Alku

Nyt jälkeenpäin ajatellen se oli joskus toukokuussa 2010, kun aloin huomaamaan että kaikki ei ole kunnossa. Oloni alkoi olemaan hieman kummallinen. Varsinkin aamuisin töihin ajaessani ajattelin että onpa kummallista päänsärkyä. En kiinnittänyt siihen kuitenkaan sen kummemin huomiota ja ajattelin sen menevän ohi. Varsinkin kun tunne oli varsin lievä, eikä siitä ollut kokopäiväistä haittaa.

Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna päänsärky, huimaus ja heikko olo voimistuivat siinä määrin että sunnuntaina iltapäivällä aloin todella huomaamaan että kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Olin katsellut elokuvia tietokoneen näytöltä, joten ajattelin että siitä tämä varmaan johtuu. Lähdin kävelylle selventämään päätäni. Kävelylenkin aikana huomasin että havainnointini oli hyvin puutteellista, enkä katsellut maisemia kuten yleensä samaa reittiä kävellessäni. Keskityin vain kävelemiseen. Kotirapussa portaita noustessani muistan etten keskittynyt muuta kuin seuraavaan tasanteeseen.

Kotona odotti pyykkien poisto pesukoneesta. Tämän operaation aikana koin ensimmäisen kerran elämässäni, miltä tuntuu kun maaima oikeasti ottaa sivuaskeleen eli päässä heittää. Tässä kohtaa iski ilmeisesti myös jonkinlainen paniikki, koska silmissä tuntui sumenevan ja päädyin sängylle makaamaan ja rauhoittumaan. Tässä vaiheessa päätin että lääkäriin on mentävä.

Meninkin työterveyden kautta yksityiselle lääkäriasemalla päivystykseen, jossa ensimmäisenä epäiltiin migreeniä, jota olin ehkä 1-2 kertaa vuodessa sairastanut. Vaikka kerroin että aina ennen migreenini on sisältänyt lähinnä sahalaita-tyyppisen näköhäiriön. Nyt siitä ei ollut tietoakaan. Vain ja ainoastaan epämääräinen paineen tunne päässä sekä varsin epätodellinen olo. Siellä minut laitettiin sänkyyn makaamaan ja minulle annettiin migreeni- ja särkylääkettä. Näistä ei varsinaista apua ollut. Oloni taisi lähinnä tuntua paremmalta sen vuoksi että kotona oireiden pahetessa olin kokenut lievän paniikkikohtauksen ja lääkäriasemalla sängyssä maatessani tunsin oloni turvalliseksi. 

Kun lääkkeistä ei ollut varsinaisesti apua, päivystävä lääkäri oli yhteydessä päivystävään neurologiin, joka suositti lähettämistä Malmille päivystykseen, jossa pääni voitaisiin kuvantaa. Sinne sitten lähdinkin.

Malmilla odottaminen kesti 1-2 tuntia, jonka jälkeen päädyin pään kuvantamisen sijaan pikaiseen päivystävän lääkärin tutkimukseen, jonka seurauksena kankkuuni pistettiin lisää särkylääkettä vaikka yritin protestoida sanomalla että särky ei nyt ole se suurin ongelma vaan ahdista, epätodellinen olo. Minun oireillani ei siis kuvantamiseen ollut tässä kohtaa asiaa. Odottelin vielä kolme varttia, jotta hoitaja saattoi todeta että voimakas särkylääke ei aiheuttanut komplikaatioita. Sitten minut lähetettiin kotiin.

Tässä vaiheessa olin niin väsynyt ja kai lääkkeilläkin oli osuutta asiaan että en halunnut mitään muuta kuin päästä nukkumaan.

Seuraavana aamuna tunsin oloni vieläkin huonoksi ja varasin ajan työterveyslääkärille, joka arveli kyseessä olevan jännityspäänsäryn. Tähän vaivaan sain särkylääkettä ja lihasrelaksantteja. Kävin vielä illalla neurologin vastaanotolla, jossa tuomio oli sama. Ei neurologisia ongelmia. Kyseessä on todennäköisesti jännityspäänsärky.

Söin kuurimuotoisesti särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja ja päänsärky tuntui katoavan. Näin jälkeenpäin ajattellen ei se mihinkään kadonnut. Minä totuin siihen olotilaan. Joka tapauksessa ajatuksissani tämä ongelma jäi taka-alalle, koska ei se minua niin suuresti vaivannut. Juhannus ja kesäloma olivat tulossa, joten olin muutenkin positiivisella mielialalla. 

Tässä vaiheessa elin vielä siinä lapsen uskossa että sairastuminen tapahtuu siten että kun sairastut ja menet lääkäriin, sinulle tehdään joukko testejä, minkä jälkeen sinulle kerrotaan, mikä on vikana. Saat lääkkeitä ja paranet. Paitsi jos löydetään jotain vakavampaa, mikä onkin sitten eri juttu.

Osittain tämän vuoksi olin näiden neljän lääkärikohtaamisen jälkeen vakuuttunut siitä että kyseessä on jännityspäänsärky. Varsinkin kun se pääsääntöisesti parantui tarjotuilla lääkkeillä.