Matka takana, elämä edessä(?)

Olen siis palannut takaisin Suomen kamaralle. Matka meni jokseenkin kaksijakoisesti. Toisaalta selvisin ilman suurempia ongelmia, mutta toisaalta olo oli koko ajan kehnohko. Lähtöpäivänäni en tuntenut oloani ollenkaan terveeksi, joten kävin vielä lääkärin vastaanotolla kuulemassa ammattilaisen mielipiteen. Tämän tein siitäkin syystä että jos jotain matkallani tapahtuisi, olisi helpompi selvitellä asiaa vakuutusyhtiön kanssa, kun on lääkärin lausunto siitä että matkustamisen estäviä seikkoja ei ole.

Niinpä siis lähdin matkaan, joka suuntautui Aasiaan. Lentoni olin järjestänyt siten että ensin lensin Keski-Eurooppaan, josta sitten kohteeseeni. Tuo ensimmäinen lentopätkä alkoi kamalasti. Päässäni pyöri ja hikoilin kuin kinkku uunissa. Mihinkäs sitä lentokoneessa karkuun pääsee. Eli istuin paikallani ja kärsin. "Kohtaus" meni ohi hiljalleen ja pidempi lento sujuikin jo ihan mukiin menevästi. Sain jopa nukuttua kohtalaisesti.

Perillä oli sitten erilaisia päiviä. Parempia ja huonompia. Pahimmillaan pahoinvointia ja sekavuuden tunnetta. Sekavuuden tunteella tarkoitan tilaa, jossa mm. kaikki äänet tuntuvat sekoittuvan yhdeksi metelipuuroksi ja olo tuntuu muutenkin huimaavalta. Nuo metelipuurot nieleskelin kuitenkin ilman hätääntymistä ja ne menivät muutaman tunnin kuluessa aina ohi. Pahoinvointiin tuntui auttavan pahoinvointilääke, jota söinkin kuin leipää.

Palasin siis kotiin pari päivää takaperin ja nyt harjoittelen jälleen arkeen palaamista. Siltä samaltahan tämä tuntuu kuin on tuntunut jo viimeiset kuukaudet. Päässä vippaa koko ajan vähäsen, eivätkä hommat tunnu sujuvan...

Kuten kirjoitin, tuntemukset ovat kaksijakoiset. Toisaalta pidin lomaa hyvänä, koska pääsin eroon töistäni ja ikävästä tunteesta, joka on seurausta tehottomasti tehdystä työstä. En siis pysty tekemään työtäni lähellekään niin hyvin kuin haluaisin tämän tilani takia. Kuten uumoilinkin on huomattavasti mukavampi potea kehnoa oloa hiekkarannalla kuin päätteen ääressä. Toisaalta taas olisin toivonut että olisin tuntenut oloni terveemmäksi eli nauttinut lomastani enemmän. Nyt osa lomastani meni kieltämättä olotilani seurailuun ja sillä stressailuun.

Kohta menoksi

Nyt on lomalle lähtöön aikaa kaksi päivää ja rapiat. 

Olo on ollut taas tänään vaihteeksi huonompi varsin positiivisen viikonlopun jälkeen. Aamupäivällä oikeasti mietin että mitä pitäisi tehdä. Mutta kun ei tämä tästä mihinkään oikein tunnu muuttuvan, niin kai sitä voi lähteä. En sinällään sitä perilläoloa pelkää, koska rannalla lököttely varmasti onnistunee vaikka vointi on vähän kehnompikin. Enemmän jännittävät nuo pitkät lennot.

No, kokeilemalla selviää.

Odottavan aika on pitkä

Tässä nyt siis odotellaan erilaisia asioita tapahtuvaksi.

Yhtäältä odotan lähetettä, jotta pääsen korvalääkärille. Tämä ei sinänsä ole kovin jännittävää, koska en oikein usko siltä suunnalta mitään vikaa löytyvän, mutta onhan se hyvä että sekin tutkitaan. Saisi sen hoidettua pois alta, niin oma työterveyslääkärikään ei voisi siihen vedoten pitkittää muiden selvittelyjen tekemistä.

Toisaalta odotan sitä että saan sisätautipuolen selvittelyt eteenpäin. Siihenhän nyt menee aikaa, kun ensin pitää syödä tämä happosalpaajakuuri loppuun, odottaa kaksi viikkoa, käydä labrassa, odottaa viikkoa ja mennä lääkärille. Etenkään, kun en oikein usko tämänkään johtavan mihinkään. Tosin yleisesti ottaen voi olla että tuolta ruoansulatuksesta saattaa jotain löytyäkin, mutta tuskin kyseessä on mahakatarri. Sen verran epäsäännöllisen rauhatonta tuo mahan toiminta on viimekuukausina ollut.

Kolmannekseen odotan pääsyä lomalle, jonne olen vakavissani lähdössä esitetyistä huolista huolimatta. Se että pääsen kauaksi pois töistä tuntuu liian houkuttelevalta jättää toteuttamatta. Viikon päästä pitäisi olla laukut pakattuna ja kolmen viikon päästä takaisin kotomaassa. Odotan itse asiassa kumpaakin. Ensimmäistä puhtaasta lomanodotuksesta ja jälkimmäistä terveyshuolieni vuoksi. 

Oletan että reissu menee suuremmitta ongelmitta ja pääsen hyvillä mielin takaisin kotiin. Sitten onkin kohtapuoleen edessä tuo odotuksen kohde numero kaksi. Odotuksen kohde numero yksi saisi puolestani toteutua ennen tuota lomaa, mutta saapa nähdä. Alkaa aika loppumaan kesken.

Yleisesti ottaen fiilikset ovat olleet paremmat vaikka olo onkin vetämätön. Ei ole tullut sellaista suurempaa paniikkia/huolestumiskohtausta vaan olen pystynyt käsittelemään oireitani vähemmän neuroottisesti. Minusta tämä johtuu siitä että pahempaa huimausta ei ole esiintynyt. Joku tietysti voisi sanoa että se on toisin päin eli koska en ole pelännyt oireitani, ei ole huimannutkaan. Itse uskon asian olevan toisinpäin. Ei huimausta, parempi fillis.

Salilla pystyn käymään, mikä vaikuttaa minuun erittäin positiivisesti. Sekä fyysisesti että henkisesti. Jos iltapäivällä on töissä surkean heikko olo, salin jälkeen tilanne saattaa olla toinen. Ikään kuin liikunta saisi elimistön takaisin sille kuuluvaan vireystilaan.

Näillä tässä mennään kohti lomaa.