Kaksi viikkoa ja lomalle. Yksin Aasiaan kahdeksi viikkoa. Pelottaa.
Vai pelottaako? Tämä päivä on ollut yksi hyvä koetinkivi. On ollut huono olo, mutta olen melko hyvin onnistunut sen ohittamaan. No, työt eivät oikein onnistuneet, mutta eipä niiden lomalla tarvikaan. Sama kai se lepäilenkö kotona vai palmun alla.
Toinen pointti, joka puhuu pelkoa vastaan on se tosiasia että missään vaiheessa en ole saanut mitään hoitoa ongelmiini, vaan aina se on mennyt jollain aikavälillä ohi. Yleensä pahin tilanne on kestänyt vain tunteja tai yön yli. Sitten on ollut muutaman päivän tukalampia putkia, mutta niidenkin aikana on ollut parempia hetkiä. Eli lähinnä loman laatu voi kärsiä, mutta ei siitä mitään vakavaa pitäisi seurata.
Syy miksi todella haluaisin tuon lomani nyt toteuttaa on se että uskoisin maiseman vaihtamisen myös auttamaan asiaa. Etenkin jos vähääkään uskon siihen että osa tästä alkaa olemaan myös psyykkistä alkuperää.
Miksi tuo sitten arveluttaa. No tietysti se että oireenihan voivat pahentua tai pitkittyä. Tällöin tietysti pitäisi hakeutua hoitoon, mutta lomakohteessani ovat laadukkaat sairaalat harvassa tai ainakin kaukana.
Toinen mieltäni arveluttava seikka on se että vaikka oireeni pysyisivätkin nykyisellään, niin tällaisenkin päivän osuessa kohdalle, en ole varma kestääkö pääni sen. Tarkoitan siis sitä että kotosalla ollessa voi aina jossain määrin turvautua ajatuksen tasolla siihen että sairaanhoitoa on saatavilla, jos sitä todella sattuu tarvitsemaan. En osaa sanoa kuinka paljon tämä tieto auttaa selviämään. Toisin sanoen epäilen että matkallani tieto siitä että sairaanhoitoa ei samalla tavalla olekaan saatavilla saattaisi aiheuttaa jonkinlaisen ahdistusreaktion, joka lienee ainakin osittain ollut näiden ns. kriisieni takana.
Aika näyttää kuinka käy. Tällä hetkellä olen kaikesta huolimatta lähdössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti