Ei, en ole parantunut.
Jotenkin kun viime viikolla jouduin työreissulle puolikuntoisena, huomasin että voin oikeasti toimia vaikka kropassa tapahtuu kummallisuuksia.
Minulla oli pahoinvointia, söin Primperania. Auttoi.
Sykkeeni laski alle viidenkymmenen. En välittänyt. Pystyin kutakuinkin normaaliin toimintaan.
Päänihän on koko ajan hieman kipeä ja ajatus sumea. Tähän alan olla jo täysin tottunut.
Toisin sanoen tuntuu siltä että tällaisenaan näiden juttujen kanssa pystyisi elämään, kunhan vain pitää päänsä kylmänä ja antaa asioiden tapahtua.
Pitäisi vaan saada varmuus siitä että tämä tosiaan voi olla ohimenevää, eikä oire mistään vakavammasta. Tällä tiedolla varustettuna uskoisin että jaksaisin eteenpäin.
Lomaani on enää vajaat kaksi viikkoa aikaa. Toisin sanoen kahden viikon päästä sunnuntaina istun palmun katveessa varpaat lämpimässä merivedessä.
Huomenna kardiologin puheille. Siitä miehestä pitäisi saada puristettua paljon itsevarmuutta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti