Täytyy antaa pisteet tälle vaivakokonaisuudelle ainakin yhdestä asiasta: se osaa yllättää negatiivisesti aina mitä loistavimmilla hetkillä.
Kirjoittelinkin tässä kirjoituksen otsikolla "sykkeestä", joka oli varsin positiivishenkinen. No, tiesihän sen mitä siitä seuraa. Palataan tähän kohta.
Viime viikonloppu edusti paluuta normaalielämään. Vietin lauantai-iltaa kaveriporukassa ja oli ihan mukavaa. Ei nyt voi sanoa että vointi olisi ollut aivan normaali, mutta aika ajoin ei paljoa puuttunutkaan. Ajelin myös autolla muutaman sadan kilometrin matkan, eikä tuntunut ollenkaan huonolta. Eilen kotiin palattuani oli siis ihan mukava olo.
Tänään, maanantaina, aamukin oli ihan mukiin menevä. Sitä normaalia viime päivien vointia. Iltapäivällä iski heikotus kuin hyvän voinnin ja fiiliksen manaamana. Leposyke konttorituolissa istuen oli alta viidenkymmenen ja olo sen mukainen. Seisovassa asennossa ei aivan noussut kuuteenkymmeneen. Se täytyy sanoa että oletettavasti tämä mirtatsapiini tosiaan tasoittaa oloa, koska pysyin kohtalaisen rauhallisena vaikka mieli teki... niin teki mieli tehdä mitä? Mielessä pyöri jälleen lääkärissä käynti, mutta mitä se auttaisi. Niin, ei mitään. Sen verran leikkasi järki että kävin tt-lääkäriaseman labrassa otattamassa EKG:n, koska sellainen edellisellä tt-lääkärikerralla päätettiin ottaa. Syke siinä oli 50. Tämä tosin melkein suoraan kävelystä makuulle heitettynä. Täytynee pyytää lääkäriä soittelemaan huomenna.. tuskin siinä mitään kummallista näkyy. Oletan.
Joka tapauksessa työpäivä päättyi siihen. Labran kautta kotiin ihmettelemään. Illan syke on vaeltanut alueella 55-70. Nyt näyttäisi olevan 68 eli ns. normaali. Olo ei ole täysin seestynyt, muttei yhtä pahakaan kuin iltapäivällä.
Mitä päättelemme tästä. No, olo ei kokonaan selity matalalla sykkeellä, koska se ei normalisoidu (minun nykyhetken mittapuun mukaankaan) sykkeen noustessa. Toisaalta iltapäivällä heikotuksen ja matalan sykkeen välillä oli mielestäni selvä positiivinen korrelaatio. Heikotus nimittäin on nyt kadonnut. Jäljellä on lähinnä lievä levottomuus ja "perushuippaus".
Optimisti odottaisi huomiselta parempaa.
maanantai 30. toukokuuta 2011
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Hermoston toimintahäiriö
Olen tässä sairastelun jatkuessa törmännyt useammallakin keskusteluforumilla otsikon mukaiseen tilaan. Mielenkiintoista on että suomeksi googlaamalla ei käytännössä löydy mitään lääketieteellistä sivustoa kertomaan aiheesta. Englanniksi löytyy termi dysautonomia, jolla löytyykin jo hiukan enemmän lihaa luiden ympärille.
Silti useat kertovat että heillä on tällainen diagnosoitu. Osin olen pitänyt kummallisena sitä että itse olen juossut lääkärin jos toisenkin luona, eikä kukaan ole tällaista minulle ehdottanut vaikka oireet voisivat kieltämättä tällaiseenkin tilaan viitata. Kysyin eräältä neurologilta että voisivatko oireeni johtua jostain hermostollisesta häiriöstä. Hänen vastauksensa oli että eivät.
Nyt tosin tilanne muuttui, koska uusi omalääkärini oli sitä mieltä että esimerkiksi tuo leposykevaihteluni voisi johtua siitä että jokin mahdollisesti niskassani ärsyttää sympaattista hermostoa siten että siitä seuraa tuo vaihtelu. Eli kahdeksan kuukauden jälkeen kohtaan ensimmäisen lääkärin, joka on sitä mieltä että on mahdollista että kaikki oireeni liittyvätkin yhteen.
Pidän tätä uskottavampana kuin sitä että oireeni olisivat erillisistä lähteistä lähtöisin.
Minun kohdallani siis hoidetaan niskaa siinä toivossa ja uskossa että siellä on jotain hoidettavaa, joka voisi auttaa minua pääsemään takaisin normaaliin olotilaan.
Lisäksi syön Mirtatsapiinia nyt siis kahdesta syystä. Toinen on se että se selvästi auttaa nukkumista ja toinen on se että sen pitäisi auttaa myös hermostoa palautumaan normaaliin toimintamalliin.
Silti useat kertovat että heillä on tällainen diagnosoitu. Osin olen pitänyt kummallisena sitä että itse olen juossut lääkärin jos toisenkin luona, eikä kukaan ole tällaista minulle ehdottanut vaikka oireet voisivat kieltämättä tällaiseenkin tilaan viitata. Kysyin eräältä neurologilta että voisivatko oireeni johtua jostain hermostollisesta häiriöstä. Hänen vastauksensa oli että eivät.
Nyt tosin tilanne muuttui, koska uusi omalääkärini oli sitä mieltä että esimerkiksi tuo leposykevaihteluni voisi johtua siitä että jokin mahdollisesti niskassani ärsyttää sympaattista hermostoa siten että siitä seuraa tuo vaihtelu. Eli kahdeksan kuukauden jälkeen kohtaan ensimmäisen lääkärin, joka on sitä mieltä että on mahdollista että kaikki oireeni liittyvätkin yhteen.
Pidän tätä uskottavampana kuin sitä että oireeni olisivat erillisistä lähteistä lähtöisin.
Minun kohdallani siis hoidetaan niskaa siinä toivossa ja uskossa että siellä on jotain hoidettavaa, joka voisi auttaa minua pääsemään takaisin normaaliin olotilaan.
Lisäksi syön Mirtatsapiinia nyt siis kahdesta syystä. Toinen on se että se selvästi auttaa nukkumista ja toinen on se että sen pitäisi auttaa myös hermostoa palautumaan normaaliin toimintamalliin.
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Sykkeestä
Yksi kummastelemista oireistani on siis ollut leposyke, joka on saattanut vaihdella 45 ja 85 välillä. Tähän liittyen minua on häirinnyt voimakkas syketuntemus erityisesti nukahtaessa.
Nyt on sanottava että tuntuu siltä että tässä on tapahtumassa muutos. Yleisesti ottaen leposykkeeni pysyttelee 60-75 välissä, mikä kuulostaa paljon normaalimmalta kuin se noin 50. Eikä tähän liittyvää zombie-oloakaan ole esiintynyt. Positiivista sinänsä. Ehkä siis kyseessä on tosiaankin ohimenevä häiriö. Siltä on tosin ottanut jo 8 kuukautta mennä ohi, mutta pitkästä ajasta sitä lääkäri puhuikin. Ehkä se tästä. Tosin sanottava että ei tällä ole vaikutusta kokonaisvointiin eli eipä oireet todellakaan ole tuosta sykkeestä johtuneet. Jep.
Sinänsä hyvä ja huono. Meni vain tuon sydämen syynäämiseen muutama kuukausi talvella, jolloin unohtui tuo niskaongelma kokonaan.
Voimakas sykekään ei ole juuri nukkumista häirinnyt viime aikoina. Johtuuko tämä sitten Mirtatsapiinin käytöstä vai muusta. En tiedä. Mutta kuten sanottu, se että nukun paremmin on jo pieni voitto sinänsä.
Nyt on sanottava että tuntuu siltä että tässä on tapahtumassa muutos. Yleisesti ottaen leposykkeeni pysyttelee 60-75 välissä, mikä kuulostaa paljon normaalimmalta kuin se noin 50. Eikä tähän liittyvää zombie-oloakaan ole esiintynyt. Positiivista sinänsä. Ehkä siis kyseessä on tosiaankin ohimenevä häiriö. Siltä on tosin ottanut jo 8 kuukautta mennä ohi, mutta pitkästä ajasta sitä lääkäri puhuikin. Ehkä se tästä. Tosin sanottava että ei tällä ole vaikutusta kokonaisvointiin eli eipä oireet todellakaan ole tuosta sykkeestä johtuneet. Jep.
Sinänsä hyvä ja huono. Meni vain tuon sydämen syynäämiseen muutama kuukausi talvella, jolloin unohtui tuo niskaongelma kokonaan.
Voimakas sykekään ei ole juuri nukkumista häirinnyt viime aikoina. Johtuuko tämä sitten Mirtatsapiinin käytöstä vai muusta. En tiedä. Mutta kuten sanottu, se että nukun paremmin on jo pieni voitto sinänsä.
lauantai 21. toukokuuta 2011
Viime viikon voinnista
Taasen näemmä viikko vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten laitetaanpa tarinaa.
Olo on jotenkin positiivisempi kuin viikko takaperin, vaikka takana on varsin vaihteleva viikko. Jopa kummallisestikin on mennyt niin että joka toinen päivä on parempi ja joka toinen päivä huonompi.
Huonompi päivä on tarkoittanut vointia, jota voisi kuvailla lieväksi päänsäryksi, lieväksi "epävakaudeksi" tai huimaukseksi sekä ajoittain kiihtyväksi ahdistuksen tunteeksi, jonka tulkitsen olevan seurausta jostain tuntemuksesta, joka laukaisee pelon.
Parempi päivä on tarkoittanut vointia, jolloin ym. oireet ovat pääsääntöisesti lievemmät eikä ahdistumista esiinny. Ajoittain näinä päiväni olo on ollut hämmästyttävänkin kevyt ja mukava. Mutta vain ajoittain. Valitettavasti.
Näin on menty ja töissä on käyty täysi viikko.
Nukkuminen on ollut yllättävän hyvää. Todennäköisesti Mirtatsapiinin ansiota tuo. Tosin aamuisin väsyttää aivan liikaa. Vaikka suhtaudunkin varsin negatiivisesti masennuslääkkeen syömiseen, en ole tuota juurikaan ajatellut, koska olen ollut tyytyväinen siitä että nukkumaan mennessä lähes varmasti tietää nukahtavansa ilman pyörimistä, hikoilua ja säpsähtelyä.
Mitä tästä siis pitäisi ajatella. Päällimmäisin ajatus edelleenkin on se että kunpa olisi terve olo. Voisi suunnitella tulevaisuutta ja tekemisiään aivan eri tavalla. Nyt on hiukan epävarma kaiken suhteen kun ei koskaan tiedä minkälainen vointi suunnitellun askareen kohdalle osuu. Varsinkin kun edelleen on hyvässä muistissa nuo pääsiäisen ja vapun kohdalle osuneet "kauhuviikot".
Edelleen olen epävarmalla mielellä myös tämän niskadiagnoosin kanssa. Nuo edellisessä päivityksessä mainitut asiat kummittelevat edelleen mielessä. Jospa ensi viikon lääkärikäynti laittaisi mieltä näiltä osin hieman parempaan järjestykseen.
Onneksi on sentään kesä. Aurinkoinen päivä nostaa jo sinänsä mielialaa. Tänään aamulla sattui olemaan hyvä olo aamulla ja aamukahvia parvekkeella juodessa melkein onnistuin unohtamaan vallitsevat vaivat. Ei sitä tunnetta pitkään kestänyt, mutta tällä pienelläkin positiivisuuden annoksella jaksaa taas paremmin eteenpäin.
Olo on jotenkin positiivisempi kuin viikko takaperin, vaikka takana on varsin vaihteleva viikko. Jopa kummallisestikin on mennyt niin että joka toinen päivä on parempi ja joka toinen päivä huonompi.
Huonompi päivä on tarkoittanut vointia, jota voisi kuvailla lieväksi päänsäryksi, lieväksi "epävakaudeksi" tai huimaukseksi sekä ajoittain kiihtyväksi ahdistuksen tunteeksi, jonka tulkitsen olevan seurausta jostain tuntemuksesta, joka laukaisee pelon.
Parempi päivä on tarkoittanut vointia, jolloin ym. oireet ovat pääsääntöisesti lievemmät eikä ahdistumista esiinny. Ajoittain näinä päiväni olo on ollut hämmästyttävänkin kevyt ja mukava. Mutta vain ajoittain. Valitettavasti.
Näin on menty ja töissä on käyty täysi viikko.
Nukkuminen on ollut yllättävän hyvää. Todennäköisesti Mirtatsapiinin ansiota tuo. Tosin aamuisin väsyttää aivan liikaa. Vaikka suhtaudunkin varsin negatiivisesti masennuslääkkeen syömiseen, en ole tuota juurikaan ajatellut, koska olen ollut tyytyväinen siitä että nukkumaan mennessä lähes varmasti tietää nukahtavansa ilman pyörimistä, hikoilua ja säpsähtelyä.
Mitä tästä siis pitäisi ajatella. Päällimmäisin ajatus edelleenkin on se että kunpa olisi terve olo. Voisi suunnitella tulevaisuutta ja tekemisiään aivan eri tavalla. Nyt on hiukan epävarma kaiken suhteen kun ei koskaan tiedä minkälainen vointi suunnitellun askareen kohdalle osuu. Varsinkin kun edelleen on hyvässä muistissa nuo pääsiäisen ja vapun kohdalle osuneet "kauhuviikot".
Edelleen olen epävarmalla mielellä myös tämän niskadiagnoosin kanssa. Nuo edellisessä päivityksessä mainitut asiat kummittelevat edelleen mielessä. Jospa ensi viikon lääkärikäynti laittaisi mieltä näiltä osin hieman parempaan järjestykseen.
Onneksi on sentään kesä. Aurinkoinen päivä nostaa jo sinänsä mielialaa. Tänään aamulla sattui olemaan hyvä olo aamulla ja aamukahvia parvekkeella juodessa melkein onnistuin unohtamaan vallitsevat vaivat. Ei sitä tunnetta pitkään kestänyt, mutta tällä pienelläkin positiivisuuden annoksella jaksaa taas paremmin eteenpäin.
lauantai 14. toukokuuta 2011
Päivitystä
Onpahan taas taivallettu edellisestä päivityksestä.
Faktisesti olen edelleen samassa pisteessä. Olo on huono, mutta varmasti en tiedä mistään mitään. Viime aikoina olen takonut päähäni useamaltakin lääkäriltä kuulemani mantran. Se kuuluu siten että tämän on pakko olla niskaperäistä, koska kaikki muu on suljettu pois.
Haluaisin uskoa tuohon.
Jotkut lääketieteen ammattilaiset ovat ehdottaneet tämän olevan psyykkistä. En usko tähän kokonaan. Ainakin olen vakuuttunut siitä että minulla on todellisia oireita. Stressi niistä saattaa voimistaa joitain oireista, mutta psyyke ei ole syyllinen. Ei sitten kirveelläkään.
Mitä siis oikeasti ajattelen.
Ensinnäkin toivon että tämä on niskaperäistä ja siitä voi päästä eroon. Tätä toivoa ja uskoa hieman heikensi käyntini fysioterapeutin luona. Rankani tienoilta ei löytynyt mitään merkittävää hoidettavissa olevaa ongelmaa. Jonkin verran yliliikkuvuutta ja jonkin verran tiukkuutta aivan rangan yläpään tienoilla. Voiko tämä tosiaan aiheuttaa tällaisia oireita, jotka käytännössä vievät toimintakyvyn?
Toisekseen epäilen edelleen aika ajoin menieren tautia tai jotain muuta korvaperäistä vaihtoehtoa. Korvalääkäri oli tosin sitä mieltä että tämä ei vaikuta korvaperäiseltä. Tosin hänen lausunnossaan mieleeni on jäänyt kummittelemaan yksi sana. Siinä lukee "ei ensisijaisesti vaikuta korvaperäiseltä".
Kolmannekseen en ole saanut mielestäni pois MS-taudin mahdollisuutta. Tätä vastaan puhuu toki se että pääni on magneettikuvattu normaalein löydöksin. Mutta kummallisia oireita on kasapäin, joista suuri osa löytyy MS-taudin oirekirjastosta. Lisäksi olen sivistänyt itseäni niin paljon että tiedän että on mahdollista että MS-tautia sairastavan henkilön pään MRI on normaali. Tämä tosin on harvinaista (<5%). Toisaalta jos lotossa voiton todennäköisyys olisi samaa luokkaa, lottoaisin varmasti. Tosin maalaisjärkeni sanoo että koska yksi oireistani on huimaus, tämä juontuisi aivoissa olevista ongelmista. Toisaalta maalaisjärki ei aina ole se paras näissä asioissa...
Tällaisia aatoksia siis tällä erää. Teen fysioterapeutin määrämiä harjoitteita. Ensi viikolla uudestaan hänen vastaanotolleen. Sitä seuraavalla viikolla tt-lääkäri, jolle aion kertoa nuo em. ajatukseni ja katsoa mitä siitä seuraa. Psykiatrin konsultaatio?
Faktisesti olen edelleen samassa pisteessä. Olo on huono, mutta varmasti en tiedä mistään mitään. Viime aikoina olen takonut päähäni useamaltakin lääkäriltä kuulemani mantran. Se kuuluu siten että tämän on pakko olla niskaperäistä, koska kaikki muu on suljettu pois.
Haluaisin uskoa tuohon.
Jotkut lääketieteen ammattilaiset ovat ehdottaneet tämän olevan psyykkistä. En usko tähän kokonaan. Ainakin olen vakuuttunut siitä että minulla on todellisia oireita. Stressi niistä saattaa voimistaa joitain oireista, mutta psyyke ei ole syyllinen. Ei sitten kirveelläkään.
Mitä siis oikeasti ajattelen.
Ensinnäkin toivon että tämä on niskaperäistä ja siitä voi päästä eroon. Tätä toivoa ja uskoa hieman heikensi käyntini fysioterapeutin luona. Rankani tienoilta ei löytynyt mitään merkittävää hoidettavissa olevaa ongelmaa. Jonkin verran yliliikkuvuutta ja jonkin verran tiukkuutta aivan rangan yläpään tienoilla. Voiko tämä tosiaan aiheuttaa tällaisia oireita, jotka käytännössä vievät toimintakyvyn?
Toisekseen epäilen edelleen aika ajoin menieren tautia tai jotain muuta korvaperäistä vaihtoehtoa. Korvalääkäri oli tosin sitä mieltä että tämä ei vaikuta korvaperäiseltä. Tosin hänen lausunnossaan mieleeni on jäänyt kummittelemaan yksi sana. Siinä lukee "ei ensisijaisesti vaikuta korvaperäiseltä".
Kolmannekseen en ole saanut mielestäni pois MS-taudin mahdollisuutta. Tätä vastaan puhuu toki se että pääni on magneettikuvattu normaalein löydöksin. Mutta kummallisia oireita on kasapäin, joista suuri osa löytyy MS-taudin oirekirjastosta. Lisäksi olen sivistänyt itseäni niin paljon että tiedän että on mahdollista että MS-tautia sairastavan henkilön pään MRI on normaali. Tämä tosin on harvinaista (<5%). Toisaalta jos lotossa voiton todennäköisyys olisi samaa luokkaa, lottoaisin varmasti. Tosin maalaisjärkeni sanoo että koska yksi oireistani on huimaus, tämä juontuisi aivoissa olevista ongelmista. Toisaalta maalaisjärki ei aina ole se paras näissä asioissa...
Tällaisia aatoksia siis tällä erää. Teen fysioterapeutin määrämiä harjoitteita. Ensi viikolla uudestaan hänen vastaanotolleen. Sitä seuraavalla viikolla tt-lääkäri, jolle aion kertoa nuo em. ajatukseni ja katsoa mitä siitä seuraa. Psykiatrin konsultaatio?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)