Niinpä siis lähdin lentäen kohti uutta mannerta. Tässä vaiheessa olin seuraillut verenpainettani säännöllisesti jo pari-kolme viikkoa ja huomannut että pulssini oli pääsääntöisesti luokkaa 75 mittausta suorittaessani. Ensimmäinen aamu Amerikoissa oli kummallinen. Heräsin ja huomasin että rinnassani tuntuu kummallisia muljahduksia. Tunne sinänsä oli tuttu minulle, koska olin tuntenut sen aiemminkin. Tosin aniharvoin ja yksittäistapauksina. Aamuverenpaineen mittaus aiheutti uuden yllätyksen. Pulssini oli vain 50. Muutenkin olo oli hieman heittoisa. Ajattelin sen olevan matkarasitusta.
Kärsin koko tuon päivän näistä rintamuljahduksista, jotka siis nykytietoni mukaan olivat jonkinlaisia lisälyöntejä. Näitä ei missään vaiheessa ole EKG:lle saatu, mutta eipä niitä ole hirvittävästi tuon yhden päivän jälkeen esiintynytkään. Reissuviikon ajan olotilani vaihteli huonon ja kummallisen välimaastossa. Osittain tämä varmaankin johtui tosiaan aikaerorasituksesta ja siitä että aloin todella olla huolissani siitä, mikä oikeasti on vialla, sillä pulssini pysytteli sitkeästi tuolla viidenkymmenen paikkeilla. Hotellin kuntosalin juoksumatolla kävin kävelemässä, eikä se tuntunut ollenkaan pahalta, joten sitä kautta olin osin helpottunut.
Näin jälkeenpäin ajatellen tuo liikunnan aloitus juuri tuossa ennen sydänoireiden ilmaantumista on ollut lottovoitto. En todellakaan olisi aloittanut liikuntaa sen jälkeen kun saan rytmihäiriöitä ja sydämeni temppuilee
Viikko Amerikoissa meni kuitenkin ohi ja pääsin takaisin Suomeen, minkä jälkeen varasin välittömästi ajan sisätautilääkärillä, jonka piti selvittää mikä sydämeni sykettä vaivaa. Vieläkin oletin että hommat niin, että kaikille vaivoille löytyy selitys. Kävin EKG:ssa ja verikokeissa. Ja yllättäen näistä ei löytynyt mitään vikaa. Tosin tässä vaiheessa pulssini oli alkanut aika ajoin olemaan normaalimmallakin tasolla, joten hyväksyin tuomion. Eli ei diagnoosia, mennee ohi, ei ainakaan mitään vakavaa.
Saatuani sydänoireita olin lopettanut Simvastatinin syömisen, koska arvelin että sekin saattaisi olla syyllinen oireisiini. Ilmaantuivathan ne vain kolme päivää sen jälkeen kun aloin pillereitä popsimaan. Lääkäri tosin tyrmäsi ajatuksen täysin. En silti aloittanut lääkitystä tässä kohtaa uudelleen.
Edessä oli kaksi viikkoa kotona ja sitten viikon matka Intiaan. Tunnelma oli vähintäänkin odottava sillä viimeinen paikka, jossa haluaisin sairastua vakavammin on jokin intialainen peräkylä, jollaiseen matka oli minut vievä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti