Miksi täällä aina käy näin..?

Niin, miksi?

Lauantaina oli hyvä olo ja tulevaisuus valoisa. Sunnuntaina siivosin asuntoni pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä. Oli energiaa ja halua tehdä ja touhuta.

Sunnuntai-iltana alkoi tajuntaani hiipiä pieni heikon olon tunne. Sitä on vaikea kuvata, mitä se on, mutta kyllä sen huomaa, eikä se edelleenkään ole mielestäni henkistä laatua. Lievä pahoinvointi ja yleisheikko olo. Siinä se suunnilleen on. 

Sunnuntaina pidin päätökseni enkä sykettäni mitannut. Olin siis viikkoa aiemmin päättänyt näin. Eli en mittaa sykettäni ja yritän unohtaa sen kokonaan. Hiukan tästä tosin lipsuin, mutta sykkeen tarkkailuni oli silloinkin lähinnä toteavaa. Eli en ollut sormi valtimolla kerran tunnissa. 

Maanantaina olin töissä ja yritin pitäytyä positiivisissa ajatuksissa ja omalla päätökselläni olla terve. Ei siitä vain mitään tullut. Ahdistava heikko tunne valtasi mielen iltapäivällä. Pidin kuitenkin pääni sinänsä että tein työni, joita oli hieman kasaantunut ja menin töiden jälkeen salille, jossa tein omasta mielestäni aivan hyvän treenin. Sitten kotiin. Olo oli salin jälkeen parempi, kuten yleensäkin. 

Viime yö oli sitten taas huonoin pitkään aikaan. En oikein tahtonut saada unta vaan pyörin sängyssä. Sydän tuntui taas aktiivisemmalta pitkään aikaan mitä tulee kummallasiin lyöntikomboihin. Aamulla olin väsynyt, mutta en saanut kuitenkaan unta. Valvoin viimeiset kaksi tuntia ennen kellon soittoa.. puolittain odottaen sitä ja puolittain peläten sitä. En vain halunnut nousta ylös. 

Töihin oli kuitenkin mentävä ja edelleen yritin jatkaa optimistilinjalla eli kyllä tämä tästä. Tämä on taas jokin ohimenevä vaihe, eikä kestä kuin vuorokauden. Aamupäivä menikin hyvin ja melko pitkälle iltapäivään saakka selvisin melko mukavasti. Salillekin oli tarkoitus taas mennä. Sitten heikkous iski jälleen samanlaisena kuin muutama viikko takaperin.. tässä kohtaa mittasin sykkeenikin ja siellähän se oli hiukan päälle 45. Jalkoja paleli ja kädet tärisivät. Näppäimistöllä kirjoittamisesta ei meinannut tulle mitään. 

Piti lähteä hieman kesken kotiin. Sali sai jäädä. Olin aikeissa käydä kotona ja painella taasen päivystykseen päivittelemään tätä vointia. Kotiin päästyäni ajattelin asiaa uudelleen ja totesin että ei siitä päivystyskäynnistä mitään hyötyä olisi, koska tilanne on sama kuin ennenkin. Ei ole mitään akuuttia hoitoa vaativaa ongelmaa. Leposyke 45 on normaali. Etenkin kun ei se siellä mitattuna tietenkään aivan noin matala olisi. Ja potilaan kertomaahan ei uskota. Oletetaan että syke on väärin mitattu. Mikä siinäkin voi mennä pieleen, kun osaa seurata kellon sekunti viisaria ja laskea?


Eli kotona olen edelleenkin ja täällä ajattelin pysyä. Ajoissa nukkumaan. Vaikka väkipakolla unta palloon ja aamulla töihin. Ei tästä muuten mitään tule, jos tälle sairaudentunteelle antaa vallan. Syke on nyt näemmä 57 ja olo on jossain määrin parempi kuin aiemmin. Näin se tuntuu menevänkin. Syke alle 55 ja olo alkaa tuntumaan heikolta. 


Olen tässä edelleen miettinyt tätä sairauden tunnetta. Eli miksi minusta tuntuu jo nyt siltä että nukkuminen ei onnistu. On siis rauhaton olo. Voiko tämä tosiaan olla henkistä? En voi sitäkään poissulkea. Mutta en oikein viitsi ottaa lääkärissä puheeksikaan, kun menee pian koko homma psyykkiseksi ongelmaksi. Siihen en sentään usko.