Joulun odottelua

Aika oli siis edennyt joulukuun alkupäiviin. Olin jossain vaiheessa päättänyt että asioiden todellinen tila selvitetään vuoden loppuun mennessä. Siinä vaiheessa näytti huonolta.

Minun oli vaikea kuvitella sellaista sattumaa että ensin sairastuisin pitkittyneeseen päänsärkyyn ja muutaman kuukauden kuluttua jonkinmoiseen sydämen toiminnalliseen häiriöön. Minusta loogisemmalta tuntui että molemmat olisivat oireita jostain yhteisestä aiheuttajasta.

Lääkäreiden kanssa homma etenee tuskaisen hitaasti kun oireet eivät yksilöidy millekään tietylle erikoisalalle. Yleislääkäri ei näemmä osaa oireistani mitään johtopäätöstä vetää. Toisaalta sisätautilääkäri katsoo vain sisätautien näkökulmasta, eikä ole niinkään kiinnostunut päänsärystä ja huimauksesta.

Näine ajatuksineni varasin jälleen ajan työterveyslääkärille lisäselvityksien toivossa. Hän kuunteli tilannettani ja teki ne normaalit neurologiset perustestit eli yhdellä jalalla seisottamista, sormen viemistä nenään jne.. Katsoi myös silmiäni ja totesi että vasemmassa silmässä on ehkä pientä karsastusta tai jotain. Siispä lähete silmälääkärille. Yllätys! Odotin pääseväni neurologille.

Siispä kävin silmälääkärillä, joka oli sitä mieltä että vasen silmäni on hieman ulospäintyöntynyt. Saattaisi olla oire kilpirauhassairaudesta, mutta kaikki kilpirauhasarvoni olivat olleen siihen saakka täysin normaalit. Lähete laboratorioon tuli kuitenkin uusintakokeisiin sekä uutena kokeena kilpirauhasvasta-aineet. En uskonut näistä mitään löytyvän, kuten ei löytynytkään. Lisäksi hän kirjoitti lausuntonaan että hänestä silmäpohjani pitäisi varmuuden vuoksi magneettikuvata.

Tämän tiedon kanssa palasin työterveyslääkärin pakeille ja hän sanoi tekevänsä lähetteen HUS:n neurologian poliklinikalle jatkotutkimuksiin. Tutkimusajankohdan sain helmikuulle. Niin kauas! Mutta koska oloni oli jälleen hieman kohentuneessa tilassa, ajattelin että kai sen kanssa voi elää, kun on elänyt tähänkin saakka.

Jälleen kävi kuten useammin aiemminkin. Kun luulee olevansa paranemassa, sitä riemua ei pitkään riitä. Jälleen iski uneton yö säpsähtelyineen sekä jatkuva pahoinvointi päiväsaikaan sekä todella kamala epätodellinen olo. Taistelin töissä näiden tuntemusten kanssa ja yritin ajatella positiivisesti. 

Päädyin kuitenkin siihen että asioiden eteenpäin saaminen vaati tuon pään tutkimista nopeammalla aikataululla, koska minusta tuntui niin huonolta että työkykyni alkoi olemaan vaakalaudalla. Niinpä soittelin työterveyslääkärille, joka oli muuttunut! Taas uusi lääkärikasvo, jolle asiat pitäisi selittää. Joka tapauksessa hän suostui tekemään lähetteen samaisen lääkäriaseman neurologille, jota kautta toivottavasti pääsisin magneettikuviin. Omaan piikkiini tosin. 

Ja kas nyt palaamme nykyhetkeen!

Neurologin vastaanottoni on huomenna. Toivottavasti sen jälkeen kourassa on lähete magneettikuviin ja ne saadaan hoidettua tulevalla viikolla. 

Mitä tulee huonoon olooni päätin ennen joulua lopettaa sen Atorvastatiinin syömisen, koska senkin mahdollisissa haittavaikutuksissa mainittiin tuo pahoinvointi. Ja kas, jouluaattona oloni oli huomattavasti parempi, eikä tuo pahoinvointi ole ainkaan vielä palannut. Toivottavasti johtui siitä lääkkeestä, eikä ollut oire jostain mystisemmästä. 

Mielenterveydestä

Eläminen epätietoisuudessa on tuskaisaa. En ole hirvittävästi flunssaa vakavampaa koskaan sairastanut, joten olotila on täysin uusi. Tietysti sitä on huolissaan niistä vakavimmista vaihtoehdoista, kuten sydänsairaudesta, aivokasvaimesta tai muusta neurologisesta sairaudesta. Huolestuminen lisää itsetarkkailua ja itsetarkkailun lisääntyessa löytyy kokoajan uusia oireita. Noidankehä on valmis.

Mahdollista siis olisi että osa oireistani olisi enemmänkin pään sisässä. Tähän en oikein itse usko. Ensinnäkin siitä syystä että pidän itseäni mielenterveydeltäni terveeltä, enkä kovin alttiilta mielen sairauksille. Toisekseen on mielestäni kiistatonta että oireeni tulivat ensin ja sitten vasta huolestuneisuus.

Osin tästä syystä olen lääkäreillekin yrittänyt esittää asian mahdollisimman kliinisesti näyttämättä kaikkia tuntemuksiani avoimesti. Tämä siksi että minulle ei ehdoteltaisi masennus- tai paniikkihäiriödiagnoosia.

Tuota paniikkihäiriötä olen toki itsekin tutkiskellut ja tullut siihen tulokseen että osittain nuo kohtauksenomaiset oireeni saattavat sillä jopa selittyä. Toisaalta matala syketaso on jotain sellaista mikä ei paniikkihäiriöön sovi sitten kirveelläkään. 

Oleilua kotosalla, matkailua Euroopassa ja rintakipujen tutkiskelua

Olin jo alunperin varannut lääkäriajan keskiviikolle, joten odottelin liiankin hyvin toimivan vatsani kanssa sinne saakka. Vatsakremppaa lukuunottamatta oloni oli aika-ajoin jopa hyvä. Olin positiivisella mielellä sen suhteen että ehkä tämä tästä olisi menossa ohi. Tämä oli hyvä sillä viikon Suomessa oleskelun jälkeen olisi luvassa kolmena viikkona työkeikkaa Euroopassa.

Keskiviikkona kävin lääkärissä kuulemassa tulokset verenpaineen vuorokausiseurannasta. Jälleen lopputulos oli se yllättävä. Verenpaine keskimäärin normaali 130/85. Lisäksi normaali vuorokausivaihtelu. Ei siis löydöksiä vieläkään. Seuraavana toimenpiteenä oli lähete sisätautilääkärille, jolle sain ajan samaisen viikon perjantaiksi. Lisäksi tutkittaisiin vatsan ongelmatoiminta ulosteviljelyllä.

Kävin siis kertomassa oirekokoelmani uudelle lääkärikasvolle, joka määräsi jälleen lisää verikokeita sekä  EKG:n vuorokausiseurannan.  Tuohon jälkimmäiseen oli hiukan jonoa, joten tutkimuksen saisin suoritettua parin viikon kulutta ja tuloksien saamiseen menisi toinen mokoma. Eli tulevista matkoista pitäisi selvitä ilman sen parempaa tietoa diagnoosista.

Tässä välissä oirekuvaani ilmaantuivat erinäiset rintakivut. Itsediagnoosini niistä oli se normaali eli kyseessä ei voi olla sydänperäinen rintakipu, koska kipu on luonteeltaan pistemäistä ja jossain määrin tuntuisi pahenevan kipukohtaa painelemalla. Lisäksi olin pystynyt rasittamaan itseäni ilman rintakipuja edellisten viikkojen aikana, joten sekin sulki pois kivun sydänperäisyyden.  Lisäksi havaitsin röyhtäileväni rintaoireiden esiintyessä. En tosin ollut varma että nielinkö ilmaa alitajuisesti helpottaakseni rintakipua vai olivatko röyhtäilyt ja rintakipu samasta lähteestä.

Muutoin vointini oli näinä viikkoina vaihteleva. Joskus tuntui siltä että ei tätä epätietoisuutta jaksa ja taas joksus siltä että kyllä tämä tästä. Työmatkoilla nyt yleensä tulee käytyä illallisilla ja ilallisten yhteydessä usein nautitaan hiukan alkoholia. Opinkin huomaamaan että 2-3 annosta alkoholia helpotti nukkumistani merkittävästi. 

Aika kului ja kokeiden ja EKG-seurannan tulosten kuulemisen aika tuli. En hirvittävästi odottanut tältä lääkärikäynniltä ja oikeassa olin. Verikokeista ei paljastunut yhtään mitään. EKG-seuranta toki näytti sen että sykkeeni laskee matalalle. Mittausvuorokauden pohjat olivat 49 hereillä ja 44 nukkuessa. Lisäksi lausuntoon oli kirjattu ei lyöntien välit vaihtelevat normaalia enemmän ja tämä saattaa aiheuttaa tuntemuksia. Mitään lisälyöntejä tai muita vastaavia rytmihäiriöitä ei mittausjaksolla esiintynyt. Meikäläisen tuurilla tietysti se testivuorokausi oli ns. hyvä päivä. Diangoosiksi lääkäri esitti sinus-solmukkeen toimintahäiriötä, joka todennäköisesti johtuisi jostain sairastetusta tulehduksesta. Vaivan pitäisi poistua ajan kanssa. 

Lisäksi lääkäri päätti vaihtaa statiinini Simvastatinista Atorvastatiniin, joita sitten rupesin popsimaan.

Vatsasta löytyi muuten kambylobakteeri, johon sain antibioottikuurin.

Intia

Lento Intiaan oli päivälento Saksan kautta Mumbaihin. Toisin sanoen erittäin pitkästyttävä. Minulle se oli pitkästyttävyyden lisäksi stressaava, sillä odotin suuremman osan aikaa että minulle tapahtuisi jotain. Tarkkailin vointiani herkeämättä. Loppujen lopuksi matka meni mainiosti ilman ihmeellisiä oireiluja.

Olimme siis perillä aamuyöstä paikallista aikaa ja seuraava edessä oleva askare oli nukkuminen. Menin vuoteeseen hyvällä mielellä hyvin sujuneen matkan ansiosta.

Ensimmäistä kertaa en saanut nukuttua vaikka nukkumaan mennessä olo oli hyvä.

Kuulin sydämeni sykkeen koko ajan. Kuulin myös muutokset rytmissä. Eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia rentoutua väsymyksestä huolimatta. Kun nukahdin, säpsähdin hereille. Säpsähdyksen jälkeen olo oli kuin peuralla ajovaloissa. Näiden jälkeen oli vielä pienemmät mahdollisuudet rentoutua ja nukahtaa. Pyörin siis yön sängyssäni aamua odotellen ja tulossa olevaa viikkoa peläten.

Seuraavana päivänä oli luvassa palaverointia aamusta iltaan. Itse keskityin lähinnä mittaamaan sykettäni. Iltapäivällä oltiin pohjalla eli siellä 50 tasolla. Lisäksi koko neuvotteluhuone tuntui heiluvan mielessäni.  Päivän päätteeksi oli luvassa illallinen. Pari pitkää olutta tuntui parantavan oloani kummasti. Syötyäni olin todella väsynyt ja nukahdinkin melko nopeasti. Väsymys ja alkoholi siis auttaa nukahtamaan, totesin.

Jotenkin rimpuilin viikon läpi ja kotiinlähdön päivä tuli. Lento oli lähdössä aamuyöstä, joten vietin lauantain hotellilla iltaa odotellen. Iltapäivällä huomasin että kaikki ei ole aivan reilassa. Vatsassani nimittäin. Vietinkin sitten loppu illan lähinnä sängyn ja vessan välillä. Lähtiessäni lentokentällä mittasin kuumeeni ja se oli 38,5. Hyvää matkaa!

Imodiumin voimalla selvittelin itseni takaisin Suomeen ja töihin seuraavana maanantaina.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi minulle positiivinen olo, koska mitään pahempaa terveydellistä ei tapahtunut. Vanhat oireet jatkuivat, mutta niihin olin alkanut jo tottumaan siinä määrin että en ulkoisen tarkkailijan silmissä menettänyt toimintakykyäni vaikka mielessäni myllersi.

Odottelua ja ihmettelyä

Uusista oireista ja hetkittäin heikosta olostani huolimatta aloin liikkumaan. Ennen Amerikan-matkaa ehdin käydä kolmena iltana kävelylenkillä. Matkalla jatkoin kävelyäni joka aamu juoksumatolla. Palattuani Suomeen menin kuntosalille ja liityin jäseneksi.

Huomasin että liikunta vaikutti parantavan oloani. Ei kylläkään sen aikana, koska pelkäsin kai jossain määrin sydämeni puolesta. Mutta liikunnan jälkeen tuli aika ajoin hyvän olon tunnetta. Silti päädyin menemään yleislääkärin vastaanotolle matkojeni välissä olevana lauantaina. En valittamaan mitään tiettyä oiretta vaan kertomaan että nyt yksinkertaisesti on sairas olo, enkä oikein osaa sanoa, mikä minua vaivaa. Eipähän sieltäkään tässä vaiheessa kummempaa apua tullut. Oireen mukaisena hoitona kahden viikon kuuri 600mg Buranaa kolme kertaa päivässä sekä diagnostisena toimenpiteenä verenpaineen vuorokausiseuranta kannettavalla laitteella. Lisäksi lääkäri puhui minut jatkamaan kolesterolilääkkeiden syömistä kaksinkertaistaen annoksen samalla.

Olo oli siinä määrin kohentunut että suhtauduin juhliin ja matkaan jopa jossain määrin positiivisella mielellä, kun jossain vaiheessa matka oli tuntunut henkisesti täysin mahdottomalta ajatukselta kestää.

Lisäoireita

Niinpä siis lähdin lentäen kohti uutta mannerta. Tässä vaiheessa olin seuraillut verenpainettani säännöllisesti jo pari-kolme viikkoa ja huomannut että pulssini oli pääsääntöisesti luokkaa 75 mittausta suorittaessani. Ensimmäinen aamu Amerikoissa oli kummallinen. Heräsin ja huomasin että rinnassani tuntuu kummallisia muljahduksia. Tunne sinänsä oli tuttu minulle, koska olin tuntenut sen aiemminkin. Tosin aniharvoin ja yksittäistapauksina. Aamuverenpaineen mittaus aiheutti uuden yllätyksen. Pulssini oli vain 50. Muutenkin olo oli hieman heittoisa. Ajattelin sen olevan matkarasitusta.

Kärsin koko tuon päivän näistä rintamuljahduksista, jotka siis nykytietoni mukaan olivat jonkinlaisia lisälyöntejä. Näitä ei missään vaiheessa ole EKG:lle saatu, mutta eipä niitä ole hirvittävästi tuon yhden päivän jälkeen esiintynytkään. Reissuviikon ajan olotilani vaihteli huonon ja kummallisen välimaastossa. Osittain tämä varmaankin johtui tosiaan aikaerorasituksesta ja siitä että aloin todella olla huolissani siitä, mikä oikeasti on vialla, sillä pulssini pysytteli sitkeästi tuolla viidenkymmenen paikkeilla.  Hotellin kuntosalin juoksumatolla kävin kävelemässä, eikä se tuntunut ollenkaan pahalta, joten sitä kautta olin osin helpottunut.

Näin jälkeenpäin ajatellen tuo liikunnan aloitus juuri tuossa ennen sydänoireiden ilmaantumista on ollut lottovoitto.  En todellakaan olisi aloittanut liikuntaa sen jälkeen kun saan rytmihäiriöitä ja sydämeni temppuilee

Viikko Amerikoissa meni kuitenkin ohi ja pääsin takaisin Suomeen, minkä jälkeen varasin välittömästi ajan sisätautilääkärillä, jonka piti selvittää mikä sydämeni sykettä vaivaa. Vieläkin oletin että hommat niin, että kaikille vaivoille löytyy selitys. Kävin EKG:ssa ja verikokeissa. Ja yllättäen näistä ei löytynyt mitään vikaa. Tosin tässä vaiheessa pulssini oli alkanut aika ajoin olemaan normaalimmallakin tasolla, joten hyväksyin tuomion. Eli ei diagnoosia, mennee ohi, ei ainakaan mitään vakavaa.

Saatuani sydänoireita olin lopettanut Simvastatinin syömisen, koska arvelin että sekin saattaisi olla syyllinen oireisiini. Ilmaantuivathan ne vain kolme päivää sen jälkeen kun aloin pillereitä popsimaan. Lääkäri tosin tyrmäsi ajatuksen täysin. En silti aloittanut lääkitystä tässä kohtaa uudelleen.

Edessä oli kaksi viikkoa kotona ja sitten viikon matka Intiaan. Tunnelma oli vähintäänkin odottava sillä viimeinen paikka, jossa haluaisin sairastua vakavammin on jokin intialainen peräkylä, jollaiseen matka oli minut vievä.

Selvittely alkakoon

Lääkärin vastaanotolla tein ilmeisesti sen virheen että kerroin kohonneesta verenpaineesta päänsäryn yhteydessä. Ilmeisesti lääkärit tykkäävät tarttua tällaisiin täsmäoireisiin mieluummin kuin tarkastella potilaan kertomaa kokonaisuutena. Yritän jossain vaiheessa kirjoittaa lisää lääkäreistä ja kuinka minusta heidän kanssaan pitäisi toimia diagnoosin saamiseksi. Siispä hän keskittyi verenpaineeseen ja päänsäryn sijaan ja kirjoitti minulle pari päivää sairaslomaa. Lisäksi sain lähetteen kolesteroli- ja sokerikokeisiin, koska sokeritautitapauksena verenpaineeni olisi sellaisenaan liaan korkea ja vaatisi lääkityksen.

Tiistai-aamuna kävin laboratoriossa ja keskiviikkona soitti lääkäri:"Kolesteroliarvosi ovat koholla, pitää aloittaa lääkitys.". Ajattelin että tästäkö se syy löytyi. Toki hetken internettiä tutkittuani huomasin että kohonnut kolesteroli ei aiheuta oireita eli ei voi missään tapauksessa olla syyllinen tilaani.

Torstaina kävin uudelleen lääkärin pakeilla ja hän löi minulle käteen Simvastatin -reseptin. Se verensokerikin oli ollut hieman koholla, joten lähete tuli myös sokerin rasituskokeeseen. Tässä vaiheessa sain sen verran juonesta kiinni että huomasin että alkuperäinen oireeni eli päänsärky oli sivuutettu kokonaan ja aloin kyselemään sen perään. Lääkäri tuumi hetken ja antoi lisäksi Primaspan -reseptin. Primaspania syödään lähinnä sydän- ja aivoveritulppien estämiseen, mutta enhän minä sitä siinä tiennyt ja ajattelin että syödään nyt näitä ja katsotaan

Kuultuani keskiviikkona kolesteroliarvoistani päätin että nyt alkoi se painon pudotus ja liikkuminen. Kävinkin ponnekkaasti kävelyllä. Kävellessä päänsärkyni yleensä paheni aluksi, mutta sitten parani hiljalleen. Kotiin palattuna olo oli yleensä kummallisen hyvä.  Viikon aikana oloni muutenkin koheni, joten ajattelin että eiköhän tämä tästä.

Perjantaina kävin suorittamassa sen sokerin rasituskokeen ja tulos oli hyvä eli ei diabetesta.