Taustalla alkoi kalvaa ajatus siitä mahdollisuudesta että tässä ei ollakaan ihan oikeasti menossa parempaan suuntaan. Lähinnä tämä johtui siitä että oloni oli kyllä tasainen ja hyvä, kun istuin tai muuten olin paikallani, mutta pienikin rasitus sai sykkeeni nousemaan ja aiheutti hengenahdistusta. En siis aloittanut liikkumista vieläkään, koska tiesin että se liikkuminen ei tuntunut hyvältä. Pidin kuitenkin tätä tietoisuutta taustalla, koska halusin nähdä, mihin tällä lääkitysannoksella loppujen lopuksi päädytään.
Oirepäiväkirjaani selailemalla huomaan että maalis-huhtikuun aikana en ole kirjannut kuin pari kertaa että oloni olisi ollut hetkellisesti huonon tuntuinen. Osin tämä on kuitenkin subjektiivinen kokemus, jossa vertailupohjana on tietysti hyvin muistissa oleva lähimenneisyys. Nukkumistani olen pitänyt lähes normaalina ja ainoana haittana olen kirjannut monena iltana, voimakkaan sykkeen sekä ajoittain levottomat yöt useina heräämisineen.
Jälkeenpäin ajatellen en kuitenkaan voi sanoa saaneeni elämääni takaisin, koska en edelleenkään harrastanut mitään enkä käynyt juuri ulkona töiden ja muiden pakollisten askareiden lisäksi. Lisäksi aamuinen ylöspääsy oli edelleen kovin hankalaa.
Sydänpuolella tilannepysyi myös stabiilina. Lisälyöntejä tunsin vain silloin tällöin eli luokkaa kerran viikossa. Syke pysyi päivisin yleensä normaaleissa 65-75 -lukemissa. Ongelmana oli edelleen voimakas syketuntemus makuulla sekä sydämen "kierrosherkkyys" pienessäkin rasituksessa.
Näine jälkiviisauksineen voin kuitenkin sanoa että tämä kausi oli parasta elämistä sitten kesäkuun 2010.
Ei myöskään yhtään lääkärikäyntiä kahteen kokonaiseen kuukauteen. Seuraava endokrinologin kontrolli olisi sitten toukokuussa.
Toukokuun lopulla siis tyroksiinia meni edelleen 100 mikrogrammaa jo seitsemättä viikkoa sekä lisäksi vanhat tutut Sepramit, seleeni, D-vitamiini (50µg) ja magnesiumsitraatti.
