuraavaan: 
- Kesällä tosiaan kärsin jännityspäänsärystä ja olen siitä kärsinyt mahdollisesti myöhemminkin, mutta se olkoon sivuseikka. 
- Aasiaan suuntauneelta kesälomamatkaltani (mahdollisesti) olen saanut jonkin virus tartunnan, koska oireet alkoivat uudestaan silloin. Tämä virustartunta aiheutti minulle sinussolmukkeen toimintahäiriön, joka oireilee ajoittaisena matalana sykkeenä.
- Sen jälkeen olen popsinut särkylääkkeitä oletettuun jännityspäänsärkyyn, joiden ansiosta olen saanut mahakatarrin, joka on aiheuttanut kaikenmoisia oireita heikkoudesta pahoinvointiin.

Nyt kun maha on hoidossa, osa oireista on kadonnut. Syke jatkaa matalalla taajuudella ja mielestäni aiheuttaa jonkinlaista heikkouden tunnetta osaltaan. Tämä varmaankin on mahdollista, mutta sen kanssa voin elää.

Kaikenlaista tässä on tullut mietittyä, mutta nyt tuntuu siltä että minulla ei ole mitään vaarallista terveydellistä ongelmaa. On vain hyvänlaatuisia oireita, joiden kanssa voi ja pitää elää.

Kaiken kaikkiaan fiilikset ovat tällä hetkellä positiiviset. Tästäkö lähtisi uusi elämä.. 

Ei paremmasta väliä?

Edellisestä päivityksestä on mennyt nyt jonkin aikaa, mutta olotilan ihmettely sen kuin jatkuu. Voisin väittää että mennyt viikko on ollut hyvä verrattuna kahteen edeltävään kauhuviikkoon. Harmauden seassa on ollut niitä terveen olon pilkahduksia, jotka vievät eteenpäin. Niistä huolimatta elämäni on tunnista ja päivästä toiseen tarpomista. Toivoen parempaa ja peläten pahempaa. Siitä en ole päässyt eroon kuin hetkittäin.

Lääkärireissuni viime viikolla ei paljastanut mitään lopullista. Mahdollinen helikobakteeritulehdus minulla on. Lisäksi veriarvot, jotka aiemmin ovat viitanneet mahdolliseen viruspohjaiseen tulehdukseen olivat normalisoituneet. Maksa-arvonikin olivat melkein viiterajoissa. Jatkan siis happosalpaajalääkitystä kuukauden. Sitten pidetään kahden viikon tauko ja tehdään helikobakteerirasituskoe. 

B12-vitamiiniarvo oli jokseenkin viitealueen alapäässä, joten pitäisi varmaan alkaa popsimaan tuon D-vitamiinin lisäksi myös tuota. Täytynee käydä jokin monivitamiinivalmiste apteekista noukkimassa. Tuosta on luvassa myös rasituskoe sitten kuukauden kahden päästä.

En koe itseäni tällä hetkellä tolkuttoman sairaaksi, mutta ei tämä täysin terveen miehen olokaan ole kuin ajoittain. Viikonloppu meni mainiosti, mutta tänään on ollut taas enemmän heikotusta ja huonoa vointia.

En oikein usko sattumaan. Jotenkin kummastuttaa että happosalpaajalääkityksen aloittaminen ja olon paraneminen ajoittuvat näin päällekäin. Toisaalta se että vatsa olisi kaikkien oireideni takana ilman varsinaisia vatsaoireita kuulostaa sekin jokseenkin kaukaa haetulta. No, niin kauan kun olo pysyy edes tällaisena, täytyy olla tyytyväinen siihen. Oli se sitten lääkkeiden ansiosta tai niistä huolimatta.

Tällä viikolla pitäisi käydä neurologian poliklinikalle näyttäytymässä, josko sillä saralla olisi jotain lisätutkittavaa MRI-kuvien lisäksi.

Nyt kun tuo yläpää on toiminut huomattavasti paremmin, enkä ole pariin viikkoon pelännyt pyörtyväni tai muuten vain menettäväni hallintaa, olen yrittänyt miettiä, mitä tämä heikkovointisuuteni itse asiassa on. Se ei oikein ole pahoinvointia, tai pahoinvointi on hyvin lievää. Itse asiassa häiritsevin yksilöitävissä oleva oireeni on heikkouden tunne jaloissa ja käsissä. Kyseessä on todennäköisesti vain tunne, koska viime viikolla salilla ei ainakaan merkittävää heikkoutta ollut havaittavissa.

Mitä heikkouden tunne sitten tarkoittaa? Tunne on hieman kummallinen. Tuntuu ikään kuin siltä että jalkani ja käteni olisivat juuri säpsähtämäisillään, mutta eivät sitä kuitenkaan tee. Muuta kuin juuri ollessani nukahtamaisillani. Tuntuu myös hieman siltä kuin koordinaatiossa olisi pientä laittoa eli liikkeet ovat joskus säpsähtäviä tai nopeampia kuin olin suunnitellut. Esimerkiksi hiiri saattaa heilahtaa viisi senttiä äkisti suunnitellun sentin asemesta. Lisäksi kirjoittaminen näppäimistöllä tuntuu hieman hankalalta eli joudun keskittymään enemmän siihen että saan sormeni osumaan juuri oikeille nappuloille. Vaikutus on käytännön kannalta olemattoman ja mitättömän välimaastossa, mutta se säpsähtelevä tunne siellä taustalla on se, mikä häiritsee. 

Voisin jopa uskoa että oireeni on tällä hetkellä pelkästään tuo säpsähtelyherkkyys ja kaikki muu on seurausta siitä että seuraan itseäni liian tarkasti ja ahdistun siitä. Mene ja tiedä. Tämä ajatus on seurausta siitä että sen jälkeen kun sydämen ultrastakin tuli puhtaat paperit olen pystynyt suhtautumaan sydämen temppuihin ja sykevaihteluihin huomattavasti leppoisammin. En vain välitä. Lisäksi kun olen huomannut että saatan voidan pahoin myös silloin kun sykkeeni ei ole matalalla, on minun helpompi uskoa siihen että tämä ei ole sydänpohjaista. Toki maallikkoa edelleen hämmästyttää se että sydän alkoi temppuilemaan samaan aikaan kaikkien muiden oireiden kanssa ja kukaan lääkäri ei ole ainakaan toistaiseksi myöntänyt että sydänoireilla olisi mitään tekemistä muiden oireideni kanssa tai toisinpäin.

Seuraava etappi kuitenkin oikomishoidon erikoishammaslääkäri, jolta oletan saavani kommentin että purennassani ei ole mitään niin pahasti vialla että se nämä pääoireet selittäisi. Tuon jälkeen sitten jälleen neurologi. Enpä oikein usko että olen viikon päätyttyä tätä viisaampi. Toivottavasti kuitenkin olo pysyy näinkin hyvänä....

Vuoristorata vauhdisssa...

Nyt on mennyt muutama päivä voinnin puolesta kohtalaisesti. Ei ole tullut ns. kriisiytymistä eli on vain vaihteleva heikotus ja päänsärky päällä koko ajan. 

Tänään kävin hammaslääkärissä. On sekin paikka sitä maksaa itsensä kipeäksi tuskasta. Poistettiin siis hammaskiveä. Ensi viikolla poistetaan lisää ja paikataan reikä. Lisäksi menen erikoishammaslääkärille näyttämään etuhampaiden pielessä olevaa purentaa. Raha palaa, mutta eiköhän tämäkin kortti kannata kääntää. Eli jos purentavika on kaiken tämän pääsumun takana, niin mielelläni laitan jokusen euron sen korjaamiseen. Katsotaan...


Tosiaan tänään olin myös töissä melkein lakisääteisen työpäivän. Huomenna yritetään päästä lakisääteisen yli. Kävin myös salilla lähinnä mielenkiinnosta tuota jäseniä vaivaavaa heikotustunnetta kohtaan. Eli halusin selvittää, onko kyseessä vain heikotuksen tunne vai todellinen voiman puute. Noh, lopputulos oli että paha sanoa. Noin 75 prosenttisen treenin tein suuremmitta ongelmitta. Jos olisin pessimisti, sanoisin että vähän reidet menivät tukkoon enemmän kuin ennen, mutta onhan tässä nyt taukoa ollut muutenkin. Ota tästä selvä. Taidan unohtaa tämän heikotuksen nyt viikoksi ja juttelen siitä neurologille viikon päästä, kun sen aika koittaa.

Tosiaan monta melkoisen hyvää päivää takana. Optimistisuus orastaa. Olisiko se sittenkin se vatsa tässä taustalla... No, ylihuomenna saan tulokset helikobakteerikokeesta. Peukut pystyssä että jotain löytyisi.

Hmmm.. Toinen positiivinen teksti putkeen. Toivottavasti tästä tulee tapa. Tosin edellisillä kokemuksilla perustellen, en oikein jaksa uskoa. 

Suunta parempaan?

Tänään on jälleen ollut se parempi päivä. 

Olen päätynyt miettimään paljon sitä, miltä tuntuu, kun pääseen tästä sairauden tunteesta eroon. Mahtaa olla mieletön fiilis. Ehkä pienimuotoinen onnenkarjahdus pääsisi ilmoille jo silloin, jos saisin jonkin diagnoosiin. Niin kauan kun ei ole diagnoosia mistään pahemmasta, olettaman täytyy olla että tämä paranee. Tuon paranemisen odottaminen nostaa fiilistä. Luulisi että tämän kokemuksen jälkeen osaisi arvostaa terveyttä enemmän. 

Tämän päivän parempi olo on mielenkiintoinen. Mistä se johtuu? Ei kai niillä vatsapillereillä voi olla oikeasti vaikutusta. Toivon vaikken usko.

Viime öinä olen kuitenkin nukkunut paremmin vaikka päivisin olo on ollut keskimääräistä surkeampi. Tajusin juuri myöskin etten ole pariin viikkoon kokenut pidempiaikaista matalaa sykettä.

Kaikkinensa siis tuntuu kummalliselta, kun ei tiedä onko menossa parempaan vai pahempaan suuntaan. Pessimisti sisälläni sanoo että tämä on sitä normaalia vaihtelua. Nyt tuntuu paremmalta, huomenna taasen ei.

Jotenkin uskon tuota pessimistiä, mutta pessimisminkin keskellä täytyy muistaa ajatella niitä positiivisia faktoja. 

Kyllä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu.

Tylsä asiapitoinen teksti

Kävinpähän sitten jälleen sisätautilääkärin puheilla. 

1. Mahdollista hänen mukaansa on että kärsin jostain viruspohjaisesta tulehduksesta veriarvoihin perustuen. Samoissa veriarvoissa saman lääkärin edellisen arvion mukaan ei ollut mitään vikaa. Tosin ei silloin ollut näin pahoja oireitakaan. Minun on hieman hankala uskoa tätä. Siispä kontrolloimme samat veriarvot (laaja verenkuva) uudelleen.

2. Vatsakatarri voi olla vaikkei varsinaisesti olekaan vatsaoireita. Koelääkitys vatsahappoja salpaamaan ja helikobakteerikoe. Nyt kun ajattelen taaksepäin, muistan että syödessäni nexiumia vointi oli hyvä ja heikkeni heti kuurin loputtua. Voisiko tässä olla jotain perää. Jotenkin tuntuu kaukaa haetulta että vatsaoireet olisivat koko kokonaisuuden taustalla.


3. Katseli myös kaula- ja rintarangan röntgenkuviani ja totesi että onpas ranka huonossa kunnossa näin nuorelle kaverille. Liikkuvuus oli kuitenkin hyvä, joten ongelmieni ei pitäisi johtua siitä.  Tämä ei aiheuttanut lisätoimenpiteitä. Paitsi että täytyy tosissaan alkaa hoitamaan noita yläselän ja niskan lihaksia, jotta ranka kestäisi vielä ainakin 50 vuotta. Jahka tästä taas salikuntoon tokenen.


4. Lisäksi katsomme B12-vitamiini- ja kalsiumarvot. Vaikka harvinaista onkin että näiden puutteesta kärisisin.


5. Lisäksi virtsanäyte, koska tätä ei ole vielä otettu. Mitäköhän siitä voi selvitä? Taas jäi kysymättä jotain näemmä. Pitänee tutkia internetiä.


Näillä mennään taas viikko eteenpäin. 


Vointi on tänään ollut yllättävän hyvä huonon aamun jälkeen. Kai sitä pitäisi vähän kiireisimpiä töitäkin koittaa tehdä, kun ei kerran ole aivan kuolemankielissä. Sairaslomaa nyt kuitenkin tuli lisää.

Yksinäinen vaeltaja

En tiedä missä olen. On kylmä. Kävelen eteenpäin askel kerrallaan. Kylmä tuuli piiskaa kohmettuneita kasvojani. Olen tehnyt tätä jo päiväkausia, viikkoja, ehkä kuukausia. 

En tiedä sijaintiani enkä päämäärääni. Silti kävelen, koska en voi muutakaan. Jos pysähdyn, tiedän kuolevani tähän kylmyyteen. Edessäni avautuu luminen koskematon lakeus, johon vain saappaani jättävät jälkensä. Piiskaava lumisade peittää nekin pian takanani. 

Yöni vietän laavuissa, jotka tarjoavat edes jonkin verran suojaa. En kuitenkaan nuku kunnolla. Aamuisin olen jo uupunut. Tiedän vain että jälleen edessä on yksi uusi päivä eteenpäin tarpomista. 

Joinain päivinä, kun lumisade väistyy ja taivas kirkastuu, näen ympäröivän maiseman auringon paisteessa kauniina. Voin nähdä edessäni avautuvan laakson, jonka takana odottava tunturijono saattaa olla se viimeinen, jonka yli minun tarvitsee kiiveta, koska sen takana voisi olla päämääräni. Näen mielessäni itseni kapuavan tuota rinnettä innostuksesta pakahtuneena. Viimein pääsen pois täältä.

Tiedostan kuitenkin että näin tuskin on. Miellyttävä tunne on vain hetkellinen. Kohta pilvet palaavat taivaalle ja lumisade hämärtää maiseman. Silloin jatkan vain eteenpäin. Askel kerrallaan.

Aina silloin tällöin saan yhteyden tukikohtaani. He eivät kuitenkaan ole onnistuneet määrittämään sijaintiani, eivätkä osaa auttaa minua löytämään pois täältä. 

Silti toivon että jollain kerralla toiveeni toteutuisi ja heidän viestinsä olisi: "Tiedämme missä olet.". Silloin kivi putoaisi sydämeltäni ja jaksaisin taas paremmin eteenpäin. Riippumatta siitä kuinka raskas reitti pois täältä sitten olisikaan. Minulla olisi ainakin päämäärä, jonne suunnata.


Nyt vain kävelen eteenpäin. Ilman suuntaa. Päivä kerrallaan.
 

mobiilibloggaus

Kokeilen tässä kuinka tämä onnistuu kännykällä.

Makailen tällä hetkellä yksityisen terveysaseman päivystyspoliklinikan sängyssä. Alkoi nimittäin töissä heittämään niin pahasti päästä, ettei meinannut pystyssä pysyä. Kalpeninkin kuulemma. Siispä tänne.

Ei tietenkään mitään löydöksiä päivystävän lääkärin kyselyssä ja peruselintoiminnoissa. Olen tässä nyt pötkötellyt kohta neljä tuntia, mutta eipähän tämä olo tässä hirveästi muuttunut.

No, nyt kävi lääkärikin, joka toivotti parempaa vointia ja lähetti kotiin. Aivan ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, mutta kun mitään akuuttia ei löydy, niin odotellaan sitä sisätautilekuria.

Nyt istun taksissa matkalla kotiin.

Voi tätä "sairastamisen" ihanaa keveyttä.

Nukahtamislääkkeet testissä

Edellisessä kirjoituksessa esitetyistä vaihtoehdoista poiketen päädyin siihen että menen nukkumaan. 

21:30 Otin juuri annoksen nukahtamislääkettä. En ole koskaan moista syönyt ja nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu. Tuntia ennen nukkumaan menoa ohjeistettiin ottamaan. Tällä hetkellä ei niin hirveästi väsytä.

21:40 Varmaan plasebo-vaikutus, kun tuntuu normaaliakin pehmeämmältä päässä. Katselen sohvalla sujuvasti televisiota. Pitäisi varmaan siirtyä sängyn suuntaan. 

21:50 Noin, nyt on valot sammuteltu ja mies on asennettu sänkyyn. Katsotaan tuleeko nukkumatti kuinkakin ripeästi.

22:00 Kaveri huutelee chatissä, eikä ainakaan vielä silmät siristä liiaksi.

22:10 Vieläkin chatissä... olisko nyt hiukan väsyneempi olo.


22:15 Koitetaanpas sitten nukahtaa. Jotenkin tuntuu että silmiä painaa normaalia enemmän... Jos ei elämäni ensimmäinen kemiallinen uni tule puolessa tunnissa, niin jo on kumma. Palaan asiaan kohta tai aamulla.

Seuraavana aamuna...

11:55 Mitähän sanois. Kyllä tuo lääke väsymyksen aiheutti ja nukahtaminen taphtui normaalia nopeammin ja helpommin. Tosin noin neljä tuntia nukahtamisen jälkeen heräsin. Nukahdin. Uudestaan heräsin joskus seitsemän tietämissä ja sen jälkeen olen torkahdellut tähän saakka. Taidan kokeilla ensi yöksi tupla-annosta.

Fiilispohjat

Nyt täytyy sanoa että fiilikset on pohjalla. Siirsin juuri lomaani viidellä viikolla eteenpäin.

Kamala olo koko päivän. 

Keskiviikkoinen lääkäri tuntuu olevan kovin kaukana. Sitä ennen olisi kaksi työpäivää, joiden aikana pitäisi saada oikeasti jotain aikaan. Tai sitten hakea lisää sitä sairaslomaa. Ilmeisesti jokin luterilainen työmoraali on pakanaankin iskostunut, koska jos ei aivan ole pää kainalossa, niin töihin sitä yrittää mennä.

Ainoa paikka, johon tätä pääsee näemmä karkuun on ollut humala. Tosin se krapulapäivä on ollut sitten sitäkin pahempi. Tosin viime viikonloppuna ei se humalakaan täysin toiminut, loppui into kesken. Nyt tekisi mieleni yrittää uudelleen. Hassua on se että tässä pallottelen kahdella vaihtoehdolla: juodako olutta vai lähteäkkö päivystykseen hakemaan mielenrauhaa (ei sitä sieltä saa).

Nukkumaan meno ei innosta, kun tietää mitä siitä seuraa. Pyörimistä, tuskan hikea, säpsähtelyä.

Ans kattoo ny. 

Yhtä tyhjän kanssa...

Eilinen työterveyslääkärikäynti oli yhtä tyhjän kanssa, kuten arvelinkin. Keskustelimme jälleen oireistani ja yritin selittää, mikä häiritsee eniten. Ja enintenhän häiritsee se että on yleisesti sairas olo, eikä pysty keskittymään mihinkään. Tämä selityshän on lääkärin kannalta kehno, koska se ei osoita mihinkään yksiselitteiseen suuntaan. 

Miten se sairas olo sitten ilmenee? No siten että pää on sekava ja kuin sumussa ja koko ajan on voimaton ja pahoinvoiva olo. Niin, enkä tahdo saada öisin nukuttua osin samoista syistä ja osin niistä sydämen lyöntiäänistä johtuen.

Kaikki nuo oireethan voivat johtua siitä ettei nuku tarpeeksi. Kyy-yllä, mutta kun oireet tulivat ensin ja nukkumisongelmat vasta sitten. 


Lopputulos tästä oli se että täyttelin sen helkkarin masennuskyselylapun ja lääkitykseksi tuli nukahtamislääke. No, ehkä se vähän helpottaa sen unen kanssa, mutta en minä sillä terveeksi tule. Niin ja tietysti se perinteinen eli että seurataan, kun se jäi se statiinilääkekin pois. Vaikka ei sillä ja kohonneilla maksa-arvoilla pitäisi olla mitään tekemistä oloni kanssa.


Kyselin hieman lisäkokeiden perään, mutta niitä ei tippunut. Sen sijaan lähete sisätautilääkärille, jonne pääsen keskiviikkona. 


Tässä tuli juuri muuten neljä kuukautta mittariin siitä, kun ensimmäisen kerran lamsin toivorikkaana lääkäriin selvittämään silloisia oireita "juurta jaksaen". En olisi koskaan uskonut.


Mitä vielä... Niin, kolesterolilääkityksestä tietysti väännettiin ensimmäinen kymmenen minuuttia. Kannattaako sitä oikeasti lopettaa, koska arvot saattavat nousta. Eivät nuo maksa-arvot ole mitenkään hälyttävät. Ei tuo lääke aiheuta tällaisia oireita. Lopputulos kuitenkin oli se että yhteistuumin lopetetaan ja kontrolloidaan noin kuukauden päästä.


Mikä noissa laboratoriotulosten viiterajoissa muuten on se punainen lanka? Jos kolesteroliarvot ovat edes lähellä ylärajoja, pitää aloittaa välitön lääkitys, muuten kuolo korjaa. Jos jokin muu arvo, esimerkiksi nyt nämä maksa-arvot, ovat viiterajojen ulkopuolella, ei ole mitään hätää. Ne voivat kuulemma olla kaksinkertaiset ihan huoletta. Ei mahdu insinöörijärkeen että miksi niitä viiterajoja ei voi määrittää samalla tavalla eri kokeille. Eli jos on viiterajoissa, homma on hyvä. Jos on ulkopuolella, jotain tarttis tehdä. Toki ammattilaisen tulkintaa tarvitaan aina, mutta ainakin näissä tapauksissa tulkinnassa on paljon eroavaisuutta.


Torstaina odottavasta lomamatkastani on nyt muodostumassa ongelma. Ei tässä epävarmuuden tilassa oikein haluaisi lähteä minnekään etäisen palmun alle muutaman sadan kilometrin päähän ensimmäisestäkään järkevästä terveydenhuoltopaikasta. Peruutustapauksessa vakuutusyhtiö haluaisi lääkärintodistuksen, joka kieltää matkustamisen, Pelkkä matkustamisen välttämisen suosittelu ei riitä. Kysymys on että kirjoitetaanko minulle sitä, kun miehessä ei kerran ole mitään vikaa. Lennot saisin omaan piikkiin siirrettyä järjellisellä kustannuksella, mutta se pitäisi tehdä melko lailla tänään.


Huoh, mitähän sitä tekisi. Jotenkin se että pääsisi pois töistä tuntuisi houkuttelevalta, mutta jotenkin tämä hieman kriisiytynyt sairastamistilanne haittaa lähtemisajatuksia. Tulipahan tuostakin järjestettyä itselleen lisäpäänvaiva.