Palaan takaisin näppäimistön äärelle tämän blogin muodossa. Aikaa edellisestä päivityksestä on tosiaan kulunut enemmän kuin laki sallii. Osittain se kertoo siitä, että olen voinut paremmin tai sitten vain siitä, että olen yrittänyt unohtaa oireeni ja voida paremmin. Kumpikin näistä lienee osittain totta.
Jatkan kronologisessa järjestyksessä ja tiivistän seuraavaan loppuvuoden 2012 kuulumisia.
Söin siis toukokuun alussa tyroksiinia annoksella 100 µg. Kuten edellä olen kirjoittanut, sykkeeni tuntui menevän todella helposti ylikierroksille. Tämä tila oikeastaan paheni varsin salakavalasti, kunnes totesin, että jotain täytyy tehdä. Oloni ei varsinaisesti muutoin ollut täydellisen huono. Korkea leposyke ja vielä suurempi nousu pienessäkin rasituksessa sai olon tuntumaan heikolta ja voimattomalta. Kävin työterveyslääkärin juttusilla, otettiin kilpirauhaskokeet ja haettiin lisää Propralia apteekista. Kilpirauhasarvot olivat TSH: < 0,2 eli mittaamattomissa ja T4V: 21,4 eli hieman yli viitealueen ylärajan (21). Tämän seurauksena päätin korkeimman omavaltaisesti pudottaa annokseni 75 µg:aan. Tämä tasasi sykkeen hiljalleen ja Prorpaliakaan ei tarvinnut syödä kovin pitkään.
Kesällä kävin noin neljän viikon mittaisella ulkomaanmatkalla ja olo oli oikeastaan kohtalainen koko ajan. Toki reissu hieman pelotti, koska aiemmilta matkoilta oli hieman kaksijakoisia kokemuksia. Kokonaisuudessaan matka meni hyvin sekä ihan lomanäkökulmasta, että myös voinnillisesti. Olin tyytyväinen, koska vaikutti siltä, että tyroksiiniannoksen laskeminen teki tehtävänsä ja taas oltiin menossa parempaan suuntaan.
Loppuvuosi syksyineen ja talven alkuineen meni melko tasaisesti. Olo ei täysin parantunut, mutta toisaalta ei ollut niitä pahojakaan hetkiä. Pohdin mahdollisuutta, joska osittain sumuinen oloni johtuisi edelleen päällä olevasta Sepram -lääkityksestä. Lääkärikin tuumasi, että voisin sen kokeilla lopettaa, koska varsinaisia oireita ei ollut ollut pitkähköön aikaan. Niinpä joulukuussa aloin hiljalleen, ilman kiirettä, tiputtamaan annnosta.
Ottaen historiani huomioon tämä kausi oli varsin hyvä. Silti en edelleenkään saanut elämääni takaisin. Tämä tottakai oli koko ajan mielessäni. Edelleenkin kilpirauhasdiagnoosini oli vain epäilys ja niinpä mieleni perukoillakin oli ajatus siitä, että ei tämä ehkä tässä ole. Pystyin kuitenkin suoritumaan päivittäisistä askareista ja vapaa-ajallakin olemaan hieman sosiaalisempi ilman suurempia ongelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti