mobiilibloggaus

Kokeilen tässä kuinka tämä onnistuu kännykällä.

Makailen tällä hetkellä yksityisen terveysaseman päivystyspoliklinikan sängyssä. Alkoi nimittäin töissä heittämään niin pahasti päästä, ettei meinannut pystyssä pysyä. Kalpeninkin kuulemma. Siispä tänne.

Ei tietenkään mitään löydöksiä päivystävän lääkärin kyselyssä ja peruselintoiminnoissa. Olen tässä nyt pötkötellyt kohta neljä tuntia, mutta eipähän tämä olo tässä hirveästi muuttunut.

No, nyt kävi lääkärikin, joka toivotti parempaa vointia ja lähetti kotiin. Aivan ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, mutta kun mitään akuuttia ei löydy, niin odotellaan sitä sisätautilekuria.

Nyt istun taksissa matkalla kotiin.

Voi tätä "sairastamisen" ihanaa keveyttä.

Nukahtamislääkkeet testissä

Edellisessä kirjoituksessa esitetyistä vaihtoehdoista poiketen päädyin siihen että menen nukkumaan. 

21:30 Otin juuri annoksen nukahtamislääkettä. En ole koskaan moista syönyt ja nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuu. Tuntia ennen nukkumaan menoa ohjeistettiin ottamaan. Tällä hetkellä ei niin hirveästi väsytä.

21:40 Varmaan plasebo-vaikutus, kun tuntuu normaaliakin pehmeämmältä päässä. Katselen sohvalla sujuvasti televisiota. Pitäisi varmaan siirtyä sängyn suuntaan. 

21:50 Noin, nyt on valot sammuteltu ja mies on asennettu sänkyyn. Katsotaan tuleeko nukkumatti kuinkakin ripeästi.

22:00 Kaveri huutelee chatissä, eikä ainakaan vielä silmät siristä liiaksi.

22:10 Vieläkin chatissä... olisko nyt hiukan väsyneempi olo.


22:15 Koitetaanpas sitten nukahtaa. Jotenkin tuntuu että silmiä painaa normaalia enemmän... Jos ei elämäni ensimmäinen kemiallinen uni tule puolessa tunnissa, niin jo on kumma. Palaan asiaan kohta tai aamulla.

Seuraavana aamuna...

11:55 Mitähän sanois. Kyllä tuo lääke väsymyksen aiheutti ja nukahtaminen taphtui normaalia nopeammin ja helpommin. Tosin noin neljä tuntia nukahtamisen jälkeen heräsin. Nukahdin. Uudestaan heräsin joskus seitsemän tietämissä ja sen jälkeen olen torkahdellut tähän saakka. Taidan kokeilla ensi yöksi tupla-annosta.

Fiilispohjat

Nyt täytyy sanoa että fiilikset on pohjalla. Siirsin juuri lomaani viidellä viikolla eteenpäin.

Kamala olo koko päivän. 

Keskiviikkoinen lääkäri tuntuu olevan kovin kaukana. Sitä ennen olisi kaksi työpäivää, joiden aikana pitäisi saada oikeasti jotain aikaan. Tai sitten hakea lisää sitä sairaslomaa. Ilmeisesti jokin luterilainen työmoraali on pakanaankin iskostunut, koska jos ei aivan ole pää kainalossa, niin töihin sitä yrittää mennä.

Ainoa paikka, johon tätä pääsee näemmä karkuun on ollut humala. Tosin se krapulapäivä on ollut sitten sitäkin pahempi. Tosin viime viikonloppuna ei se humalakaan täysin toiminut, loppui into kesken. Nyt tekisi mieleni yrittää uudelleen. Hassua on se että tässä pallottelen kahdella vaihtoehdolla: juodako olutta vai lähteäkkö päivystykseen hakemaan mielenrauhaa (ei sitä sieltä saa).

Nukkumaan meno ei innosta, kun tietää mitä siitä seuraa. Pyörimistä, tuskan hikea, säpsähtelyä.

Ans kattoo ny. 

Yhtä tyhjän kanssa...

Eilinen työterveyslääkärikäynti oli yhtä tyhjän kanssa, kuten arvelinkin. Keskustelimme jälleen oireistani ja yritin selittää, mikä häiritsee eniten. Ja enintenhän häiritsee se että on yleisesti sairas olo, eikä pysty keskittymään mihinkään. Tämä selityshän on lääkärin kannalta kehno, koska se ei osoita mihinkään yksiselitteiseen suuntaan. 

Miten se sairas olo sitten ilmenee? No siten että pää on sekava ja kuin sumussa ja koko ajan on voimaton ja pahoinvoiva olo. Niin, enkä tahdo saada öisin nukuttua osin samoista syistä ja osin niistä sydämen lyöntiäänistä johtuen.

Kaikki nuo oireethan voivat johtua siitä ettei nuku tarpeeksi. Kyy-yllä, mutta kun oireet tulivat ensin ja nukkumisongelmat vasta sitten. 


Lopputulos tästä oli se että täyttelin sen helkkarin masennuskyselylapun ja lääkitykseksi tuli nukahtamislääke. No, ehkä se vähän helpottaa sen unen kanssa, mutta en minä sillä terveeksi tule. Niin ja tietysti se perinteinen eli että seurataan, kun se jäi se statiinilääkekin pois. Vaikka ei sillä ja kohonneilla maksa-arvoilla pitäisi olla mitään tekemistä oloni kanssa.


Kyselin hieman lisäkokeiden perään, mutta niitä ei tippunut. Sen sijaan lähete sisätautilääkärille, jonne pääsen keskiviikkona. 


Tässä tuli juuri muuten neljä kuukautta mittariin siitä, kun ensimmäisen kerran lamsin toivorikkaana lääkäriin selvittämään silloisia oireita "juurta jaksaen". En olisi koskaan uskonut.


Mitä vielä... Niin, kolesterolilääkityksestä tietysti väännettiin ensimmäinen kymmenen minuuttia. Kannattaako sitä oikeasti lopettaa, koska arvot saattavat nousta. Eivät nuo maksa-arvot ole mitenkään hälyttävät. Ei tuo lääke aiheuta tällaisia oireita. Lopputulos kuitenkin oli se että yhteistuumin lopetetaan ja kontrolloidaan noin kuukauden päästä.


Mikä noissa laboratoriotulosten viiterajoissa muuten on se punainen lanka? Jos kolesteroliarvot ovat edes lähellä ylärajoja, pitää aloittaa välitön lääkitys, muuten kuolo korjaa. Jos jokin muu arvo, esimerkiksi nyt nämä maksa-arvot, ovat viiterajojen ulkopuolella, ei ole mitään hätää. Ne voivat kuulemma olla kaksinkertaiset ihan huoletta. Ei mahdu insinöörijärkeen että miksi niitä viiterajoja ei voi määrittää samalla tavalla eri kokeille. Eli jos on viiterajoissa, homma on hyvä. Jos on ulkopuolella, jotain tarttis tehdä. Toki ammattilaisen tulkintaa tarvitaan aina, mutta ainakin näissä tapauksissa tulkinnassa on paljon eroavaisuutta.


Torstaina odottavasta lomamatkastani on nyt muodostumassa ongelma. Ei tässä epävarmuuden tilassa oikein haluaisi lähteä minnekään etäisen palmun alle muutaman sadan kilometrin päähän ensimmäisestäkään järkevästä terveydenhuoltopaikasta. Peruutustapauksessa vakuutusyhtiö haluaisi lääkärintodistuksen, joka kieltää matkustamisen, Pelkkä matkustamisen välttämisen suosittelu ei riitä. Kysymys on että kirjoitetaanko minulle sitä, kun miehessä ei kerran ole mitään vikaa. Lennot saisin omaan piikkiin siirrettyä järjellisellä kustannuksella, mutta se pitäisi tehdä melko lailla tänään.


Huoh, mitähän sitä tekisi. Jotenkin se että pääsisi pois töistä tuntuisi houkuttelevalta, mutta jotenkin tämä hieman kriisiytynyt sairastamistilanne haittaa lähtemisajatuksia. Tulipahan tuostakin järjestettyä itselleen lisäpäänvaiva.

Terve sydän sairaassa ruumiissa

Useamman päivän jatkunut huono olo alkaa näemmä helpottamaan. Positiivista sinänsä että edelleen mennään jojo-periaatteella pohjalle ja taas takaisin jonnekin kohtalaisen voinnin paikkeille.

Sydän on ultrattu ja todettu virallisesti ns. terveeksi. Tarkastelussa ei löytynyt mitään poikkeavaa ja kaikki parametrit olivat kohdallaan. Lääkärin sanellessa tuloksia korvaani särähti "minivuoto", jota sitten kysyin ja vastaus oli että sellainen on käytännössä kaikilla. No, niinpähän se on, venttiili kuin venttiili vuotaa aina vähän.

Statiini-pillerit lähtivät myös hyllylle, sillä maksa-arvoni olivat koholla. Kokeillaan tulisivatko alas. Ensimmäinen lääkäri tämä kardiologi, joka sanoi ettei niistä statiineista minulle ole tässä vaiheessa varsinaisesti mitään hyötyä. Lisäksi hän sanoi ääneen sen, mikä siellä pakkausselosteessakin lukee eli että saattavat aiheuttaa maksatulehdusta ja huonoa oloa. Aiemmat lääkärit eivät ole mitään tällaista edes ajatelleet vaan painottaneet lääkityksen tärkeyttä. Ota näistä sitten selvä. Nyt joka tapauksessa seuraan näitä ohjeita sanoi työterveyslääkäri mitä hyvänsä. Eli katsotaan helpottavatko oireet statiinien lopettamisella vai jatkuvatko. Jos jatkuvat pitää tutkia lisää.

Tosin nyt on niin että ennen lomaani ei ehdi juuri mitään tutkimaan, joten saan ilmeisesti heittää kolikolla että lähdenkö. No, katsotaan mitä tuo työterveyslääkäri tuumaa nyt iltapäivällä. Ehtisihän tässä vielä yhden setin labroja katsomaan läpi. Pitäisi vain keksiä, mitä ne olisivat.


Tuli myös resepti betasalpaajia nukkumista helpottamaan. Eli öisin voimakkaina kuulemani sydänlyönnit voisi tuolla ehkä rauhoittua. Oireen mukaista hoitoa siis. Olen hieman skeptinen sen suhteen että viitsinkö noita alkaa syömään. Varsinkin kun betasalpaajat ainakin periaatteessa madaltavat sykettä ja minusta omani on jo aivan tarpeeksi matalalla aika ajoin. Lääkärin kommentti tähän oli että eivät ne sinua ainakaan tapa :)


Katsotaan nyt uskallanko kokeilla. Ei viitsisi vielä tällä iällä alkaa sydänlääkkeitä syömään, kun ei ole mitään varsinaista vikaakaan.




 

Rajan yli, milloin takaisin?

Tänään tuli sitten ylitettyä yksi raja. Iltapäivällä töissä oli siinä määrin kamala olo että kävelin esimieheni luoksi ja ilmoitin että lähden kotiin ja olen huomisen sairaslomalla, jos mitään muutosta parempaan ei tapahdu.

Melkoinen tappiomieliala tällä hetkellä.

Ylihuomenna on siis luvassa sydämen ultraäänikuvaus sekä tapaaminen työterveyslääkärin kanssa. Odotettavasti kumpikaan ei vie asiaani juurikaan eteenpäin. 

En oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Näillä oireilla en suoraan sanottuna pysty töistäni suoriutumaan. Ainakaan sillä tasolla kuin haluaisin. Pakko varmaan avata tilannetta töissä hieman enemmänkin... haluaisin kyllä tehdä töitä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että 8 tuntia päivässä on aivan liikaa. Matkustamisesta puhumattakaan. 


Ollapa edes diagnoosi jostain muusta kuin tensionaalisesta päänsärystä. Tai olisipa edes kuumetta. Tai jotain jonka voi mitata.


En tosiaan uskonut että päätyisin moiseen tilanteeseen koskaan. Ja tässä sitä ollaan. Edetty päivä kerrallaan jo kuukausia. Tuntuu siltä että viimeinen kuukausi on kokonaisuudessaan ollut yhtä alamäkeä. En oikeastaan enää usko siihen että tämä on ohimenevää. Pakko löytyä jokin syy, joka sitten on toivottavasti korjattavissa joko helposti tai sitten vaikeammin.


Olisin valmis tekemään vaikka mitä paranemisen eteen. Mutta kun ei ole hajuakaan siitä, minkä kanssa olen tekemisissä. Maallikolta varsinkin alkavat keinot loppua ja kun lääketieteen ammattilaisistakaan ei ole juuri apua.

Kardiologi

Tulin juuri kardiologin juttusilta. Eipä siellä sen viisaammaksi tullut. Yleisoireeni eivät ole sydänperäisiä. Olen siis edelleen ruudussa nolla. Perjantaina menen kuitenkin vielä sydämen ultraäänitutkimukseen, niin tulee suljettua pois ne mahdottomatkin vaihtoehdot. Lääkärin mukaan siis tilanne on se että sydämessä ei ole vikaa 99,9% varmuudella. Ultraäänen jälkeen tästä ollaan 110%:n varmoja.

Kai sitä täytyy pitää hyvänä asiana että pumppulaite on reilassa, mutta ei se tätä vointia toisaalta parannakaan. Taasen siis varailtava puhelinaikaa työterveyslääkärille ja kyseltävä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Pelkään hiukan että sieltä ehdotellaan lähetettä julkiselle puolelle jatkotutkimuksiin ja julkinen puoli toteaa että jatkotutkimuksia ei tarvita. Saapas nähdä.

Muutoin tänään on ollut taas ns. huono päivä. Ei oikein töissä tahtonut saada kiinni asioista. Palaverissa istuessa lähinnä piti keskittyä siihen ettei säntää huoneesta ulos keräilemään ajatuksia. 

Osittain tämä toivottavasti johtuu eräästä vanhasta vaivasta eli tukossa olevista korvista. Ne saan huomenna avattua, joten alkaa taas kuulemaankin jotain. Olen ennemminkin tässä samassa tilanteessa huomannut että tukkoiset korvat aiheuttavat kuulon huononeman lisäksi muutenkin pöljän olon. Mutta ei se kokonaisuudessaan tätä tämänpäiväistä selitä.


Tämä tämän päiväinen kardiologi oli ihan ok tapaus. Kuunteli ja sitten vakuutteli. Tosin ei ottanut kantaa muihin oireisiin vaikka yritin hiukan kysellä. Eipä se tietysti hänelle kuulukaan.

 

Positiivisia ajatuksia

Ei, en ole parantunut.

Jotenkin kun viime viikolla jouduin työreissulle puolikuntoisena, huomasin että voin oikeasti toimia vaikka kropassa tapahtuu kummallisuuksia. 

Minulla oli pahoinvointia, söin Primperania. Auttoi. 

Sykkeeni laski alle viidenkymmenen. En välittänyt. Pystyin kutakuinkin normaaliin toimintaan.

Päänihän on koko ajan hieman kipeä ja ajatus sumea. Tähän alan olla jo täysin tottunut.

Toisin sanoen tuntuu siltä että tällaisenaan näiden juttujen kanssa pystyisi elämään, kunhan vain pitää päänsä kylmänä ja antaa asioiden tapahtua.

Pitäisi vaan saada varmuus siitä että tämä tosiaan voi olla ohimenevää, eikä oire mistään vakavammasta. Tällä tiedolla varustettuna uskoisin että jaksaisin eteenpäin.

Lomaani on enää vajaat kaksi viikkoa aikaa. Toisin sanoen kahden viikon päästä sunnuntaina istun palmun katveessa varpaat lämpimässä merivedessä.

Huomenna kardiologin puheille. Siitä miehestä pitäisi saada puristettua paljon itsevarmuutta :)

Pahan olon paluu

Koville tämä ottaa, päättyi sitten miten tahansa. Kummallista on varsinki se, miten olo voi vaihdella nollasta sataan näin nopeasti.

Viime viikolla torstai ja perjantai olivat aivan kamalia. Heikko olo seuralaisena koko ajan. Sitten sain yllättäen nukuttua 14 tuntia lauantain vastaisena yönä. Tuo nyt varmaan johtui puhtaasti väsymyksestä. Joka tapauksessa lauantai oli hyvä päivä ja fiilikset olivat jälleen katon läpi. Suunnittelin tulossa olevaa lomaani, kävin kavereiden kanssa ulkona. Sunnuntaina herätessä olo oli vielä hyvä. Iltapäivän kääntyessä illaksi tämä hyvän olon tuoma riemu oli muisto vain. Siispä tänään maanantai-aamuna raahasin itseni lääkärin puheille, mutta mitäpä siellä nyt sitten olisi selvitelty. Ei akuutteja tulehduksia. Kotiin paranemaan. Nyt kummastelen että lähtisikö huomenna aamusella lentokentälle ja työreissuun vai jäisikö jäkittämään kotiin. Kai tuo on mentävä, kun ei tämä nyt aivan kuolemaksi ole.


Nyt näiden viime päivien pahoinvoinnin ja heikon olon jälkeen alkaa näyttää siltä että saattaa se heikko olo tulla muulloinkin kuin pelkästään sykkeen laskiessa. Eli syyllinen olisi jokin muu. Hitto, kun saisi jonkun ottamaan kantaa tähän kokonaisuuteen eikä pelkästään oireeseen kerrallaan. Tuntuu uskomattomalta että näin monia hiukan hankalia oireita kehittyisi ilman yhteistä nimittäjää: jännityspäänsärky, piilevänä sairastettu tulehdus, jonka seurauksena sykehäiriöt sekä nyt tämä pahoinvointi ja heikotus. 


Ei mahdu maallikon päähän. Sen verran ymmärsin tämän päiväisestä lääkäristä että tosiaan enemmän tai vähemmän kaikki verestä saatavat kokeet on otettu, eikä niissä ole sitten mitään kummallista. Enemmänkin ovat hyviä kuin vain rajoilla. Nyt hiukan arveluttaa se, mitä tapahtuu sen jälkeen kun ensi viikolla kardiologi toteaa sydämen olevan kunnossa. Mitä sitten tutkitaan ja miten? En millään halua vielä uskoa että olen saanut riesakseni jonkin selviämättömän pahoinvoinnin. 


Alan ymmärtää sairastavia ihmisiä eri tavalla. Olen tavannut kuvitella että monet ihmiset saattavat valittaa pikku jutuista eli sellaisista mille ei löydy mitään lääketieteellistä selitystä. No, nytpä minulla on sellainen enkä halua kenenkään edes kuvittelevan että valittaisin pienestä. Kyllä tämä on todellista sairastamista ainakin minulle.

Ja katso, niin se tapahtui...

Tämä on niin tätä. 

Niinhän siinä kävi, kuten eilen manasin. Hyvä olo ei kestänyt. Tänään jo aamupäivällä palaverissa istuessa tuntui siltä että ajatus karkaa. Mittailin sitten sykkeenkin ja siellähän se oli vajaassa viidessäkymmenessä. 

Taas henkisellä puolella erittäin rankka päivä, kun on pitänyt istua ei-niin-helppoja palavereita koko päivä ja olo on kuin haudasta nousseella zombiella. Siis näin kuvittelisin. Ensikäden tietoa zombien olosta ei ole.

Sain ajan kardiologille. Menee tosin yli viikon päähän, joten lomalle lähtö alkaa olemaan melko lähellä tuota. Saas kattoo, josko saisi ainakin valettua hiukan uskoa siihen että tämä joskus menee ohi. 

Menenpähän nyt kuitenkin kokeilemaan, miltä tuo juoksumatto tuntuu. Joskus se on aiheuttanut olon paranemista - joskus taas päinvastoin. 
 

Rasituskoetta ja venytysterapiaa

Hämmentävää. Viime päivinä on esiintynyt kummallisia terveyden tuntemuksia. Tosin unet kolmena viime yönä ovat jääneet vähälle. Olen nukahtamaisillani, säpsähdän hereille ja sydän hakkailee korvissa. Yritä siitä sitten rauhoittua, nukahtaa uudelleen ja säpsähtää jälleen. Terveyden tuntemuksista alempana lisää.

Kävin tässä sydämen rasituskokeessa, jossa poljetaan pyörällä voimistuvaa vastusta vastaan aina maksimisykkeeseen saakka. EKG:ta seurataan koko ajan ja verenpainetta väliajoin. No, kuten odottaa sopii, tulos oli ns. normaali. Eli ei vikaa löytynyt siltä saralta. Tosin tässäkin todettava että hyvä näin. Sitten puuttuisi vielä se ultraäänitutkimus. Katsotaan miten sen kanssa käy, kunhan saan lääkärin puhelimen päähän.

Tänään olin fysioterapeutin juttusilla päänsärkyihin liittyen. Harjoiteltiin toistakymmentä venytysliikettä niskalle ja rangan yläosille. Toivottavasti muistaa laittaa liikkeet sähköpostilla, sillä melko nopeasti unohtuvat. Mitenkähän niitäkin viitsisi ja ehtisi tehdä. Pitänee kuitenkin yrittää. 

Nyt on painostettu purennan tarkastukseen sekä neurologin että fysioterapeutin suunnalta. Kai se on taas kerättävä eurot taskusta ja varattava aikaa yksityiselle, kun nuo kunnallisen puolen hammaslääkäripalvelut ovat mitä ovat. Jos syynissä löytyy jotain korjattavaa, pitää yrittää saada lähete julkisen puolen erikoishammashoitoon. 

Kävin sitten noin neljän viikon tauon jälkeen kuntosalilla, kun rasituskoekin oli kerran normaali. En ymmärrä, miksi siitäkin pidin taukoa. Mutta mitäpä sitä muerhtimaan, nyt mennään uudestaan ja jatketaan 25kg:n pudotustavoitteen saavuttamista. Tuosta siis 10kg jo takana, eikä tuo onneksi tullut takaisinkaan treenitauon aikana. Siispä ruokavaliomuutoksessa olen onnistunut.

Mitä tähän kummalliseen hyvän olon tunteeseen tulee, niin koen senkin jotenkin ahdistavana, koska tähän saakka se on aina päättynyt ja silloin pettyy. Nytkin odotan sitä hetkeä, kun taas syöminen alkaa tuntumaan suoritukselta ja päässä heittämään niin että monitorin katselu huimaa. Tosin nyt on mieleen hiipinyt lievä optimismikin, että lähtisikö tästä uusi elämä. Toivottavasti suunta on tämä. 

Väliin siis hieman positiivisiakin ajatuksia.

Päätöksiä

Tänään on ollut jälleen aivan sairas päivä. Sydän jumputtelee miten sattuu. Rintaan pistää ja on muutenkin heikko olo. Loistavaa.

Tein nimittäin eilen päätöksen. Varasin itselleni lomamatkan helmikuun alkuun. Hyvässä, eli omassa, seurassa 10 päivää lämpimässä. Olen pitkittänyt päätöstä, koska oikeasti olo on ollut niin sairas että ajatuskin yksin matkustamisesta hirvittää. Ajattelen kuitenkin näin: tähänkään mennessä en ole tarvinnut akuuttia apua missään vaiheessa. Joten kai sitä 10 päivää lomallakin sitten menee. Jos meneillään olevista tutkimuksista jotain on löytyäkseen, niin sitten peruutellaan matka. Sitä vartenhan vakuutukset ovat olemassa.

Olen laskenut sen varaan että saan sydänsairaudet suljettua pois tulossa olevan rasituskokeen myötä. Lisäksi olen päättänyt päästä myös ultraäänitutkimukseen. Sitten olisi koko paketti kasassa sillä saralla.

Eli päätös numero yksi oli loma.

Päätös numero kaksi oli se että nyt todella tutkitaan mies läpikotaisin. Eli jos rasituskoe on kunnossa. Sitten huonovointisuuten täytyy löytyä jokin muu syy. Itse olen kallistumassa sisäerityksen puolelle. Eli ongelma on jossain hormonitoiminnassa. Tähän saakka olen ollut tyytyväinen, kun minulle on sanottu että kilpirauhasarvoni ovat kunnossa. Täytyy nyt koittaa selvittää, mitä ne arvot ihan oikeasti olivat, koska olen ymmärtänyt että vaikka olisivatkin ns. viiterajoissa oireita voi silti esiintyä.

Onhan se yksinkertainen tosiasia että ei ihminen voi oloaan näin sairaaksi näin pitkään tuntea ilman että jossain on jotain vialla. Edelleen uskon lääketieteeseen niin paljon että se vika on myös löydettävissä, kunhan vain osataan ottaa Se Oikea labrakoe ja vieläpä tulkita sen tulos oikein.

Saas nähdä kuin äijän käy. Sinänsä mielenkiintoista että olen huomannut aika ajoin ajattelevani itseäni ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana, joka vain ihmettelee mitä kehossa on meneillään. Olen siis myös onnistunut olemaan panikoimatta. Jos rinnassa käy muljunta, sitä voi seurata kaikessa rauhassa, koska ei se tähänkään asti ole vakavammaksi muuttunut. Jos tuntuu niin heikolta että jalat eivät kanna, ei se haittaa, koska eivät ne vielä koskaan ole pettäneet. Jotenkin tähän täytyy löytää positiivinen asenne. Muuten ei pää kestä. 

Fiiliksistä yleensä

Terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin sen kanssa joutuu ongelmiin. Allekijoitan tämän täysin. Se että osaisi nauttia siitä, että on yksinkertaisesti vain hyvä olo. En itsekään osannut. Nyt olen varma että osaisin, jos vain joskus sellaisen olon vielä saisin. Uskon edelleen tähän. Sanottakoon niin että niin kauan kun ei ole diagnoosia mistään vakavammasta, on toivoa paremmasta.

Keskustelin edellisellä käynnilläni työterveyslääkärin kanssa myös siitä että olenko stressaantunut. Toki kerroin että en koe työteni kovinkaan stressaavaksi juuri tällä hetkellä, mikä pitääkin paikkansa. Olimme molemmat samaa mieltä siitä että toki tällaiset oireet alkavat aiheuttamaan stressiä. Tuntui itse asiassa hyvältä ensimmäistä kertaa puhua asiasta tästä näkökulmasta. Aiemmin olen pyrkinyt selittämään oireeni lääkäreille varsin kliinisesti välittämättä siitä, miltä minusta noin yleensä tuntuu.

Olen tuon jälkeen itsekin miettinyt että kuinka paljon kokemistani oireistani on itse asiassa pään sisällä ja tuon stressin aiheuttamaa. Siihen en usko että kaikki olisi päästäni lähtöisin, mutta ajatuksen stressin pahentavasta vaikutuksesta voisin kyllä niellä. Nykyään on todella vaikea jäsennellä oireitaan, koska niitä tuntuu tulevan niin monesta lähteestä. On päänsärkyä, joka on siis todennäköisesti tensionaalista. On tuo sydämen häiriö, joka ilmeisesti on toiminnallinen. Näillä kahdella ei pitäisi olle mitään tekemistä keskenään. Sen lisäksi on tuo pahoinvointi, jonka senkään ei pitäisi johtua kahdesta edellisesti. Ja mitä se mahdollinen stressi tekee tässä kaiken keskiössä.


Tätä vyyhtiä kun yritän päässäni aukoa, ei tunnu asiaan selvyyttä tulevan. Tämä tietysti vetää mieltä entistä lähemmäksi maata. Ja mahdollisesti pahentaa kokemiani oireita.


Kaiken kaikkiaan uskon tietyssä mielessä edelleen siihen että nämä kaikki oireet olisivat samasta lähteestä ja se lähdekin tässä joskus löydetään ja saadaan hoidettua se kuntoon. Muutoin sitä on vain todella monivaivainen, kun reilut puoli vuotta aiemmin olin täysin terve.


Sitä muistaa kuinka esimerkiksi tulevan loman suunnittelu oli aina mielenkiintoista ja innostavaa. Sitä suorastaan uppoutui siihen. Nyt tulossa oleva helmikuinen talvilomamatka suorastaan ahdistaa. Mitä jos oloni huononee matkan aikana? Yritän itselleni kertoa että ei tässä tähänkään mennessä ole mitään hoitoa tarvinnut tai edes saanut vaikka heikolta on tuntunutkin. En vain oikein tahdo saada itseäni vakuuttuneeksi. 


Mitä tähän kaikkeen siis pitäisi tuumata. Kyrsiihän se kun ei ole terve. Ja vielä enemmään ottaa päähän se kun ei tiedä missä on vika. Ja siitä seuraa se että ei tietä paraneeko vai paheneeko tämä. Yritän olla optimisti, mutta aina se ei onnistu.





 

Tilannepäivitys

Nyt on siis joulusta ja uudesta vuodestakin selvitty. Loppiaista odotellaan.

Kävinpähän sitten neurologin vastaanotolla ja heti perään pään magneettikuvassa. Ei löydöksiä. Voin kuvitella kuinka helpottunut oloni olisi, jos olisin kärsinyt vain päänsärystä. Toki tuo hieman auttoi asiaa että ei nyt mahdollista aivokasvainta tarvitse murehtia. Turkasen kalliiksihan mokoma tuli, mutta olkoon se joululahja itselleni.


Itse asiassa kyseinen maanantai oli kaikkinensa hyvä päivä. Ei matalaa sykettä, eikä muutenkaan suuremmin surkeaa oloa. Ei nyt tietysti ihan tervekään fiilis ollut, mutta parempi kuin aikoihin. En ole tosin enää kovin varmaa siitä, miltä tuntuu, kun on terve.


Muistan että ajattelin tuolloin toivorikkaasti että oliko syyllinen sittenkin statiinilääkitys ja nyt sen lopettaminen alkaa tosia-asiallisesti vaikuttaa. Niinpä tiistai oli toivoa täynnä. Aamupäivällä töissä olin täynnä energiaa ja mieli oli hyvä. Lounaan jälkeen olikin luvassa paluu maan pinnalle. Syke valahti 45-50 -välille ja olo oli kuin haudasta nousseella. Välipalan syöminen tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta pahoinvoinnin vuoksi. Ajaessani töistä kotiin, päätin että menen tänään käymään päivystyksessä ihan oman mielenrauhani säilyttämiseksi. 


Niinpä siis terveyskeskukseen valittamaan rintakipua ja pahoinvointia. Luvassa oli normaali setti... Ensin EKG, jonka jälkeen lääkärin juttusille. Otettiin muutama verikoe ja pidempi pätkä EKG:tä. Odottelin tunnin verran verikokeiden valmistumista ja sitten tuomiolle. Ja tulos oli se, mitä arvelinkin, ei vikaa. 


Harvinaista kyllä terveyskeskuslääkärille, tämä rouva tuntui olevan aidosti kiinnostunut myös siitä että minulla on oireita vaikkei kokeissa mitään näykään. Pisteet hänelle. Sanoi kuitenkin että koska mitään akuuttia ei löydy, päivystyksessä ei muuta tehdä. Antoi kuitenkin kokeiltavaksi Nexiumia, joska rintaoireet selittyisivät vatsan tai ruoansulatuksen häiriöillä.


Tuosta tiistaista ollaan nyt rämmitty viikko eteenpäin. Olen syönyt Nexiumia, eikä siitä ainakaan haittaa ole ollut. Olo on ollut kohtalainen. Mahdollisesti myös ajoittain esiintynyt röyhtäily on vähentynyt. Saattaa olla että tuossa vatsateoriassa on jotain perää. Tosin madaltunutta sykettä se tuskin aiheuttaa.


Pahoinvointi on siis kuitenkin väistynyt. Syke haahuilee edelleenkin 50-60 -haarukassa ja olo on epätodellinen ja jotenkin sairas.


Kävin myös moikkaamassa työterveyslääkäriä, joka nyt sentään passitti sydämen rasituskokeeseen, joka olisi luvassa ensi viikolla. Taas siis viikko lisää pelkkää odottamista ilman minkään asian etenemistä. Mutta näillä mennään.