Alkuvuosi 2013 ja Sepramista eroon

Osaltani uusivuosi alkoi jälleen ulkomailla mukavissa merkeissä. Tämä oli paras reissuni sitten sairastelun alkamisen jälkeen. Olin sinänsä tyytyväinen. 

Fyysisesti huomasin olevani huonossa kunnossa, koska lomalla oli hieman enemmän aktiviteettia kuin normaalissa toimistotyössä. Tässä onkin se muna-kana -kysymys: onko huono rasituksen sietä seurausta liikkumattomuudesta vai onko liikkumattomuus seurausta sairauden aiheuttamasta huonosta rasituksen siedosta. Joka tapauksessa tämä ajatus on jäytänyt mieltäni koko tyroksiinikokeilun ajan, koska tiedostan varsin hyvin, että en tästä enää nuorene ja huonolle kunnolleni pitäisi tehdä jotain. Mutta kun juuri koskaan ei tunnu siltä, että jaksaisi liikkua.

Itse asiassa tässä on sellainen juonne, että fyysisessä rasituksessa ei tule sellainen ns. normaali rasituksen tunne, jossa ihminen hikoilee ja hengästyy, mutta ei tunne pyörtyvänsä seuraavaksi, eikä tuon rasituksen jälkeen mene loppupäivä levon merkeissä, kun sydän hakkaa ylikierroksilla. Toisin sanoen koen fyysisen rasituksen aiheuttavan epänormaalin olotilan, johon liittyy voimistunut "kevytpäisyys" ja heikotus. En tätä kuitenkaan ole alkanut sen enempää selvittämään vaan tyylikkäästi siivonnut tilanteen maton alle ja ollut liikkumatta, koska olo kuitenkin kaikkinensa ollut kohtalainen.

Tosiaan aloitin Sepramin pudottamisen hyvin rauhalliseen tahtiin. Eli kahden viikon välein ensin 10mg:sta 7,5mg:aan, sitten 5mg:aan, sitten 2,5mg:aan ja vielä tuostakin alaspäin pidentäen väliä puolikkaan tabletin nauttimisien välillä. Sanoisin, että sama kaava hieman toistui aina annoksen pudotuksen yhteydessä. pari-kolme päivää muutoksen jälkeen oli päivä pari hieman levottomampi olotila, joka sitten meni ohi. 

Kun olin vihdoin päässyt nolla-annokseen, niin tapahtui jotain, joka ilmeisesti oli rehellinen paniikkikohtaus ollessani lounaalla ravintolassa. Ympäröivät äänet muuttuivat kohinaksi, enkä meinannut kuulla pöytäseurueeni keskustelua. Huippasi ja halusin vain pois tilanteesta. Muistin kuitenkin ajatella, että paniikkikohtauksestahan tässä varmaankin on kysymys ja sitkeästi söin lounaan loppuun saakka. Kukaan pöydässä ei varmaan edes huomannut sitä, millainen myllerrys pääni sisällä vallitsi.

Tämän tapauksen jälkeen aloin jälleen napsia puolikkaan Sepramin (5mg) joka toinen päivä. Tästä ei varmaan ollut mitään hyötyä kenellekään ja niinpä tätä 1,5 kuukautta jatkettuani yksi kaunis päivä totesin, että nyt riitti ja lopetin lääkkeen syömisen siihen.

Oikeastaan vointi tuntui paranevan, kun vähensin annosta. Voinnin paranemisella tarkoitan sitä, että päässäni vallitseva sumuinen olotila tuntui jossain määrin helpottavan. Kaiken kaikkiaan olin sitä mieltä, että enemmin kärsin ajoittaisesta hermostumisesta kuin syön tuota lääkettä, koska ei sekään päätäni saanut selvenemään. 

Tyroksiinirintamalla olin päätynyt edellisen kesän jälkeen annokseen joka oli 75µg:aa joka toinen ja 50µg:aa joka toinen päivä. Tällä menin myös kevään. Itse asiassa söin 4x75 + 3x50 -annostusta, jotta pysyin kärryillä. Mielestäni oli helpompi muistaa mikä annos kunakin viikonpäivänä pitää ottaa kuin se että mitä söin eilen. Eli kaikkinensa keskiarvoannos oli noin 65µg:aa.

Pääsääntöisesti sanoisin, että vointini oli tasainen toukokuulle saakka - edellä kerrotuin reunaviittein tosin. Eli en juuri liikkunut, koska se ei tuntunut hyvältä. Lisäksi pääni oli edelleen vaihtelevan sumuinen. Näiden päälle vielä nuo olotilat, jotka laskin jonkinlaiseksi paniikkioireiluksi, silloin tällöin. Mutta pärjäsin, enkä halunnut sotkea lääkäreitä ja tilanteen selvittelyä elämääni, joka oli kuitenkin jollain tapaa siedettävää. Odotin kesää mielenkiinnolla.