Nukahtamislääkkeet osa 2

Nyt on ollut nukkuminen todella heikkoa viime öinä. Tänään raahauduin lääkärille pyytämään oikeaa nukahtamislääkettä. Se edellinen oli siis Mirtatsapiinia, joka ei ole varsinainen nukahtamislääke vaan suuremmassa määrin käytettynä masennuslääke, mutta jolla on pienempinä määrinä unettavia vaikutuksia.

Tuo Mirtatsapiini siis tuntui aiheuttavan väsymystä, mutta ei helpottanut nukahtamista.

Nyt on luvassa pilleri nimeltä Stella. Tuon lisäksi 6mg:n Sirdalun depot-kapseli. Jo on kumma jos ei uni tule. Ja jos ei tule en uskalla kuvitella millainen kauhuelokuva yöstä tulee.. 

Viime yönä tuli siis nukuttua ehkä kaksi tuntia todella huonosti, joten nyt 18:45 väsyttää aika lailla. Ajattelin tässä vielä pyöriä hereillä kahdeksaan saakka ja sitten heittää pillerit naamaan. Katsotaan kuinka käy.


18:45 tällä hetkellä siis väsyttää, mutta tunne on samanlainen kuin eilenkin. Jos yritän nukahtaa siitä ei tule yhtään mitään. Seuraa vain säpsähtelyä ja hikoilua. Ajattelen että pitäisikö siltikin yrittää nukahtaa ilman unilääkettä. Ottaisi vain tuon Sirdaludin ja katsoisi, mitä tapahtuu. Vielä on aikaa mietiskellä. Lähinnä siis arveluttaa se että jos sitä ei nukahdakaan vaan jää valveuneen moneksi tunniksi. Ei kovin houkutteleva ajatus. 

19:20 Sirdalud syöty. Otan unilääkettä perään, jos tähän ei nukahda. Ajattelin koittaa lukea itseni uneen. On se Dan Brown sen verran tylsä kirjoittaja :)  Eivätpä ole juuri nuo 2mg Sirdaludit väsyttäneet, mutta tässä onkin ytyä kolme kertaa niin paljon. Tosin imeytyy hitaammin / vaikuttaa pidempään, koska on tuollainen depot-kapseli.

19:50 yliarvostettua tämän nopea väsyttävä vaikutus. Ainakaan puolessa tunnissa ei tunnu missään.

20:20 juu ei. Ei tällä Sirdaludilla unta tule. Ehkä raukea olo korkeintaan. Nappaampa Stellan naamariin ja lähdetään katsomaan.




...

10:10 Noin. Kyllä se nukahtamislääke nukahdutti. Nukahdin melko nopeasti. Puoli kymmeneltä heräsin puhelimeen, jonka laitoin äänettömälle. Uni jatkui kivuttomasti. Heräsin kuuden jälkeen, jolloin olin tovin hereillä, mutta nukahdin uudelleen noin pariksi tunnniksi. Sitten torkahdellut aina tähän saakka.


Eli hyvin nukutti. Ainakin, jos univajeesta ja nukkumisvaikeuksista kärsii, niin tällä kokekumksella aion ottaa toistekin. Toivottavasti tämä olotila tänään olisi muutoinkin parempi, nyt kun on levännyt.
 

Paniikkihäiriö?

En kyllä uskoisi että minua voisi tällainen vaivata, mutta toisaalta tietyt faktat siihenkin suuntaan viittaavat. En tosin usko että tämä vaiva kokoanisuudessaan olisi paniikkihäiriöperäistä, mutta olisinko kehittänyt mokoman tähän oheen?

Tämä perustuu siihen että olen nyt parina päivänä kokenut seuraavaa. Sykkeeni laskee alas, mikä hermostuttaa. Pieni fyysinen rasitus, kuten muutaman kerrosvälin nouseminen portaita pitkin, aiheuttaa sykkeen ja verenpaineen nousun sekä pahan huimauksen. Lukuarvoina siis leposykkeeni on aluksi noin 50 ja tuossa "kohtauksessa" rasituksen jälkeen 100-120 ja verenpaine luokkaa 190/100. Periaatteessa kuulostaa mahdolliselta paniikkikohtaukselta. Pelottavalta tuo ainakin tuntui, kun ensimmäista kertaa viime viikolla iski. Tuosta olo on aina sitten tasoittunut lepäilemällä hiljalleen.

Ellei kyseessä ole paniikkihäiriö tai jotain muuta vastaavaa, on löytynyt jälleen uusi oire jostain muusta..

Eniten tässä pelottaa se että nyt viime viikon kurjan olon keskellä alkaa tosiaan tuntua siltä että en edes tunnista itseäni enää.  

Gastroskopiasta tutkimuksena

Kävin siis tällaisessakin tutkimuksessa. 

Yleisestihän tätä pidetään varsin epämukavana operatioona. Hommahan tapahtuu niin että ensin puudutetaan kurkunpää suihkutettavalla puudutusaineella. Tämän jälkeen mennään kyljelleen makoilemaan ja lääkäri pujottaa tähystysputken ruokatorvea pitkin aina mahalaukkuun ja pohjukaissuoleen saakka. Siellä sitten katsellaan hetken aikaa ja otetaan näytepaloja limakalvoilta. 

Tuo näytepalojen ottaminen tapahtuu käytännössä siten että tähystysputken sisään tungetaan toinen ohuempi putki, joka sitten tulee ulos tähystysputken alapäästä ja nappaa limakalvosta palan.

Miltä se sitten tuntuu. Ajatuksenahan noin 7 milliä halkaisijaltaan olevan mustan putken nieleminen tuntuu lähestulkoon mahdottomalta. Tutkittavana siis makasin kyljelläni ja hampaideni väliin laitettiin holkki, jonka läpi tähystysputki kulki. Ohjeeksi lääkäri antoi sen että keskittyisin hengittämiseen, joka siis onnistuu ns. normaalisti suun tai nenän kautta. Pahoinvoinnin varalle ohje oli vetää keuhkot täyteen ilmaa ja pidättää hengitystä hetken ajan.

Alku tuntui hankalalta. Kun putki alkoi työntyä ruokatorveeni vaistomainen kakominen alkoi. Sinne se kuitenkin upposi torveni vastusteluista huolimatta. Putken ollessa perillä kakominen oli jo loppunut, eikä tuntunut olleenkaan niin pahalta kuin kuvittelin. Putki ei sinänsä tuntunut mahassa juurikaan miltään. Ehkä pieniä tuntemuksia, kun lääkäri liikutteli sitä ympäriinsä. Näytteen otot eivät tuntuneet myöskään miltään. En sano että olisi mukavaa olla putki mahassa, mutta kyllä sen noin 5 minuuttia sitä kestää, kunhan alun järkytyksestä selviää.

Tutkimuksen jälkeen ohjeeksi tuli olla syömättä ja juomatta vielä yksi tunti, jotta kurkunpään puudutus katoaa. Ennen tutkimusta piti siis olla syömättä kuusi ja juomatta neljä tuntia. Periaatteessa ohjeeksi tuli myös välttää kuumia juomia ja ruokia tutkimuspäivänä. Tämä ymmärtääkseni näytteenottojen vuoksi. Tuosta näytteenotosta jää siis nuppineulanpään kokoinen reikä limakalvoon, joka saattaisi ärtyä. Itse kuitenkin otin jo alkuillasta kupin kahvia, eikä sillä mitään vaikutuksia ollut.

Ei siis mikään mukava tutkimus, mutta jos vatsassa jotain epäillään olevan, ei sitä kannata tekemättä jättää. Kyllä sen kestää. 

Itselläni ei mitään pahempaa löytynyt. Pieni palleatyrä ja erittäin lievä ruokatorven tulehdus.

Rankaperäistä?

Viime kesäkuussa kun ongelmani alkoivat, ensimmäinen diagnoosi oli jännistysniska. Lihasrelaksanteilla ynnä särkylääkkeillähän se silloin tuntui myös ohi menevän.

Tosin kun ongelma palasi elokuussa, sama ei enää tuntunutkaan auttavan. Eikä myöskään fysioterapia. Lisäksi kuvaan tulivat mukaan nämä sydänongelmat.

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä että tuo rankaperäisyys on ainoa käteen jäävä vaihtoehto. Silloin on hieman surullista se että lokakuusta lähtien tutkimukset ovat olleet täysin hakoteillä eikä varsinaisen ongelman selvittäminen ole edennyt mihinkään. Eipä asioiden poissulku tietysti ole pahitteeksi, mutta ei se toisaalta edistä paranemistakaan minkään vertaa.

Olettaisin että seuraava askel eteenpäin on fysiatrin konsultointi. Tätä aion ainakin pyytää. Mielenkiintoista tässä on se että lääkäristä riippuen kaularankaröntgen kuvani ovat aiheuttaneet reaktioita laidasta laitaan. Eli yksi katsoo että kuluma on lähes "kamala" ja toinen katsoo että niska on kunnossa. Pitäisi varmaan saada ammattilaisen mielipide...

Pahenevaa vointia

Aivan kuin olisin kokenut tämän aikaisemminkin. Viime viikolla olo oli kohtalaisen hyvä - olin optimistinen. Lauantaikin valkeni mukavasti. Join aamukahvia parvekkeella ja iloitsin kevään saapumisesta.

Jotenkin sen kahvin ja aamupalan jälkeen olo alkoi jälleen tuntumaan kehnommalta. Se kumma tunne, joka hiipii ensin taustalle ja sitten valtaa koko miehen. Päästä heittää, eikä ole oikein kunnolla yhtä ympäristön kanssa. Lähdin kuitenkin autoilemaan kohti kauppaa, mutta matkalla liikennevaloissa totesin että nyt todella mustenee silmissä. Siihenpä sitten bussipysäkille vetämään henkeä ja hikoilemaan kylmää hikeä. Palasin kotiin ja kävin vain lähikaupassa.


Tämä oli jälleen pitkästä aikaa hetki, jolloin mietin päivystysvierailua, mutta kotiin palattuani totesin että ei siitä mitään hyötyä olisi, koska voin aivan hyvin itsekin tehdä saman päätelmän kuin päivystävä lääkärikin. Kun senkin tiedän että verikokeista ei mitään löydy, niin parempi pysyä kotona. Nyt vain se silmissä sumeneminen oli todellinen lähes pyörtymiskokemus, eikä vain päässä heittämistä.

Jotenkin sompailin lauantain ja sunnuntaina päätin lähteä äänestämään ja kävelylle. Äänestyspaikalla iski sama silmät sumentava elämys. 

Illalla ei nukkuminen onnistunut. Vanha perinteinen ongelma palasi. Eli nukahdan-säpsähdän ja sydän hakkaa ja hikoiluttaa. Kuuden jälkeen taisin nukahtaa pariksi tunniksi. Aamulla ei ollut toivoakaan töihin menosta eli saikulla ollaan.

Huomenna on ilmeisesti mentävä lääkärin puheille, jos työkunto ei ilmesty takaisin. Notta, näin täällä. Ei paista päivä risukasaan.

Diagnoosi- ja hoitoyrityksiä, osa 2

Eli se toinen diagnoosiyritys oli se korvalääkäräri.

Lyhyesti sanottuna ei tuottanut tulosta. Huimaukseni ei vaikuta korvaperäiseltä. Teki kyllä kasan testejä ja lukeutuu sinänsä ns. positiivisiin lääkärikokemuksiin. Mutta lopputulos oli jälleen se puhdas nolla. Kävin myös kuulotestissä, joka sekään ei paljastanut mitään uutta. Ylä-äänien osalta kuulo hiukan heikentynyt sekä lievää alenemaa myös muualla, joka hankaloittanee kuuloani hälyssä. Tämä on muistaaksni todettu jo aiemmin.

Ei aihetta jatkotutkimuksille sillä saralla.

Nyt alan siis oikeasti olla siinä tilanteessa että kaikki erikoislääkärit on rampattu läpi ja mitään vihiä mistään ei ole löytynyt. Pitäisikö olla siis tyytyväinen että minulla ei ole mitään sairautta.. paha sanoa. Elämän laatuni on joka tapauksessa romahtanut ja olen vähintään hieman peloissani työkuntoni puolesta. Parin viikon päästä on siis edessä seuraava tapaaminen työteveyslääkärini kanssa. Tämä lienee se ns. viimeinen oljenkorsi, jonka jälkeen en tiedä miten jaksaa jatkaa eteenpäin. 

Tarkoitan lähinnä tätä töissä rämpimistä. Eli jatkuvaa alisuorittamista, joka paistaa jo läpi. Minun pitäisi taasen viettää aikaa Intiassa, mutta jotenkin olen onnistunut tätä välttelemään, koska ei oikeasti tunnu siltä että haluaisin lähteä. Tänäänkin oli aluksi hyvä olo, mutta se kääntyi pian huonoksi. Lähdin käymään autolla kaupassa, mutta matkalla tuli niin heittävä tunne että jouduin melkein pysähtymään. Kaupassa käynti jäi väliin ja palasin kotiin. Loppupäivä onkin mennyt jälleen yötä odotellessa. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan... 

Diagnoosi- ja hoitoyrityksiä osa 1

Kävin siis viime viikolla sekä sisätauti- että korvalääkärin puheilla. 

Sisätautipuolella siis todeettiin että helikobakteeritulehdusta ei ole ja b-vitamiinitasot ovat kunnossa. Eli nämä diagnoosipolut tyssäsivät siihen.

Sitten päästinkin itse asiaan eli vastaamaan kysymykseen: entäs sitten? Henkistä uupumusta ehdotteli hän, joskin totesi että en vaikuta masentuneelta eli sitä hän ei epäile. Hänen tulkintansa minusta siis on se että olen psyykkisesti väsynyt ja lisäksi minulla on mahdollisesti erinäisiä fyysisiä toimintahäiriöitä, jotka saattavat olla perua jostain tulehduksesta tmv. 

Hoidoksi hän määräsi Efexor -nimistä lääkettä, jonka vaikutuksista tietysti kyselin ja vastaus oli että ei aiheuta sivuvaikutuksia, eikä riippuvuutta. Netistä asiaa tutkin sekä keskustelupalstoilta että lääkkeen pakkausselosteesta. Huomasin että paljon on keskustelua varsinkin käytön lopettamisen hankaluudesta. Pakkausseloste tiesi kertoa että hyvin yleiset (enemmän kuin 1/10) haittavaikutukset ovat juuri niitä samoja oireita, joista yritän päästä eroon. Totesin että tätä en aivan purematta niele. Tai ainakin keskustelen asiasta työtereyslääkärini kanssa, jolle oli aika odottamassa.

Positiivista oli että työterveyslääkärini oli kanssani samaa mieltä että Efexor on ehkä hieman "raju" lääke tähän kohtaan varsinkin kun mitään masennusta ei ole diagnosoitu. Sanoi että voin olla ottamattakin ja palataan asiaan myöhemmin. 

Lisäksi sain lähetteen gastroskopiaan, jonka perusteella voidaan laittaa tai olla laittamatta rasti vatsapohjaisten syiden päälle lopullisesti. Positiivista tämäkin. Eipä jää puolitiehen. Sinne olen siis menossa viikon päästä. Tuosta pitää ilmeisesti patologisia tuloksia odotella parikin viikkoa, jonka jälkeen palaan asiaan työterveyslääkärini kanssa ja pohdimme löytyisikö vielä jotain tutkittavaa.

Tämän jälkeen on vissiin ryhdyttävä kokeilemaan noita iloisuuspillereitä, vaikken niiden tehoon oikein uskokaan, koska koen edelleen että oireeni ovat melko puhtaasti fyysisiä. Huoh, jotenkin en uskonut tämän päätyvän tähän, mutta tässä sitä ollaan. Masennuslääkeresepti kourassa, ilman diagnoosia mistään. Tästähän voisi vaikka masentua :)

Missä mennään?

Taasen on aikaa kulunut edellisestä päivityksestä. Mitään ratkaisevaa ei kuitenkaan ole tapahtunut. 

Jos aloitetaan voinnista, se on suunnilleen sitä samaa, mitä ennenkin. Aaltoilevaa. Sain Aasian reissulta ilmeisesti jonkin vatsapöpön, jonka kanssa meni reilu viikko. Tai ainakin oletan että se oli tuo vatsaongelma, joka piti kunnon heikkona paluuni jälkeisinä päivinä. Varsinaisesti tuo äityi vasta viikon paluuni jälkeen, jolloin vatsaan ei jäänyt mitään ja kuume huiteli 39 päällä. No, siitä kuitenkin toivuin itsekseni ja olo palautui tähän jo tutuksi tulleeseen limbotilaan. 

Oikeastaan viime päivät ovat olleet taas hivenen keskimääräistä paremmat, mutta itse asiassa juurikin nyt on jälleen arveluttava aivosumu iskenyt. Olen nukkunut myös viime yöt paremmin. En siis ole säpsähdellyt nukahtamishetkellä, enkä heräillyt pahoinvointiin. On ollut varovaisen optimistinen olo taas vaihteeksi, mutta eiköhän se tästä nyt taas normalisoidu. Valitettavasti. Yksi syy optimistisuuteen on ollut se että sykkeeni pysyi pitkään pääsääntöisesti lähempänä 70:tä. Tänään ollaan taas jumputeltu 50-60 haarukassa, enkä pääse yli siitä ajatuksesta, että tuo sykkeen lasku kulkee käsi kädessä heikon olon kanssa.

Lääkäririntamalla on tapahtunut jotain. Eli kävin korvalääkärissä, joka oli vahvasti sitä mieltä että huimaukseni ei ole korvaperäistä. Eli rasti sen mahdollisuuden päälle. Sisätautilääkärini heitti pyyhkeen kehään ja päätyi lopputulokseen, jossa ei varsinaista diagnoosia ole ja jossa todetaan että elimistön tietokone nyt vain on sekaisin. Määräsi masennuslääkettä "piristykseksi". En ole aloittanut. Työterveyslääkäri vaihtui jälleen, joten menin tervehtimään. Yllätyksekseni hän oli valmis vielä kerran katsomaan, josko jotain keksittäisiin. Eli hän lupautui tekemään yhteenvedon minusta! Vaikutti siis oikeasti kiinnostuneelta. En ole kovin toiveikas sen suhteen että mitään löytyy, mutta saanpahan jonkun muunkin mielipiteen kokonaistilastani. Nyt on ollut hieman yksinäinen olo, kun on keskenään yrittänyt miettiä kokonaisuutta. No, katsotaan mitä siitä syntyy..


Eli näin. Samaa kurjuutta vaikka kevät on tulossa. Saisi kyllä jo puolestani loppua ennen kuin loppuu kärsivällisyys..