Tänään tuli sitten ylitettyä yksi raja. Iltapäivällä töissä oli siinä määrin kamala olo että kävelin esimieheni luoksi ja ilmoitin että lähden kotiin ja olen huomisen sairaslomalla, jos mitään muutosta parempaan ei tapahdu.
Melkoinen tappiomieliala tällä hetkellä.
Ylihuomenna on siis luvassa sydämen ultraäänikuvaus sekä tapaaminen työterveyslääkärin kanssa. Odotettavasti kumpikaan ei vie asiaani juurikaan eteenpäin.
En oikein tiedä miten tästä eteenpäin. Näillä oireilla en suoraan sanottuna pysty töistäni suoriutumaan. Ainakaan sillä tasolla kuin haluaisin. Pakko varmaan avata tilannetta töissä hieman enemmänkin... haluaisin kyllä tehdä töitä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä että 8 tuntia päivässä on aivan liikaa. Matkustamisesta puhumattakaan.
Ollapa edes diagnoosi jostain muusta kuin tensionaalisesta päänsärystä. Tai olisipa edes kuumetta. Tai jotain jonka voi mitata.
En tosiaan uskonut että päätyisin moiseen tilanteeseen koskaan. Ja tässä sitä ollaan. Edetty päivä kerrallaan jo kuukausia. Tuntuu siltä että viimeinen kuukausi on kokonaisuudessaan ollut yhtä alamäkeä. En oikeastaan enää usko siihen että tämä on ohimenevää. Pakko löytyä jokin syy, joka sitten on toivottavasti korjattavissa joko helposti tai sitten vaikeammin.
Olisin valmis tekemään vaikka mitä paranemisen eteen. Mutta kun ei ole hajuakaan siitä, minkä kanssa olen tekemisissä. Maallikolta varsinkin alkavat keinot loppua ja kun lääketieteen ammattilaisistakaan ei ole juuri apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti