Eli se toinen diagnoosiyritys oli se korvalääkäräri.
Lyhyesti sanottuna ei tuottanut tulosta. Huimaukseni ei vaikuta korvaperäiseltä. Teki kyllä kasan testejä ja lukeutuu sinänsä ns. positiivisiin lääkärikokemuksiin. Mutta lopputulos oli jälleen se puhdas nolla. Kävin myös kuulotestissä, joka sekään ei paljastanut mitään uutta. Ylä-äänien osalta kuulo hiukan heikentynyt sekä lievää alenemaa myös muualla, joka hankaloittanee kuuloani hälyssä. Tämä on muistaaksni todettu jo aiemmin.
Ei aihetta jatkotutkimuksille sillä saralla.
Nyt alan siis oikeasti olla siinä tilanteessa että kaikki erikoislääkärit on rampattu läpi ja mitään vihiä mistään ei ole löytynyt. Pitäisikö olla siis tyytyväinen että minulla ei ole mitään sairautta.. paha sanoa. Elämän laatuni on joka tapauksessa romahtanut ja olen vähintään hieman peloissani työkuntoni puolesta. Parin viikon päästä on siis edessä seuraava tapaaminen työteveyslääkärini kanssa. Tämä lienee se ns. viimeinen oljenkorsi, jonka jälkeen en tiedä miten jaksaa jatkaa eteenpäin.
Tarkoitan lähinnä tätä töissä rämpimistä. Eli jatkuvaa alisuorittamista, joka paistaa jo läpi. Minun pitäisi taasen viettää aikaa Intiassa, mutta jotenkin olen onnistunut tätä välttelemään, koska ei oikeasti tunnu siltä että haluaisin lähteä. Tänäänkin oli aluksi hyvä olo, mutta se kääntyi pian huonoksi. Lähdin käymään autolla kaupassa, mutta matkalla tuli niin heittävä tunne että jouduin melkein pysähtymään. Kaupassa käynti jäi väliin ja palasin kotiin. Loppupäivä onkin mennyt jälleen yötä odotellessa. Saas nähdä mitä se tuo tullessaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti