Terveyttä ei osaa arvostaa ennen kuin sen kanssa joutuu ongelmiin. Allekijoitan tämän täysin. Se että osaisi nauttia siitä, että on yksinkertaisesti vain hyvä olo. En itsekään osannut. Nyt olen varma että osaisin, jos vain joskus sellaisen olon vielä saisin. Uskon edelleen tähän. Sanottakoon niin että niin kauan kun ei ole diagnoosia mistään vakavammasta, on toivoa paremmasta.
Keskustelin edellisellä käynnilläni työterveyslääkärin kanssa myös siitä että olenko stressaantunut. Toki kerroin että en koe työteni kovinkaan stressaavaksi juuri tällä hetkellä, mikä pitääkin paikkansa. Olimme molemmat samaa mieltä siitä että toki tällaiset oireet alkavat aiheuttamaan stressiä. Tuntui itse asiassa hyvältä ensimmäistä kertaa puhua asiasta tästä näkökulmasta. Aiemmin olen pyrkinyt selittämään oireeni lääkäreille varsin kliinisesti välittämättä siitä, miltä minusta noin yleensä tuntuu.
Olen tuon jälkeen itsekin miettinyt että kuinka paljon kokemistani oireistani on itse asiassa pään sisällä ja tuon stressin aiheuttamaa. Siihen en usko että kaikki olisi päästäni lähtöisin, mutta ajatuksen stressin pahentavasta vaikutuksesta voisin kyllä niellä. Nykyään on todella vaikea jäsennellä oireitaan, koska niitä tuntuu tulevan niin monesta lähteestä. On päänsärkyä, joka on siis todennäköisesti tensionaalista. On tuo sydämen häiriö, joka ilmeisesti on toiminnallinen. Näillä kahdella ei pitäisi olle mitään tekemistä keskenään. Sen lisäksi on tuo pahoinvointi, jonka senkään ei pitäisi johtua kahdesta edellisesti. Ja mitä se mahdollinen stressi tekee tässä kaiken keskiössä.
Tätä vyyhtiä kun yritän päässäni aukoa, ei tunnu asiaan selvyyttä tulevan. Tämä tietysti vetää mieltä entistä lähemmäksi maata. Ja mahdollisesti pahentaa kokemiani oireita.
Kaiken kaikkiaan uskon tietyssä mielessä edelleen siihen että nämä kaikki oireet olisivat samasta lähteestä ja se lähdekin tässä joskus löydetään ja saadaan hoidettua se kuntoon. Muutoin sitä on vain todella monivaivainen, kun reilut puoli vuotta aiemmin olin täysin terve.
Sitä muistaa kuinka esimerkiksi tulevan loman suunnittelu oli aina mielenkiintoista ja innostavaa. Sitä suorastaan uppoutui siihen. Nyt tulossa oleva helmikuinen talvilomamatka suorastaan ahdistaa. Mitä jos oloni huononee matkan aikana? Yritän itselleni kertoa että ei tässä tähänkään mennessä ole mitään hoitoa tarvinnut tai edes saanut vaikka heikolta on tuntunutkin. En vain oikein tahdo saada itseäni vakuuttuneeksi.
Mitä tähän kaikkeen siis pitäisi tuumata. Kyrsiihän se kun ei ole terve. Ja vielä enemmään ottaa päähän se kun ei tiedä missä on vika. Ja siitä seuraa se että ei tietä paraneeko vai paheneeko tämä. Yritän olla optimisti, mutta aina se ei onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti